Miten Martin Luther suhtautui naisten luostarielämään?
Martin Luther oli merkittävä reformaation eli kristillisen kirkon uudistusliikkeen hahmo, jonka esimerkkiä ja näkemyksiä monet seurasivat. Tutkija selvitti, miten hän suhtautui naisten hengelliseen elämään, erityisesti luostarielämään.
Johdanto
Reformaatioajalla tarkoitetaan yleensä 1500-luvun Saksasta liikkeelle lähteneitä kristillisen kirkon uudistusliikkeitä, joiden alullepanijana pidetään Martin Lutheria (1483–1546). Reformaatioliikkeet levisivät laajalle ja pirstaloituivat jo Lutherin elinaikana, mutta niitä yhdisti esimerkiksi kansankielisyyden vaatimus kirkollisessa elämässä, pappien avioliittojen mahdollistuminen ja ehtoollisen molempien muotojen, leivän ja viinin, jakaminen maallikoille. Avioliiton merkitys ylipäänsä korostui, kun ihanteellisena ihmiselämänä ei enää pidetty jumalalle pyhittäytynyttä luostarielämää. Raamattua pidettiin ylimpänä auktoriteettina, Kristuksen merkitystä painotettiin ja muiden uskon ”välikäsien” kuten pyhimysten merkitys kyseenalaistettiin. Sakramentteja eli pyhiä toimituksia säilytettiin entisestä seitsemästä kaksi: kaste ja ehtoollinen. Tämän päivän tutkimuksessa nähdään, että reformaatioliikehdintä on alkanut jo keskiaikaisessa kirkossa, viimeistään 1200-luvulla. Sen ajallista päätepistettä ei rajata 1500-luvulle vaan seuraaville vuosisadoille saakka.
Reformaatio vaikutti merkittävästi esimerkiksi naisten rooliin yhteiskunnassa ja kirkossa, ja yhden ikkunan tähän aiheeseen tarjoaa Martin Lutherin ajattelun tutkiminen. Luther mielletään yleensä nimenomaan avioelämän voimakkaaksi puolestapuhujaksi etenkin naisten ollessa kyseessä. Sitä hän monin tavoin olikin. Lutherin ajattelua pidetään osassa tutkimuksia jopa pääasiallisena syynä naisten toimintamahdollisuuksien kaventumiseen vaimon ja äidin rooliin ja etenkin naisten hengellisen elämän viettämisen rajoittamiseen.1 Moni on tulkinnut hänen tuominneen esimerkiksi naisten luostarielämän.
Tutkimuksessani tarkastelin sitä, millä tavoin Luther suhtautui naisten kontemplatiiviseen elämään ja hengellistä elämää viettäviin naisiin sekä hänen kanssakäymistään heidän kanssaan. Halusin selvittää, miten hän aivan arkisissa tilanteissa suhtautui luostarielämään nimenomaan naisten elämänpolkuna.
Miten tutkimus tehtiin?
Ensin loin yleissilmäyksen aikalaislähteiden ja tutkimuskirjallisuuden avulla siihen, millä tavoin Luther suhtautui luostarielämään ja millaisia vaatimuksia sen reformoimisesta eli muuttamisesta hän esitti. Luin Lutherin kirjoituksia, joissa hän käsittelee luostarielämää, samoin kuin joitakin protestanttien yhteisesti muotoilemia, omaa uskonkäsitystä kuvaavia dokumentteja, kuten Augsburgin tunnustusta (1530) ja Wittenbergin artikloja (1536). Tarkastelin, miten niissä puhutaan luostarielämästä. Varsinaiset päälähteeni olivat kuitenkin Lutherin kirje kolmelle nunnalle (1524), hänen esipuheensa ja reunamerkintänsä kahden luostarista paenneen nunnan, Florentina von Oberweimarin (1524) ja Ursula von Münsterbergin puolustuskirjoituksiin (1528) sekä hänen kirjeenvaihtonsa liittyen Herfordin yhteisen elämän sisariin ja veljiin, joita johti abbedissa Anna von Limburg (kirjeenvaihto vuosilta 1532–1534).
