Miten pohjoisuutta ja perinteitä voidaan hyödyntää elektronisten tekstiilien suunnittelussa?
Kun kehitetään uutta puettavaa teknologiaa, on tärkeää ottaa huomioon tuotteiden käytettävyys sekä miellyttävyys. Ihmisen ja teknologian vuorovaikutus onkin oleellinen osa nykyisyyttä ja tulevaisuutta myös muotoilualalla. Tutkijat havainnoivat miten yliopistokurssin opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat elektronisia tekstiilejä.
Johdanto
Teknologia on hiipinyt huomaamattomasti silmälaseihin, kelloihin, ja sormuksiin eli esineisiin, joita pidämme lähellä kehoamme ja käytämme päivittäin. Puettava teknologia voi parhaimmillaan tukea terveyttä, lisätä turvallisuutta ja helpottaa arkea. Ei kuitenkaan riitä, että nämä uudet, älykkäät tuotteet toimivat vain teknisesti, vaan tuotteiden on näytettävä hyvältä ja tunnuttava omilta.1 Harva tuote päätyy käyttöön, jos se koetaan rumaksi.
Elektroniset tekstiilit eli e-tekstiilit ovat yksi esimerkki tästä kehityksestä. Ne ovat esimerkiksi vaatteita, asusteita tai sisustuselementtejä, joihin on yhdistetty elektroniikkaa.2 E-tekstiilit voidaan nähdä osana älyvaatteiden ja puettavan teknologian kenttää.
E-tekstiilit ovat kehittyneet viime vuosina nopeasti ja esteettiset ominaisuudet, eli miten hyvältä tuote näyttää, ovat jääneet usein taka-alalle. Tärkeintä on ollut tuotteen elektroniikan toimivuus. Kuluttajamarkkinoille asti on päätynyt lähinnä hassuja joulupaitoja myös siksi, että elektroniikkaa sisältäviin tekstiilituotteisiin liittyy paljon haasteita kuten viankorjaus ja kierrätys.
Tekstiileissä on hyödynnetty sähköä johtavia materiaaleja vuosisatojen ajan, ja myös digitaalisen teknologian historia kytkeytyy tekstiiliteollisuuteen. Ensimmäisiä valaistuja ja moottoroituja koruja, hattuja ja vaatteita kehitettiin jo 1800-luvun loppupuolella.3
Ala oli tekniikan painottuneisuuden vuoksi pitkään insinöörivetoista. Vasta 2000-luvulla teknologian parempi saatavuus ja helppokäyttöiset prototypoinnin välineet ovat mahdollistaneet sen, että myös muotoilijat voivat toteuttaa e-tekstiilejä.4 Muotoilu tarkoittaa tuotteiden ja palveluiden suunnittelua, jossa yhdistyvät toiminnallisuus, estetiikka ja käyttäjäkokemus.
Samalla e-tekstiilien ala on herättänyt laajaa kiinnostusta myös yliopistoissa, ja oppilaitokset ympäri maailmaa ovat ottaneet ne osaksi opetusta ja tutkimusta. Tämä on avannut myös uusia mahdollisuuksia tarkastella e-tekstiilejä esteettisistä ja sosiaalisista näkökulmista sekä kestävyyden kannalta. Puettavien älylaitteiden käyttöikä jää usein lyhyeksi, ja käyttäjät hylkäävät niitä jo muutaman kuukauden käytön jälkeen esimerkiksi käytettävyyteen, merkityksellisyyteen tai kestävyyteen liittyvien haasteiden vuoksi.
Muotoilukoulutuksella on tässä kehityksessä keskeinen rooli. Tulevaisuudessa suunnittelijoilta vaaditaan kykyä toteuttaa teknologiaa sisältäviä tuotteita sekä ymmärtää niiden materiaaleja ja käyttäjäkokemusta eli sitä, millaisena tuotteena käyttäjä sen kokee.
Lapin yliopisto vastasi tähän haasteeseen ottamalla opetussuunnitelmaan e-tekstiilien opintojakson, jossa suunnittelun lähtökohdaksi valittiin arktisuus ja perinteiset tekstiilitekniikat. Opintojakson tavoitteena oli opettaa opiskelijoille e-tekstiilien suunnittelun ja toteuttamisen perusteita. Tutkimme tätä e-tekstiiliopintojaksoa ja siellä syntyneitä opiskelijatöitä. Avaamme, millaisia uusia mahdollisuuksia arktinen ajattelu ja perinteinen tekstiiliosaaminen voivat tuoda e-tekstiilien suunnitteluun niin, että lopputulos on teknisesti, esteettisesti, kulttuurisesti ja kokemuksellisesti onnistunut.
Miten tutkimus tehtiin?
