Miten evoluutioestetiikka on kehittynyt?
Evoluutioestetiikan tieteenalalla pohditaan esimerkiksi, miksi jo kivikauden ihmiset halusivat koristella kehoaan. Mutta miten itse tieteenala on kehittynyt? Tässä katsausartikkeliin pohjautuvassa tekstissä tutkija jakaa evoluutioestetiikan kehityksen kolmeen aaltoon.
Johdanto
Miksi esihistorialliset sukulaisesi halusivat käyttää aikaansa kehonsa koristeluun kampauksilla, koruilla ja tatuoinneilla? Entä miksi ihmiset alkoivat tehdä kuvia ja patsaita, musisoida ja kertoa tarinoita? Ja miksi me pidämme kauniin näköisistä asioista nyt?1 Näitä kysymyksiä pohditaan evoluutioestetiikan tieteenalalla, joka on melko tuntematon estetiikan suuntaus.
Tämä teksti pohjautuu kirjoittamaani englanninkieliseen katsausartikkeliin, jossa tavoitteenani oli esitellä evoluutioestetiikkaa. Katsausten tarkoitus on ennen muuta hahmotella kohteena olevan asian, tässä tapauksessa evoluutioestetiikan historian, tilaa mahdollisimman kattavasti. Katsauksia useammin tutkijat kirjoittavat niin sanottuja tutkimusartikkeleita, joiden ensisijainen tarkoitus on esittää jokin uusi väite tai näkökulma tutkijoiden keskenään käymiin keskusteluihin. Jaottelusta huolimatta katsausartikkelitkin ovat tutkimuksia ja niissä tuotetaan uutta tietoa. Artikkelini on ajallisesti kattavin evoluutioestetiikasta tehty katsaus.
Evoluutioestetiikan oma historia on yli 100 vuotta pitkä. Minua kiinnosti, miten tieteenala on kehittynyt siinä ajassa: ovatko tutkimuskysymykset muuttuneet, millaiset teoriat ovat olleet kulloinkin suosittuja ja onko evoluutioestetiikan aikoinaan tuottama tieto nykyään ainakin osin vanhentunutta?
Miten tutkimus tehtiin?
Katsauksen teossa on tärkeää, että kirjoittajalla itsellään on paljon tietoa katsauksen kohteena olevasta asiasta. Olin perehtynyt evoluutioestetiikan tieteenalaan noin kymmenen vuoden ajan ennen kuin aloin kirjoittaa katsaustani. Olennaista ei kuitenkaan ole aika, jonka tutkija on käyttänyt aiheensa parissa, vaan että hän on perehtynyt siihen kattavasti ja esittelee sen muille mahdollisimman ymmärrettävästi ja perustellusti. Tiivistin vuosien aikana hankkimaani tietoa jäsentämällä sitä: mielestäni evoluutioestetiikan historiasta erottui kolme vaihetta.
Katsauksen etu on, että lukijoiden ei tarvitse perehtyä minuun verrattuna yhtä tarkasti kaikkeen evoluutioestetiikan tutkimukseen, jos he haluavat saada tietoa vain suuntauksen pääpiirteistä. Evoluutioestetiikkaa jo tuntevat lukijat voivat puolestaan verrata omaa mielikuvaansa evoluutioestetiikasta minun tarjoamaani. He voivat olla kanssani joko osittain tai kokonaan samaa tai eri mieltä, ja siten heidän käsityksensä evoluutioestetiikasta terävöityy. Se auttaa heitä oman tutkimuksensa teossa. Koska evoluutioestetiikan tieteenalalla on julkaistu paljon vertaisarvioitua tutkimusta, minun täytyi päättää, mitkä julkaisut huomioin. Rajasin näkökulmani koskemaan esteettisyyden havaitsemista. Tämä tarkoittaa, etten analysoinut vain yksittäisistä taiteenlajeista tai yhdentyyppisin menetelmin tehtyjä tutkimuksia. Sen sijaan tutkin yleisemmin, miten ja millaisia päätelmiä evoluutioesteetikot ovat tehneet sekä luonnonympäristön että taiteen kokemisesta.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Argumentoin, että evoluutioestetiikan historia voidaan perustellusti jakaa kolmeen vaiheeseen. Kutsun niitä aalloiksi, koska vaiheet eivät ole tarkkarajaisia. Antamani aikakaudet ovat siis suuntaa antavia: toiselle aallolle ominaista tutkimusta voidaan tehdä vielä kolmannen aallon aikana, ja edeltävien aaltojen piirteitä näkyy perintönä myöhemmässäkin tutkimuksessa.
