Mitä kiinalainen scifi voi opettaa luontosuhteestamme?

Kirjallisuus voi tarjota ikkunoita erilaisiin kulttuureihin ja ilmiöihin. Tutkija tarkasteli kiinalaista scifi-novellia pohtien, miten se haastaa tavanomaisia käsityksiämme lasten ja nuorten luontosuhteesta sekä tuo esille ympäristökysymysten yhteyksiä oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon.

Johdanto

Oletko koskaan kuullut vanhempien ihmisten sanovan jotain sellaista kuin ”kun minä olin pieni, ei ollut älypuhelimia ja lapset leikkivät ulkona luonnossa”? Tai lukenut huolestuneita kirjoituksia siitä, miten huonosti nykynuoret tuntevat luontoa? Tällaisissa kommenteissa luontoa käsitellään ihmisestä irrallisena asiana, jonka voi selvästi erottaa kaikesta ”luonnottomasta”. Samalla niissä yleensä esitetään lapset ja nuoret yhtenäisenä joukkona, vaikka esimerkiksi köyhillä ja rikkailla perheillä on keskenään aivan erilaiset mahdollisuudet valita, miten he viettävät aikaansa neljän seinän ulkopuolella.¹

Yksi tapa purkaa yleisten puhetapojen taustaoletuksia on selvittää, millaisia näkökulmia eri kulttuureita edustavat kirjailijat tarjoavat niihin. Omassa tutkimuksessani tarkastelin kiinalaisen Han Songin (s. 1965) scifi-novellia Sukellusveneet (2014), joka kertoo kahdessa hyvin erilaisessa ympäristössä elävien lasten kohtaamisesta.² Scifi ja muu spekulatiivinen fiktio ovat yhteiskunnallisten kysymysten kannalta mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska ne voivat kuvata maailmaa sellaisena kuin se voisi olla, ei sellaisena kuin se nyt on tai oli aikaisemmin. Erityisen tärkeää tämä on Kiinassa, jossa valtion sensuuri voi estää arkaluontoisten asioiden suoraviivaisemman käsittelemisen.

Tutkimuksessani halusin selvittää, miten Han Songin novelli haastaa tavanomaisia käsityksiä lasten ja nuorten luontosuhteesta sekä tuo esille ympäristökysymysten yhteyden oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Tässä artikkelissa kerron ensin lyhyesti tavastani lähestyä novellia, minkä jälkeen käsittelen yksityiskohtaisemmin lukiessa tekemiäni havaintoja sekä niiden merkitystä teoksesta tekemälleni tulkinnalle. Lopuksi sanon vielä pari sanaa siitä, millainen rooli Sukellusveneillä voisi olla apuvälineenä sen lukijoiden omalle pohdinnalle nykyihmisten suhteesta luontoon sekä yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden perimmäisistä syistä.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimukseni pohjana toimi lähiluku, jossa tarkastelin Sukellusveneiden tapaa kuvata tarinan omasta todellisuudestamme poikkeavaa maailmaa sekä siinä eläviä hahmoja. Jo tämän lukuprosessin aikana jäsentelin havaintojani novellista kirjallisuudentutkimuksen käsitteiden avulla, minkä lisäksi vertasin niitä aikaisempaan tutkimustietoon kiinalaisesta yhteiskunnasta ja lasten luontosuhdetta koskevasta keskustelusta. Lukiessani olin siis kiinnostunut muun muassa siitä, millaisin sanankääntein novellin kertoja kuvailee ihmisen muokkaamaa ympäristöä sekä millaisena Sukellusveneet esittää eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien lasten suhtautumisen muihin lajeihin.Vaikka Han Song on scifi-kirjailija, useat tutkijat ovat huomauttaneet, että hänen teoksensa ovat myös paljon velkaa kiinalaiselle kriittiselle realismille.³ Tämän suuntauksen tunnetuin edustaja on Lu Xun (1881–1936), jota on kutsuttu myös ”Kiinan modernin kirjallisuuden isäksi” ja jonka kuvauksia oman aikansa yhteiskunnasta luetaan Kiinassa paljon esimerkiksi äidinkielen oppitunneilla. Tutkimuksessani tarkastelin Sukellusveneiden yhtäläisyyksiä useampiin Lu Xunin teksteihin, joista tässä keskityn Kotikylä-novelliin (1921). Kuten Sukellusveneetkin, Kotikylä kertoo eri taustoista tulevien lasten kohtaamisesta ja käsittelee myös näiden erilaisia luontosuhteita, minkä takia näitä kahta teosta on luontevaa lukea rinnakkain. Tarinoita vertailemalla halusin siis ymmärtää, millä tavoin Han Songin novellin tarjoama kuva epätasa-arvosta Kiinassa poikkeaa Lu Xunin kuvauksesta ja miten nämä teemat liittyvät ympäristökysymyksiin.

Mitä tutkimuksessa löydettiin?

Sukellusveneet sijoittuu Jangtsejoen varrella sijaitsevaan kaupunkiin, johon viljelysmaansa menettäneet siirtotyöläiset saapuvat etsimään työtä kotitekoisissa sukellusveneissään. Novellissa kaupunkilaisiin kuuluva kertoja muistelee lapsuudessaan näkemiään sukellusveneitä sekä niissä asuneita ikätovereitaan, jotka ovat jostain syystä oppineet elämään veden alla. Elinympäristöjensä välisen erilaisuuden takia maalais- ja kaupunkilaislapset eivät kuitenkaan löydä keskusteluissaan yhteistä säveltä, ja novelli päättyy ilman vedenalaisen sivilisaation arvoituksen ratkeamista, kun salaperäinen tulipalo tuhoaa sukellusveneet.

