Voidaanko vertaisryhmien avulla edistää maahanmuuttajien työllistymistä?

Tunne vertaisuudesta syntyy yleensä samankaltaisten olosuhteiden, identiteetin tai kokemusten myötä. Tutkijat selvittivät vertaisuuden rakentumista maahanmuuttajien välillä ja sitä, voivatko vertaisryhmät edistää maahanmuuttajien työllistymistä.

Johdanto

Suomeen muuttaa vuosittain tuhansia ihmisiä ulkomailta. Maailman mittakaavassa ihmisiä liikkuu valtioiden rajojen yli miljoonia. Millaista on muuttaa maahan, jonka kieltä, kulttuuria ja toimintatapoja ei tunne? Voisiko kokemusten jakaminen toisten maahan jo aiemmin muuttaneiden kanssa edistää oppimista uudessa kotimaassa? 

Tutkimuksessani olin kiinnostunut vertaisuudesta ja siitä, mitkä asiat edistävät tai estävät vertaisuuden syntymistä maahanmuuttajien välille. Vertaisuus on samanlaisissa olosuhteissa olevien ihmisten välistä keskinäistä ymmärrystä, joka perustuu heidän omiin kokemuksiinsa ja on vastavuoroista ja tasa-arvoista.1 Ihmiset voivat antaa ja saada vertaistukea ryhmissä, joissa heillä on samankaltaisia kokemuksia ja kokemuksiin pohjautuvaa erityistä tietoa.2 Vertaisryhmiä voi syntyä esimerkiksi iän, sukupuolen, työn, ammatin, vanhemmuuden, sairauksien tai seksuaalisuuden ympärille. Tässä tapauksessa tutkimuksen kohteena olleet vertaisryhmät rakentuivat työttömyyden ja maahanmuuttajuuden kokemusten ympärille. 

Tutkimuksessa selvitin, millaisia merkityksiä vertaisuuden käsitteelle annetaan ja voiko vertaistuen avulla edistää maahanmuuttajien työllistettävyyttä. Tutkimus oli kasvatustieteellinen eli kiinnostunut siitä, mitä ja miten aikuiskasvatuksessa opitaan. 

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimuksen kohteena oli Euroopan Unionin rahoittama suomalainen kolmivuotinen projekti, jonka tarkoituksena oli edistää maahanmuuttajien työllistettävyyttä vertaisryhmien avulla. Aluksi projektin työntekijät kouluttivat kokemusasiantuntijoita vertaisryhmien ohjaajiksi. 

Kokemusasiantuntijakoulutus toteutettiin suomen kielellä ja siitä olivat kiinnostuneita erityisesti koulutetut ja jo työelämässä mukana olevat maahanmuuttajat. Koulutuksessa kokemusasiantuntijat oppivat vertaisohjaamisesta, kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta, suomen kielen oppimisen tukemisesta ja työelämätaidoista.  

Koulutuksen jälkeen nämä vapaaehtoiset kokemusasiantuntijat ohjasivat työttömille maahanmuuttajille tarkoitettuja vertaisryhmiä, joissa harjoiteltiin suomen kieltä ja työelämätaitoja. Vertaisryhmät kokoontuivat kahdeksan kertaa maahanmuuttajille suunnattujen järjestöjen tiloissa ja aikuisoppilaitoksissa. Ryhmiä oli useita. 

Projektiin sisältyi kriittinen toimintatutkimus, jonka toteutti lisäkseni kolme muuta tutkijaa. Toimintatutkimuksessa tutkija on mukana toiminnassa eli tässä tapauksessa koulutuksissa ja vertaisryhmissä, joita hän samalla tutkii. Toimintatutkimus etenee kehämäisesti, uudelleen toistuvina suunnittelun, toiminnan, havainnoinnin ja arvioinnin vaiheina.3 Kriittisyys tarkoittaa tässä nähtyjen ja kuultujen asioiden kyseenalaistavaa tarkastelua: Miksi toimitaan tai puhutaan tietyllä tavalla? Olisiko mahdollista toimia toisin? 

Tutkimusmenetelminä olivat osallistuva havainnointi ja 15 teemahaastattelua. Osallistuva havainnointi tarkoitti tässä tutkimuksessa sitä, että osallistuin ja kirjoitin havaintojani kokemusasiantuntijoiden koulutuksissa ja useissa työttömien maahanmuuttajien vertaisryhmissä. Havainnointia tehdessäni olin pääasiassa ”kärpäsenä katossa” eli hiljaa ja toimintaa tarkkaillen, mutta kävin myös joitain keskusteluja ihmisten kanssa. Teemahaastatteluita toteutin yhdessä muiden tutkijoiden kanssa. Haastattelun teemoja olivat esimerkiksi motivaatio liittyä mukaan ja oppimiskokemukset kokemusasiantuntijakoulutuksessa sekä vertaisryhmätoiminnan onnistumiset ja haasteet. Haastatteluissa ajatuksistaan saivat kertoa kokemusasiantuntijoiden kouluttajat ja projektiorganisaatioiden edustajat (11 henkilöä aikuisoppilaitoksista ja järjestöistä) ja kokemusasiantuntijat (4 henkilöä). Nauhoitin haastattelut puhelimella ja purin eli litteroin äänitiedostot myöhemmin tietokoneelle tekstiksi. 