Poikkitieteellinen tutkimuksemme sijoittuu muotoilun ja Human-Computer Interaction (HCI) –tutkimuksen eli ihmisen ja teknologian välisen vuorovaikutuksen tutkimuksen risteyskohtaan. Muotoilussa tarkastellaan tuotteiden estetiikkaa, käytettävyyttä ja merkityksellisyyttä käyttäjälle. Ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen tutkimuksessa tarkastellaan, miten ihmiset kokevat ja käyttävät teknologiaa osana arkea. Hyödynsimme käytännönläheistä Research through Design -lähestymistapaa, jossa tutkimustieto rakentuu suunnittelun, kokeilujen ja valmiiden teosten eli suunnitteluprosessin tuloksena syntyneiden esineiden kautta.
Tutkimuksemme perustuu vuosina 2015–2020 toteutettuihin e-tekstiiliopintojaksoihin. Tässä artikkelissa keskitymme lukuvuonna 2018–2019 järjestettyyn opintojaksoon. Tutkimusaineisto sisälsi opintojaksolla syntyneet e-tekstiiliteokset, niiden suunnittelu- ja toteutusprosessien havainnoinnin sekä seitsemäntoista opiskelijan haastattelut ja itsereflektiot. Aineisto kerättiin kahdessa opintojakson yhteydessä järjestetyssä työpajassa seuraamalla opetusta sekä dokumentoimalla opiskelijoiden ideointia sekä prototyyppien ja varsinaisen toteutuksen vaiheita. Lisäksi aineisto koostui opiskelijoiden ideointilomakkeista, meidän tutkijoiden tekemästä työskentelyn havainnoinnista ja muistiinpanoista, valmiista prototyypeistä sekä työpajojen jälkeisestä ryhmähaastattelusta. Aineisto analysoitiin teoslähtöisesti. Tarkastelimme, miten arktinen teema ja perinteinen käsityötaito ilmenivät e-tekstiilien estetiikassa, toiminnassa ja käyttökokemuksessa. Halusimme ymmärtää, miten nämä lähtökohdat tukivat teknisesti toimivien, tarkoituksellisten ja käyttäjälähtöisten e-tekstiilien suunnittelua.
Opintojaksoille osallistui pääasiassa muotoilualojen maisteriopiskelijoita, joista moni yhdisti ensimmäistä kertaa muotoilun ja teknologian. Opettajatiimissä yhdistyivät tekstiili- ja vaatetussuunnittelun, e-tekstiilien ja vuorovaikutteisen teknologian osaaminen.
Opintojaksolla opiskelijoita ohjattiin ajattelemaan arktisuutta laajasti. Maantieteellisen alueen lisäksi sillä viitattiin myös vuodenaikojen voimakkaaseen vaihteluun, luonnon väreihin, muotoihin ja äänimaisemiin sekä pohjoisen kulttuurin tapaan hyödyntää paikallisia materiaaleja ja resursseja.5 Lisäksi opiskelijat tutustuivat tai muistuttelivat mieliin perinteisiä tekstiilitekniikoita, kuten kirjontaa, pitsinnypläystä sekä kudontaa. Opintojaksolla opiskelijoita ohjattiin tarkastelemaan arktista ympäristöä, paikallista kulttuuria ja perinteisiä käsityötekniikoita osana suunnitteluprosessia sekä yhdistämään näitä e-tekstiilien teknologisiin mahdollisuuksiin. Teknologiaa lähestyttiin kokeilujen kautta, sillä käytettävä teknologia ei ollut opiskelijoille ennestään tuttua. Teknologia koostui pienistä tietokoneista eli mikrokontrollereista ja niihin valmiiksi asennetuista ominaisuuksista, kuten kosketussensoreista sekä mahdollisuudesta tuottaa valoa tai toistaa itse nauhoitettua ääntä. Sensorien paikkaa voitiin muuttaa viemällä ne eri kohtiin tuotteessa sähköä johtavalla langalla tai kupariteipillä. Ohjattujen kokeilujen avulla opiskelijat pääsivät tutustumaan esimerkiksi siihen, miltä valo näytti eri kangasmateriaaleilla ja minne sensorit kannatti sijoittaa.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Tutkimuksessa tehtiin kolme keskeistä havaintoa. Ensinnäkin arktinen teema auttoi opiskelijoita rajaamaan ja jäsentämään ideoitaan sekä rakentamaan visuaalisesti ja kokemuksellisesti yhtenäisiä teoksia. Vuodenaikojen vaihtelu, luonnon värit ja muodot sekä valo näkyivät e-tekstiilien estetiikassa, materiaalivalinnoissa ja vuorovaikutteisissa ratkaisuissa eli siinä miten tuote reagoi käyttäjän toimintaan.
Toiseksi perinteiset tekstiilitekniikat olivat keskeinen osa teosten rakennetta ja toimintaa. Esimerkiksi kirjonnan, kudonnan tai pitsin avulla voitiin ohjata valoa tai toteuttaa kosketukseen reagoivia pintoja. Tekstiilitekniikat yhdistivät muotoilun ja teknologian, jolloin teknologia sulautui luontevasti osaksi tekstiiliä eikä jäänyt erilliseksi lisäykseksi.
