Mitä räpriimein kerrotaan Mosambikin historiasta?
Eteläisen Afrikan siirtomaavallan vastaisen kamppailun muistoa muokkaavat monet erilaiset tahot. Kuva, jota valtapuolueet tai historiankirjat rakentavat menneisyydestä, saattaa erota suurestikin siitä, mitä vaikkapa elämäkerrat edustavat. Artikkelin kirjoittaja on tutkinut mosambikilaisia hiphopyhteisöjä 12 vuoden ajan ja osoittaa, miten räpartistit vaikuttavat julkisiin historiakäsityksiin.
Johdanto
Maailma oli varsin toisenlainen vain muutama vuosikymmen aiemmin. Valkoiset miehet kontrolloivat politiikkaa ja taloutta tukeutuen rasistiseen ideologiaan, jonka mukaan eurooppalaiset olivat muita parempia. Pisimpään tämä järjestelmä vallitsi eteläisessä Afrikassa, jossa rasismin omaksuneet eurooppalaiset uudisasukkaat estivät viime kädessä asein siirtomaiden siirtymisen demokratiaan ja asukkaiden yhtäläisten oikeuksien kunnioittamiseen. Kolonialistisen tilanteen jatkuminen 1960-luvun alussa johti aseelliseen ja siviilivastarintaan Angolassa, Etelä-Afrikassa, Mosambikissa, Namibiassa ja Zimbabwessa.
Näiden maiden itsenäistyessä 1975–1994 vahvimmista vapautusliikkeistä tuli poliittisia puolueita, jotka ovat Etelä-Afrikan tämän vuotisiin parlamenttivaaleihin saakka voineet käytännössä hallita yksin. Etelä-Afrikan siirtymisestä demokraattiseen hallintoon ei ole kuin 30 vuotta, ja vaikka aiempi järjestelmä yhä vaikuttaa monin tavoin, on monen jo vaikea kuvitella arkielämää siirtomaajärjestelmän ja apartheidin aikana. Tulevaisuuden ihmisten lienee yhtä vaikeaa kuvitella, kuinka vielä 2020-luvulla monien eurooppalaisten kaupunkien aukioita koristivat orjakauppiaiden patsaat, ja öljyputkia ja ratahankkeita suunniteltiin alkuperäiskansojen maille vastoin näiden tahtoa.
Yksi viimeisimmistä siirtomaavalloista oli Portugali, joka kävi vuosina 1961–1974 siirtomaasotaa kolmessa Afrikan siirtomaassaan. Näissä itsenäistymisiin johtaneita sotia kutsutaan vapautussodiksi. Niiden muiston vaaliminen on tärkeää valtapuolueille, mutta myös aktivistit, artistit ja eri kansalaisryhmät muistelevat varsin monimutkaisen kamppailun historiaa eri näkökulmista. Yksi Portugalin siirtomaista oli Mosambik, jonka historiakiistoissa monet oppikirjoista opitut seikat on viime vuosina kyseenalaistettu. Kuka esimerkiksi todellisuudessa ampui itsenäisyyssodan ensimmäisen luodin vuonna 1962? Artikkelini liittyy yhteen keskeiseen kiistakysymykseen, eli kysymykseen siitä, olivatko eräät antikolonialistisen liikkeen johtajat sankareita vai pettureita. Kysymys on jäänyt ratkaisematta, koska se on ensinnäkin osittain mielipideasia. Myös pääsy historiallisiin arkistoihin on rajoitettu useimmilta, kun vapautusliikkeen arkistot omistaa valtion sijaan Frelimo-puolue. Frelimo-johtajien muistelmien ohella on kirjoitettu vastamuistelmia, vastaelämäkertoja ja fiktioita, jotka monimutkaistavat vallitsevia esityksiä vapautussodasta. Monet suosituimmista räpartisteista ovat panostaneet kappaleissaan historialliseen kerrontaan ja se kiinnostaa myös heidän viralliseen historiaan turhautunutta yleisöään. Artistit riimeineen ovat osallistuneet historiakeskusteluun muun muassa kirjoittamalla vapautusliikkeen sisäisissä konflikteissa