Analysoin tekstiaineiston hermeneuttisen ja dekonstruktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Erilaiset menetelmät, kuten hermeneutiikka ja dekonstruktio, ovat kuin silmälaseja, joiden avulla ympäröivää maailmaa ja todellisuutta sekä tutkimuksen aineistoa voidaan tarkastella. Erilaisten silmälasien kautta katsottuna myös havainnot, ajatukset ja päätelmät kohdistuvat eri asioihin. Hermeneutiikka on kiinnostunut tulkinnoista, joita sanoille annetaan. Hermeneutiikassa on tärkeää myös analysoida tutkijoiden omia ennakkokäsityksiä. Dekonstruktiiviset silmälasit puolestaan tekevät näkyväksi keskustelujen ristiriitoja ja jännitteitä. Niiden avulla tutkija kiinnittää huomionsa poikkeuksiin sekä asioihin, jotka jätetään sanomatta. 

Mitä tutkimuksessa löydettiin?

Tutkimuksessa huomattiin, että vertaisuuden rakentuminen pelkän maahanmuuttajuuden varaan ei ole suoraviivaista tai välttämättä edes mahdollista. Ihmisten aiemmat, erilaiset kokemukset (maahantulosyy, koulutustausta, työkokemuksen määrä, perhetilanne jne.) aiheuttivat jännitteitä kokemusasiantuntijoiden ja vertaisryhmien osallistujien välille ja tekivät vertaisuuden rakentumisen haastavaksi. 

Kokemusasiantuntijat olivat pääosin korkeasti koulutettuja ja heillä oli kokemusta työelämästä. He kuvasivat itseään kotoutuneiksi ja he olivat tulleet Suomeen yleensä perhe- tai työsyistä. Vertaisryhmien osallistujat puolestaan olivat vailla riittävää kielitaitoa, koulutusta ja työkokemusta ja heillä saattoi olla pakolaistausta eli he olivat pakotettuja lähtemään kotimaastaan Suomeen. Ihmiset olivat siis keskenään hyvin erilaisia, vaikka heitä samanaikaisesti yhdistikin kokemus ulkomailta Suomeen muuttamisesta. 

Dekonstruktiivinen analyysi toi esille, että puhe kokemusasiantuntijoista ja ryhmien osallistujista oli hyvin erilaista, samoin se, miten heihin suhtauduttiin. Kokemusasiantuntijakoulutukset nostivat maahanmuuttajataustaisten koulutettavien itsearvostusta, kun heistä puhuttiin koulutuksissa arvostavasti ja heidän osaamistaan ja kotoutumistaan kiiteltiin. Kokemusasiantuntijat kuvasivat koulutusta tärkeäksi kokemukseksi, joka voimautti heitä ja he kokivat oppivansa paljon. He olivat innoissaan päästessään ohjaamaan vertaisryhmiä. Vertaisryhmien osallistujia pidettiin kuitenkin yksinomaan avun vastaanottajina, joiden tuli oppia tavoitteellisesti ja työllistyä. Projektissa myös keskusteltiin ”aktiivisista” ja ”passiivisista” maahanmuuttajista, mikä lisäsi jännitteitä. 

Dekonstruktiivisen sisällönanalyysin avulla keskusteluun nousi projektissa vallitseva ristiriita: kokemusasiantuntijakoulutukset olivat suosittuja ja kehuttuja, mutta vertaisryhmiin ei löydetty riittävästi osallistujia tai osallistujat keskeyttivät. Kokemusasiantuntijat kokivat turhautumista ja jopa suuttumusta siitä, etteivät vertaisryhmien osallistujat sitoutuneet toimintaan. Vertaisryhmien haasteiden vuoksi myöskään projektille asetettuja työllistymistavoitteita ei voitu saavuttaa. Projektin kouluttajat ja kokemusasiantuntijat kuvasivat koulutuksia ”menestykseksi”, mutta vertaisryhmät puolestaan ”epäonnistuivat”. Mitä oikeastaan tapahtui?  

Hermeneuttisen sisällönanalyysin avulla rakensin vertaisuudesta kolme erilaista tulkintaa. Yksittäisten ihmisten puheissa saattoi olla piirteitä monesta eri tulkinnasta. Tulkintaa voisikin siksi kuvata yksinkertaistavaksi esitykseksi monimutkaisesta asiasta. 