Kolmanneksi havaittiin, että käsillä tekeminen ja tutut materiaalit madalsivat opiskelijoiden kynnystä työskennellä teknologian kanssa. Materiaalien kautta lähestyminen auttoi hahmottamaan elektronisten komponenttien toimintaa ja sijoittelua, mikä tuki oppimista ja lisäsi itsevarmuutta suunnittelussa. Teknologia ei näyttäytynyt teoksissa päälle liimatulta, vaan toimi osana kokonaisuutta, sillä elektroniset komponentit oli rakennettu osaksi kangasta tai tekstiilirakennetta esimerkiksi kudonnan tai kirjonnan avulla.
Lisäksi arktinen luonto ja paikallinen kulttuuri ohjasivat opiskelijoita liittämään e-tekstiileihin tarinoita, muistoja ja tunteita. Tämä lisäsi teosten merkityksellisyyttä: ne tuntuivat käyttäjälle tärkeämmiltä, henkilökohtaisemmilta tai kiinnostavammilta ja tuotteen käyttäminen tuntui paremmalta, selkeämmältä tai miellyttävämmältä eli käyttäjäkokemus vahvistui. Näin tekninen toimivuus, estetiikka ja kulttuuriset merkitykset kehittyivät rinnakkain osana suunnitteluprosessia.
Kolme opiskelijatyötä havainnollisti näitä tuloksia konkreettisesti.
Eveliina Muotkavaaran Salaviesti (Secret Message) -teoksessa sähköä johtava kirjonta toimi sekä sen visuaalisena osana että käyttöliittymänä. Käyttäjä saattoi olla vuorovaikutuksessa teoksen kanssa kirjottujen koristekuvioiden kautta. Kun yhtä tekstiilikiveä kosketettiin, toiseen kiveen ilmestyi valaistu viesti eli se välitti viestin käyttäjältä toiselle käyttäjälle. Teoksessa yhdistyivät käsityötekniikka, teknologia ja yhteys kahden käyttäjän välillä esineiden kautta, mikä viittaa myös esineiden internetin (IoT) periaatteisiin.
Kati Walkeajärven Kelo (Dead Standing Pine) -teoksessa pitsinnypläyksestä johdetut rakenteet muodostivat kosketukseen reagoivia pintoja. Kun käyttäjä kosketti teosta, se käynnisti erilaisia luonnonääniä, kuten metsän äänimaisemia. Teos toi arktisen luonnon elementtejä toimistotilaan ja loi moniaistisen kokemuksen, jossa yhdistyivät visuaalisuus, materiaali ja ääni.
Piritta Mettovaaran Come Well -teoksessa tekstiili reagoi kosketukseen toistamalla henkilökohtaisia tervehdyksiä ja ääniä. Eteiseen sijoitettu teos liittyi erityisesti kotiin saapumisen hetkeen. Se yhdisti teknologian osaksi arkista ympäristöä ja pohjoista kulttuuria, kuten vieraanvaraisuutta ja kodin lämpöä.
Esimerkit osoittavat, että elektroninen tekstiilirakenne mahdollistaa uudenlaisen vuorovaikutuksen teknologian ja käyttäjän välillä. Erillisiä painettavia nappeja ei ole, vaan vuorovaikutus tapahtuu suoraan tekstiilin kautta, esimerkiksi koskettamalla, silittämällä tai liikuttamalla sitä. Tämä lähestymistapa liittyy niin sanottuun ubiquitous computing eli kaikkialla läsnä olevaan teknologiaan, jossa teknologia sulautuu osaksi arjen esineitä ja materiaaleja.
Lopuksi
Tutkimuksemme osoittaa, että myös kokeellisissa ja vasta prototyypin tasolla olevissa e-tekstiileissä voidaan yhdistää visuaalinen miellyttävyys, kulttuurinen merkityksellisyys ja vaivaton käytettävyys. Muotoilukoulutuksella on tärkeä rooli kokonaisvaltaisen ajattelutavan vahvistamisessa ja tulevien suunnittelijoiden valmistamisessa työmarkkinoille.
Tutkimukseen liittyy kuitenkin rajoitteita, sillä aineisto perustui rajattuun opiskelijaryhmään ja tarkastelu prototyyppeihin eikä niiden käyttöön todellisissa tilanteissa. Tätä näkökulmaa olen käsitellyt muissa tutkimuksissani in-the-wild-asetelmilla, joissa tuotteet viedään testattaviksi kohderyhmään kuuluville ihmisille aitoihin käyttötilanteisiin.6 Tämä näkökulma on uusi mutta keskeinen e-tekstiilien tutkimuksessa, sillä se tuo esiin, miten ratkaisut toimivat käytännössä. Jatkossa on tärkeää syventää ymmärrystä siitä, millaiset ratkaisut tukevat pitkäaikaista käyttöä sekä kestävyyden että käyttäjän sitoutumisen kannalta.