hävinneet ja pettureiksi leimatut vallankumousjohtajat takaisin historiaan. Silloinkin, kun he osoittavat kunnioitustaan valtiovallan tunnustamille sankareille, on näkökulma yleensä erilainen, esimerkiksi kun maan ensimmäisen presidentin Samora Machelin karismaattisena pidettyä ääntä sämplätään räppiversen lomaan voimistamaan nykypolitiikan arvostelua. Tällä tavoin artistit ottavat nämä edesmenneet vallankumousjohtajat osaksi nykyisiä dekoloniaalisia kamppailuja esimerkiksi oikeudenmukaisuuden puolesta sekä vaalivilppiä, korruptiota ja kolonialismin perintöä vastaan. Olen aikaisemmassa tutkimuksessani1 kehitellyt käsitteen poliittiset esivanhemmat kuvaamaan näitä vallankumousjohtajia. Tämä artikkeli puolestaan pohjautuu tutkimukseeni, joka keskittyi Frelimon vuonna 1969 syrjäytetyn varajohtajan Uria Simangon perintöön erityisesti hänestä kertovan räpmusiikin analyysin avulla.
Miten tutkimus tehtiin?
Olen tutkinut mosambikilaisia hiphopyhteisöjä yli 12 vuoden ajan eteläisessä pääkaupunki Maputossa sekä noin 1300 kilometriä pohjoiseen Chimoion ja Beiran kaupungeissa, Keski-Mosambikissa. Tutkimusaihe nousi suuresta määrästä kuuntelemaani mosambikilaista räpmusiikkia, jonka joukosta tunnistin ja otin tarkemman analyysin kohteeksi kaikki suoraan Simangoon viittaavat kappaleet. Vuonna 2019 tunnistamani yhdeksän kappaletta on pieni määrä verrattuna aiemmassa artikkelissani2 tarkastelemiini Samora Machelia käsitteleviin kappaleisiin, joita nykyään lienee jo satoja. Simango-kappaleiden analyysi auttaa kuitenkin ymmärtämään Mosambikin historiakeskustelujen tärkeitä teemoja, joita on havaittavissa myös muissa ilmaisumuodoissa.
Menetelmäni on hiphoptutkimuksen piirissä varsin epätavallinen, koska tarkastelin varsinaisten hiphopaineistojen ohessa lukuisia muita historiallisia lähteitä. Kuuntelin räpkappaleita niiden pitkässä historiallisessa jatkumossa ymmärtääkseni, miten nykyinen julkinen muisti on muovautunut vuosikymmeniä kestävissä keskusteluissa ja käytännöissä. Erityisesti vapautusliikkeen 1960-luvun lopun sisäisen konfliktin, aikalaislähteiden ja konfliktin pitkän hännän huomioiminen oli välttämätöntä räpkappaleiden ymmärtämiseksi. Minun ei oikeastaan tarvinnut itse keksiä menetelmää, lähinnä harjoitin akateemisen hiphoptutkijan linsseineni sellaista tutkivaa otetta näihin aineistoihin ja yhteiskuntaan, mitä hiphopyhteisöt kutsuvat ”kaivamiseksi”. Media-aineistojen lisäksi haastattelin artisteja ja muita historiakeskusteluihin osallistujia, muun muassa Uria Simangon poikaa Luteroa, joka nuoruudessaan todisti vapautussodan politiikkaa lähietäisyydeltä ja johtaa nykyään oppositiopuolue MDM:ää.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Uria Simangoa käsittelevien räpkappaleiden kuunteleminen ja tulkinta laajemmassa asiayhteydessä osoitti sen, kuinka artistit osallistuvat pitkäkestoisiin keskusteluihin ja kiistoihin, joiden jakolinjat ovat osin alueellisia. Erityisen tavallista Simangosta räppääminen on Beirassa, jota hänen poikansa Daviz johti kaupungin pormestarina vuodesta 2003 aina omaan kuolemaansa vuoteen 2021 saakka. Myös Beirasta reilut 200 kilometriä sisämaahan päin sijaitsevassa Chimoiossa Simango on suosittu hahmo.