Vertaisen vastuunkantajan tulkinnassa vertaisuus määritellään maahanmuuttajuuden kautta riippumatta muista eroista. Kokemusasiantuntija haluaa auttaa muita maahanmuuttajia, koska on itsekin maahanmuuttaja ja saanut apua tullessaan Suomeen. Vertaisryhmien ja niiden osallistujien todellisuus ei kuitenkaan vastaa heidän odotuksiaan. Osallistujien taustat, taidot, elämäntilanteet, yhteiskunnallinen asema ja motivaatio hakea töitä ovat erilaisia. Tämä johti kokemusasiantuntijoiden uupumiseen, sillä he kokivat tekevänsä vaativaa työllistämistyötä ja heillä oli vaikeuksia rajata tarjoamaansa apua. He esimerkiksi tekivät vertaisryhmien opetusmateriaaleja myöhään yöllä. 

Voimaantuneen kokemusasiantuntijan tulkinnassa kokemusasiantuntijan asiantuntijuus perustuu maahanmuuttajuuden kokemukseen ja vertaisuus on hänelle keino välittää osaamista ja tietoa. Koulutuksissa kiitettiin kokemusasiantuntijoiden osaamista ja roolimallina toimimista. Tämä kuitenkin osaltaan johti siihen, että vertaisryhmissä nämä osaamistaan korostavat kokemusasiantuntijat etääntyivät osallistujista ja heidän oli vaikeaa rakentaa molemminpuolista, tasavertaista, vastavuoroista vuorovaikutusta osallistujien kanssa. Kokemusasiantuntijat kokivat antavansa osallistujille apua ja osaamistaan, mutta he eivät kokeneet itse saavansa – oppivansa – osallistujilta mitään.  

Itseohjautuvan urasuunnittelijan tulkinnassa ihmiset osallistuvat koulutukseen ja vapaaehtoistyöhön henkilökohtaisista syistä omia työmahdollisuuksia parantaakseen, jolloin vertaisuus jää sivurooliin. Kokemusasiantuntijoilla on itseluottamusta ja he ovat aktiivisia edistämään omaa työuraansa, mistä he saavat kouluttajilta kiitosta. Vertaisryhmissä he ovat kuitenkin yli-innokkaita aktivoijia. Heidän on vaikeaa ymmärtää osallistujien kokemusmaailmaa ja yhteiskunnallista asemaa. Kokemusasiantuntijalle olennaista oli olla ammattilainen, asiantuntija tai työntekijä, mutta osallistujille äitinä, vaimona tai opiskelijana oleminen saattoi olla tärkeämpää.  

Toimintatutkimus edisti projektissa mukana olleiden aikuiskasvatusorganisaatioiden ja maahanmuuttajajärjestöjen kriittistä keskustelua sanavalinnoista ja sisällöistä. Uuden ymmärryksen avulla toimintaa oli mahdollista kehittää jo projektin aikana.

Lopuksi

Vertaisuuden avulla on haastavaa tukea maahanmuuttajien työllistettävyyttä, mikäli ei etukäteen keskustella vertaisuuden erilaisista tulkinnoista ja siitä, mistä kokemus vertaisuudesta syntyy. Vertaisuudella voi olla vahva voima tukea ihmisiä elämän haastavissa tilanteissa, mutta sen syntyminen on moniulotteinen prosessi, jota ei voi pakottaa. Ulkopuolelta asetetut tavoitteet eivät ole hyvä lähtökohta vertaisryhmälle, vaan toiminnan tulisi lähteä liikkeelle osallistujien omista tavoitteista.  

Tutkimus kyseenalaistaa yksinkertaistavan puheen maahanmuuttajista, ”oikein” kotoutumisesta sekä työllistymisestä koulutuksen tärkeimpänä päämääränä. Artikkelissa me tutkijat pohdimme, onko eettisesti oikein, että maahanmuuttajien työttömyyttä pyritään ratkaisemaan toisten maahanmuuttajien vapaaehtoisen auttamishalun avulla, vaikka julkisen talouden määrärahat olisivat vähissä. Saako vertaisuutta käyttää välineenä eli työkaluna maahanmuuttajien työllistämisessä? 

Tutkimuksen aineistona oli ainoastaan yksi projekti, joten tuloksia ei suoraan voi yleistää koskemaan kaikkia maahanmuuttajien väliseen vertaisuuteen perustuvia projekteja. Lisäksi tutkimuksen aineisto oli kvalitatiivista eli laadullista. Kvalitatiivinen tutkimus laajentaa ymmärrystämme todellisuudesta ja tuo keskusteluun uusia näkökulmia. Sen tarkoituksena ei ole havaintojen suora yleistäminen. 

  1. Hokkanen 2003. ↩︎
  2. Borkman 1999. ↩︎
  3. Heikkinen et al. 2008. ↩︎