Charles Darwin julkaisi teoriansa evoluution mekanismista vuonna 1859. Evoluutioestetiikan ensimmäinen aalto alkoi pian sen jälkeen ja ajoittuu noin vuosiin 1850–1950. Taustalla vaikutti myös, että 1800-luvun loppupuolella luonnontieteellinen eli biologinen, fysiologinen tai psykologinen lähestymistapa oli muotia humanistisissa tieteissä Euroopassa2. Estetiikassa tämä tarkoitti, että esteettisten arvojen havaitseminen alettiin nähdä ihmiselle lajityypillisenä ominaisuutena. Alettiin ajatella, että kaikki ihmiset taustastaan tai koulutuksestaan riippumatta kiinnittävät huomiota esteettisyyteen. Sen seurauksena tutkijoita alkoi kiinnostaa niin sanottua korkeataidetta arkisemmatkin ympäristöt, joissa havaitaan esteettisyyttä sekä muissakin kuin länsimaisissa kulttuureissa elävien ihmisten ja myös lasten maku. Tutkijoiden käsitys estetiikan kannalta olennaisista tutkimuskohteista siis laajeni. He silti ajattelivat ajalleen tyypilliseen tapaan, että länsimainen ihminen on kehittynein. Muilla kuin länsimaalaisilla ihmisillä ja lapsilla oli vain esteettisyyden havaitsemisen kantamuoto.
Toinen aalto oli noin vuosina 1950–2010. Sen aikana tehtiin tutkimusta ihmisten maisemamieltymyksistä ja taiteesta. Molempien taustalla on nähty esihistoriallisten esivanhempien tarpeita. Nykyajan ihmisillä huomattiin olevan taipumus pitää tietyntyyppisistä – esimerkiksi vehreistä – luonnonmaisemista enemmän kuin toisista. Keskeinen hypoteesi oli, että nämä mieltymykset on peritty esivanhemmilta, joille oli kannattavaa suosia ympäristöjä, joissa eläminen oli helpompaa kuin muualla. Taiteellisen toiminnan on selitetty puolestaan pohjaavan erilaisiin ihmisen sosiaalisiin tarpeisiin, kuten yhteenkuuluvuuden tunteen tuottamiseen3 tai omien kykyjen esittelyyn4. Toisen aallon aikana tuotettiin paljon erilaisia ja keskenään kilpailevia teorioita maisemamieltymysten ja taiteen alkuperästä. Ongelmaksi kuitenkin nousi, että olemassa olevan todistusaineiston pohjalta ei voitu päättää, mitkä teorioista olisivat uskottavimpia.
Kolmas aalto alkoi noin vuonna 2010 vastauksena toisen aallon ongelmaan. Ennen evoluutioesteetikot olivat esittäneet niin sanottuja miksi-kysymyksiä, kuten vaikkapa ”miksi ihmiset pitävät tietyistä maisemista enemmän kuin toisista?”. Nyt tutkijat alkoivat kysyä myös miten- ja milloin-kysymyksiä, kuten ”miten on mahdollista, että ihminen havaitsee esteettisyyttä?” tai ”milloin esteettisyyden havaitseminen kehittyy: syntyvätkö ihmiset sillä varustettuina, vai kehittyykö kyky vasta myöhemmin?”. Synnynnäisten piirteiden ohella erilaisia kulttuurisesti välittyviä tekijöitä alettiin huomioida tutkimuksessa enemmän – ja todettiin, että synnynnäiset ja opitut tekijät vaikuttavat toisiinsa niin paljon, että niitä on vaikea erottaa. Evoluutioestetiikan selityksessä ei siksi voida nojautua vain joko synnynnäisyyteen tai oppimiseen. Myös muiden eläinten kuin ihmisten kykyä esteettisyyden havaitsemiseen alettiin pohtia entistä enemmän. Jää nähtäväksi, milloin kolmas aalto taittuu seuraavaksi aalloksi.
Lopuksi
Taiteen ja juhlahetkien ohella myös arjessa ollaan tekemisissä esteettisten arvojen kanssa: kiinnität huomiota esteettisyyteen esimerkiksi kun valitset aamulla vaatteet, kuuntelet koulumatkalla kaupungin hulinaa tai tervehdit kavereitasi lämpimästi. Estetiikan tieteenala auttaa ymmärtämään, miten monimuotoisesta ja perustavanlaatuisesta ilmiöstä esteettisyyden havaitsemisessa on kyse. Evoluutioestetiikka puolestaan lisää ymmärrystä siitä, miten vanha ja laajalle levinnyt sekä kulttuurisesti vaihteleva tämä käyttäytymispiirre on ihmisillä ja mahdollisesti muillakin eläimillä.
Evoluutioestetiikalle tunnusomaista on monitieteisyys: filosofian lisäksi evoluutioestetiikan tutkimuksessa voidaan huomioida esimerkiksi arkeologien, biologien, kognitio- ja neurotieteilijöiden ja antropologien tekemää tutkimusta. Evoluutioestetiikalle tunnusomaista on myös monimenetelmällisyys: evoluutioestetiikka asettuu käsitteitä tutkivan filosofisen estetiikan ja määrällisiin mittauksiin keskittyvän empiirisen estetiikan väliin.
- Kiitos tämän kysymyksen keksimisestä kuuluu 10-vuotiaalle Emma Kautolle. Evoluutioestetiikan näkökulmasta muotoilemani vastauksen siihen voi lukea Helsingin Sanomien ”Lasten tiedekysymykset” -palstalta: https://www.hs.fi/tiede/art-2000008541186.html. ↩︎
- Huuhtanen 1978. ↩︎
- Dissanayake 1988. ↩︎
- Mithen 2007. ↩︎