Hyvä esimerkki räpkappaleiden liittymisestä pitkiin keskusteluihin on Simangon marraskuussa 1969 julkaiseman avoimen kirjeen “Gloomy Situation in Frelimo”3 (Frelimon surullinen tilanne) perintö. Kirjeen julkaiseminen johti Simangon syrjäyttämiseen Frelimon johdosta ja näihin päiviin asti ulottuviin hyökkäyksiin hänen poliittista perintöään kohtaan. Kaksi chimoiolaisen Extraterrestren4 (2017, 2020) kappaletta muistuttavat kirjeen syytöksiä joidenkin Frelimo-johtajien tribalismista − oman etnisen ryhmän suosimisesta muiden kustannuksella − ja regionalismista, joka on alueelliseen identiteettiin perustuvaa syrjintää. Simangon kirjeen tavoitteena oli paljastaa antikolonialistista liikettä hajottavat voimat ja vedota yhtenäisyyteen. Extraterrestren kappaleet ovat puolestaan vetoomuksia politiikan ja median vaikuttajille Maputossa sen puolesta, että portteja tulisi avata myös muiden läänien artisteille ja osaajille.
Osa räpkappaleista on tiiviitä historiallisia kuvauksia aiheista, joihin valtavirtahistoria on pitkään kiinnittänyt vain vähän huomiota: vapautusliikkeiden sisäisiin konflikteihin ja siihen liittyvään väkivaltaan sekä myös itsenäistymisen jälkeen jatkuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Y-Notin (2010) kappaleessa ”O Tempo que Passou”5 (Mennyt aika) kerrotaan uudelleenkoulutusleireistä, joihin Simango ja muut kappaleessa mainitut toisinajattelijat maan itsenäistymisen kynnyksellä lähetettiin ja jossa heidät myöhemmin salassa teloitettiin6. Kappaleessa ennakoidaan, että nämä väärin kuolleet vapaustaistelijat vielä nousevat haudoistaan ja kapinaan. Tämä viittaa eteläisessä Afrikassa yleiseen käsitykseen siitä, miten kuolleet henkinä ja heihin liitetyt arvot vaikuttavat maailmaan varsinkin elävien toiminnan kautta. Kappaleen kritiikki voidaan nähdä osana tällaista poliittisten esivanhempien ylösnousemusta tai kostoa. Antikolonialistisen kamppailun maallista perintöä edustaa kappaleen kertosäkeen viittaus perinteiseen vallankumouslauluun, jossa kehotetaan olemaan unohtamatta kolonialismin aikaista syrjintää ja kärsimystä.
Analyysini osoitti, kuinka muisteleminen liittyy usein myös kaavailuihin uudenlaisesta tulevaisuudesta – kamppailivathan artikkelin käsittelemät poliittiset esivanhemmat aikoinaan siirtomaajärjestelmän lakkauttamiseksi. Simangon tapauksessa yksi tärkeä tavoite oli sitoutuminen ”yksi ihminen, yksi ääni” -periaatteeseen, jonka siirtomaajärjestelmä kielsi evätessään afrikkalaisilta poliittiset oikeudet. Osassa kappaleista kuvataan vaihtoehtoinen tulevaisuus, jollaista eläisimme nyt, jos Simangon ja muiden demokratiaan sitoutuneiden vallankumousjohtajien visio olisi saanut toteutua. Tavallisimmin mainitaan tasavertainen yhteiskunta vailla tribalistista-, regionalistista- ja rotusyrjintää.