Kirjeestä kolmelle nunnalle ei selviä, keitä vastaanottajat olivat, sillä Luther ei ole nimennyt heitä kirjeessään, eikä tätä ole tutkimuksessakaan selvitetty. Florentina von Oberweimarin ja Ursula von Münsterbergin puolustuskirjoitukset eli apologiat kuuluvat omana aikanaan yleiseen tekstilajiin, jossa luostarista paennut henkilö kertoi luostarista lähtönsä syistä. Apologioita kirjoitettiin myös muissa tilanteissa, kuten pappien omien avioliittojen puolustamiseksi. Luostarista lähtöä puolustavassa kirjoituksessa lähdön syyt olivat usein nimenomaan teologisia ja kietoutuivat henkilön omiin kykyihin (eli niiden puutteeseen) elää luostarielämää. Näin puolustuspuheista voidaan lukea kirjoittajiensa teologista ajattelua mutta myös lukijoille maalattua kuvaa heistä itsestään ja heidän persoonastaan. Kun puolustuspuhe julkaistiin, joku muu henkilö saattoi kirjoittaa siihen saatteeksi esimerkiksi esipuheen tai jälkikirjoituksen, ja varustaa sen reunamerkinnöin, jotka olivat nimensä mukaisesti tekstin marginaaleihin kirjoitettuja kommentteja, joilla vahvistettiin puolustuspuheen kirjoittajan ajatuksia ja argumentaatiota.
Tarkastelin Lutherin kirjoituksia ja kirjeenvaihtoa lähiluvun ja kontekstualisoinnin keinoin. Lähiluku tarkoittaa tekstin huolellista ja kriittistä lukemista useaan otteeseen, kiinnittäen huomiota sekä tekstin muotoseikkoihin että sisältöön. Lähiluvun lisäksi historiantutkimuksessa olennaista on myös kontekstualisointi eli tutkittavan tekstin tai minkä tahansa muun aineiston asettaminen kontekstiinsa. Olennaisia konteksteja olivat tässä tapauksessa reformaatioaikaa edeltävät käsitykset luostarielämästä ja sen luonteesta, ja erityisesti näiden käsitysten sukupuolittuneet piirteet sekä esimerkiksi se, millaisia elämänkulkuja ja motiiveja naisten luostareihin lähtemiseen tai sinne lähettämiseen liittyi tarkastelemieni historiallisten lähteiden valossa.2
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Aiempien tutkimusteni perusteella oletukseni oli, että Luther saattoi useissa tapauksissa jopa hyväksyä naisten luostarielämän jatkumisen, kunhan elämänmittaisista luostarilupauksista luovuttaisiin. Luostarilupaukset annettiin, kun henkilö vihittiin noviisivuoden jälkeen täysvaltaiseksi luostarin jäseneksi. Hän lupautui noudattamaan siveyden, köyhyyden ja kuuliaisuuden ihanteita elämänsä loppuun saakka. Lutherin kirjoitukset ja kirjeenvaihto hengellisten naisten kanssa ja heihin liittyen osoittavat, että hän sekä hyväksyi naisten kontemplatiivisen elämän jatkumisen – tosin ilman pysyviä luostarilupauksia – että osallistui aktiivisesti tämän elämäntavan ylläpitämiseen arkisessa elämässä esimerkiksi rohkaisten naisia pysymään luostareissaan. Erityisen huomionarvoista oli se, että kaikissa tutkimissani tapauksissa Luther kunnioitti naisten omia valintoja riippumatta siitä, puolustivatko naiset luostarielämää vai vastustivatko sitä.
Kirjoittaessaan kolmelle nunnalle Luther totesi: ”Mikäli sisarenne luostarissa antavat teidän olla siellä vapaasti tai vähintäänkin antavat teidän lukea ja kuulla Jumalan sanaa, voisitte varsin hyvin jäädä sinne, […]. Jos käy niin, että luostareista tulee oikeita vapauden paikkoja, voitte toki muuttaa sinne takaisin, jos teillä on armo ja halu tehdä niin.” Herfordin tapauksessa Luther asettui katolisen abbedissan Anna von Limburgin puolelle vastustamaan kaupunginraadin pyrkimyksiä sulkea sisarten ja veljien talot. Tämä on merkillepantavaa, sillä kaupunginraadit mielsivät itsensä nimenomaan Lutherin ja kumppanien seuraajiksi, mutta saattoivat silti viedä käytännön uudistuksia pidemmälle kuin reformaattorit toivoivat. Luther jopa totesi Anna von Limburgille kirjoittaessaan, että oli väärin, että hänen päätösvaltansa yritettiin ohittaa. Abbedissan alainen Herfordin yhteisö eli Lutherin mukaan hyvää, kristillistä elämää, eikä kaupunginraadin tullut puuttua siihen.