Tutkimuksessa kävi selväksi, että myös vähemmän tunnetut menneisyyden henkilöt voivat olla yhteiskunnallisesti merkittäviä. Beiralaisen Batalhão da Inteligençia -ryhmän (2018) kappaleessa ”Dia dos Heróis”7 (Sankarien päivä) mainitaan Simangon, Machelin ja muiden tunnettujen vallankumousjohtajien ohella nimeltä yhden ryhmän jäsenen isoisä, joka artistin mukaan tappoi itsenäistä Mosambikia 1970–1980-luvuilla terrorisoineen sissiarmeijan komentajan.
Beiralaisen Duplo V:n (2015) kappaleessa ”Sagrada Munhava”8 (Pyhä Munhava) ylistetään Simangon ohella Munhavan työväenluokkaisen kaupunginosan asukkaiden osallistumista antikolonialistiseen vastarintaan. Kappaleessa riemuitaan myös siitä, kun Frelimo hävisi Beiran kunnallisvaalit Daviz Simangolle vuonna 2003, kun munhavalaisten ja muiden kaupunkilaisten valppaus esti vaalivilpin. Neljän mosambikilaisartistin9, yhteiskappaleen ”Um Cobarde Vivo, um Heroi Morto” (Elävä pelkuri, kuollut sankari) yhdessä iskulainissa julistetaan ”Uria on kuollut, mutta elää meidän sydämissämme” ja toisessa kysytään voiko kukaan vaientaa Simangojen utopiaa eli unelmaa paremmasta maailmasta.
Lopuksi
Yhdistämällä elämäkerrallista tarkastelua muistelun, tribuuttien ja historiakiistojen analyysiin havainnollistin, miten käsityksillä kuolleiden vaikutuksesta elävien elämään on merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia, jotka eivät ole ristiriidassa perinteisten spirituaalisten käsitysten kanssa. Poliittisten esivanhempien muisteleminen ei silti välttämättä merkitse menneisyyden haikailua. Simango-kappaleissa se päinvastoin avartaa yhteiskunnallista horisonttia ja toimii kansallisen kertomuksen yksipuolistamista vastaan. Vaikka nämä sankarit itse saattavat olla kuolleita, heidän arvonsa ja periaatteensa pysyvät elossa seuraajien mielissä, sydämissä ja toiminnassa. Mukaillen aiemmin lainaamaani kappaletta haastan lukijani pohtimaan, voiko poliittisten esivanhempien utopioita ylipäänsä tuhota.
Kehittämäni poliittisten esivanhempien käsite on osoittautunut käyttökelpoiseksi ja vakiintunut eteläisen Afrikan poliittisen muistin tutkimuksessa ja se voi olla hyödyllinen myös muilla maantieteellisillä alueilla. Käsite sopii paremmin kuvaamaan elävien ja kuolleiden suhdetta näissä maissa kuin länsimaissa kehitetyt käsitteet, kuten Catherine Verderyn10 ajatus ruumiiden ja niiden käsittelyn poliittisuudesta (poliittiset ruumiit), joka perustui itäisen ja Keski-Euroopan maiden katolisesta ja ortodoksisesta kansanuskosta ammentaviin hautaus- ja uudelleenhautauskäytäntöihin sekä ruumiita edustavien patsaiden pystyttämisiin ja kaatamisiin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tehdä poliittisista esivanhemmista uutta universaalia käsitettä, jossa eteläisen Afrikan kokemukset esitettäisiin yleisenä mittapuuna. Elämäkerrallisesta kiinnostuksesta huolimatta tarkoituksena ei myöskään ole edesauttaa paluuta rivinaisten ja -miesten tekemisiä vähättelevään suurmieshistoriaan.
Artikkelilla on medialiite ja sen musiikkia voi kuunnella myös tämän soittolistan kautta.
Tätä tekstiä kirjoitettaessa marraskuussa 2024 Mosambikissa on meneillään laajimmat protestit sitten vuoden 1974, joka oli vielä siirtomaa-aikaa. Tämänhetkiset protestit ovat valtapuolue Frelimoa vastaan ja käynnistyivät viime kuussa käytyjen vaalien ja niiden perään tehtyjen kahden merkittävän oppositiotoimijan murhan jälkeen.