Yksi erityisen kiinnostava löytö oli myös se, että kuvatessaan ihanteellista luostarielämää Luther tarjosi lukijoilleen nimenomaan naisesikuvia: hän nosti varhaiskristillisen marttyyrin, pyhän Agneksen ja oman aikalaisensa, abbedissa Anna von Stolbergin, esimerkilliseen asemaan kertoessaan luostareista, joissa Lutherin mukaan opetettiin Raamatun sanaa ja kristillistä elämää ja joita johdettiin ja joissa saarnattiin oikein. Johtaminen ja saarnaaminen olivat Lutherin aikaan yleensä miehisiä tehtäviä. Koska Luther nosti naiset esikuviksi myös näissä yhteyksissä, voidaan ajatella, että hän piti naisia soveltuvina näihin tehtäviin. Tällaisia tuloksia on löydettävissä myös muista Lutheria tarkastelevista tutkimuksista.3
Vaikka luostareita suljettiin reformaation myötä useilla protestanttisilla alueilla, Lutherin tarkoituksena ei lähtökohtaisesti ollut niiden lakkauttaminen vaan niiden uudistaminen eli reformointi. Hänen mukaansa luostarit tuli uudistaa kristillistä vapautta vaaliviksi paikoiksi, käytännössä instituutioiksi, jotka tarjosivat kasvatusta ja koulutusta. Niissä voisi palvella Jumalaa, mutta niihin ei tullut sitoa itseään luostarilupauksin loppuelämäksi. Luostarista tuli olla mahdollista myös siirtyä eteenpäin. Tämä kristillisen vapauden teema selittää myös Lutherin luostarikriittisiä kannanottoja. Niissä hän saattoi leimata luostarit epämoraalisiksi paikoiksi, joissa kadotetut, harhaanjohdetut tai suoranaisesti luostariin pakotetut ihmiset elivät Jumalan tahdon vastaista elämää. Vaade ihmisen omantunnon vapaudesta oli siis keskeinen painotus myös Lutherin luostarielämää kovasanaisimmin ruotivissa kirjoituksissa. Vaikka Lutherin lähestymistavat luostarielämään vaihtelivat tilanteesta toiseen, johtava periaate pysyi huomattavan samankaltaisena tilanteesta riippumatta: jos henkilö sai jatkaa luostarielämäänsä vapaasti, ei pakotettuna, ja jos hän tunsi kykenevänsä sitoutumaan tuohon elämään eli käytännössä pidättäytymään sukupuolisuhteista, Luther tuki tätä elämäntapaa. Luostarielämä oli siis yksi tapa elää kristityn elämää. Tämä näkyy selvästi tapauksissa, joissa Luther yritti jopa estää nunnia ja myös munkkeja luopumasta elämäntavastaan.
Lopuksi
Menneisyyttä koskevat luonnehdinnat nousevat useimmiten nykypäivästä. Ne voivat liittyä esimerkiksi aikakausirajojen luomiseen tai sellaisten syy-seuraussuhteiden hahmottamiseen, joista menneisyyden aikalaisilla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Tulemme myös usein luoneiksi menneisyydestä yksinkertaistavia käsityksiä, jotka eivät tarkemmin tutkien pidä välttämättä paikkaansa. Yksi näistä yksinkertaistuksista – suoranaisista menneisyyteen liittyvistä myyteistä – on, että koska Luther tuomitsi luostarielämän, luostarit suljettiin. Luther ei suoraviivaisesti tuominnut luostarielämää. Lutherin ja muiden reformaattorien ajattelusta ammentavat ihmiset kyllä sulkivat monia luostareita. Tästä huolimatta monilla protestanttisilla alueilla nimenomaan useat naisluostarit selvisivät sulkemispaineesta ja toimivat hengellisinä yhteisöinä vielä jopa tänäkin päivänä.4 Toinen myytiksi paljastuva seikka on se, että Luther olisi joka tilanteessa ohjannut naiset vaimon ja äidin rooliin ja sulkenut pois heidän mahdollisuutensa elää hengellistä elämää.