Vaikka Sukellusveneiden kuvaama maailma pohjautuu todelliseen Kiinaan, scifi-kirjallisuuden luonteen mukaisesti se sisältää myös asioita, joita meidän maailmassamme ei ole, ainakaan vielä. Kirjallisuudentutkimuksessa tällaiset poikkeamat arkitodellisuudesta liittyvät kysymykseen vieraannuttamisesta eli todellisuuden esittämisestä totutusta poikkeavalla tavalla. Tarkemmin sanottuna Han Songin novellin sukellusveneillä matkaavat siirtotyöläiset ja veden alla elävät lapset ovat esimerkkejä maailmansisäisestä vieraannuttamisesta: vaikka ne voivat saada lukijan raapimaan päätään hämmennyksestä, tarinan maailmassa ne ovat olemassa siinä missä Jangtsejokikin.Sukellusveneet hyödyntää kuitenkin myös toisenlaista vieraannuttamista, joka ilmenee siinä, miten tarinan maailmaa kuvaillaan lukijalle. Lukiessani kiinnitin huomiota siihen, että novellin kertoja kuvaa näkemäänsä varsin erikoisilla tavoilla: roskien peittämä joki on hänestä ”lumoava näky”, kun taas sukellusveneet ovat kuin ”mustia pilviä” tai ”nälkäinen ja hiljainen susilauma”. Yllättävät sanavalinnat tuskin tarkoittavat, että sukellusveneillä esimerkiksi olisi tarinan maailmassa neljä jalkaa ja häntä. Sen sijaan tämäntyyppinen vieraannuttaminen toimii teoksen kielen tasolla ja ohjaa lukijaa ajattelemaan uudelleen siinä kuvailtuja asioita.⁴

Toisin kuin monissa muissa scifi-tarinoissa, Sukellusveneissä meidän maailmastamme poikkeaville asioille ei anneta tyhjentävää selitystä – novellissa ei esimerkiksi kerrota, miltä sukellusveneet näyttävät sisältä päin tai miten siirtotyöläisten lapset oppivat hengittämään veden alla. Selitysten puute saa yhdessä kertojan vieraannuttavien sanavalintojen kanssa aikaan Han Songin teoksille tyypillisen aavemaisen tunnelman, jossa raja luonnollisen ja luonnottoman (tai jopa yliluonnollisen) välillä näyttää hämärältä.⁵ Novellin huolella luettuani en voinutkaan enää olla varma siitä, olivatko sen sukellusveneet vain ihmisen luomia koneita vai olivatko ne sittenkin jollain tavalla itse osa elävää luontoa.

Vieraannuttamisen lisäksi Sukellusveneet hyödyntää myös ironiaa, joka nousee esiin vertaamalla novellia lasten luontosuhdetta koskeviin yleisiin puhetapoihin. Kertoja esimerkiksi aloittaa tarinansa näin: ”Kun olin pieni, pyysin vanhempiani viemään minut Jangtsen rantaan katsomaan sukellusveneitä.” Aloitus tuo mieleen vanhempien ihmisten keskuudessa yleisen tavan kertoa lapsuutensa luontokokemuksista, mutta luonnon ihmeiden sijaan kertoja muisteleekin kaiholla näkemiään sukellusveneitä ja likaista Jangtsejokea.

Toinen esimerkki ironiasta löytyy kaupunkilais- ja maalaislasten välisestä keskustelusta, jossa kaupunkilaisten edustaja aluksi leveilee tietämyksellään eri automerkeistä. Maaseudulta tulleet vastaavat tähän nimeämällä näkemiään kalalajeja, mitä voisi pitää merkkinä siitä, että he ovat kaupunkilaisia ”lähempänä luontoa”. Samalla siirtotyöläisten lapset kuitenkin ovat oppineet tunnistamaan kaloja, koska he ovat itse sopeutuneet elämään läpeensä saastuneessa ja sitä kautta ”luonnottomassa” ympäristössä. Ristiriita yleisten ennakko-oletusten ja novellin sisällön välillä kannustaakin pohtimaan, mitä luonnollisuus oikeastaan merkitsee maailmassa, jossa ihmisen vaikutus ulottuu lähestulkoon kaikkialle.

Sukellusveneiden kuvausta yhteiskuntaluokkien välisistä eroista voi myös hahmottaa paremmin vertaamalla tarinaa Lu Xunin teoksiin, kuten Kotikylä-novelliin. Kotikylässä päähenkilö palaa vanhaan kotiinsa maaseudulla ja kohtaa siellä uudelleen lapsuudenystävänsä Runtun, joka aiemmin opetti hänelle paljon eri kasveista ja eläimistä. Runtu on kuitenkin päähenkilön perheen palkollisen poika, minkä takia heidän aikaisemman ystävyytensä on korvannut heidän aikuistuttuaan rengin ja isännän välinen muodollisuus. Tästä huolimatta novellin lopussa Runtun poika ja päähenkilön veljenpoika ystävystyvät, mikä herättää päähenkilössä toivon siitä, että tulevaisuudessa yhteiskuntaluokkien välinen ”muuri” voidaan purkaa.

Lu Xunin ja Han Songin novellien välillä on useita yhtäläisyyksiä: molemmissa kertoja muistelee minä-muodossa lapsuuttaan, jossa hän kohtasi yhden tai useamman luontoa tuntevan ja alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan lapsen. Sukellusveneissä maalla asuvat lapset eivät kuitenkaan suhtaudu veden alla elävien tietämykseen ihaillen vaan epäluuloisesti. Aikuiset kaupunkilaiset puolestaan tuntuvat jopa pelkäävän sukellusveneitä, vaikka ne eivät ole kaupungille minkäänlainen uhka – siirtotyöläiset päin vastoin pitävät yllä sen taloutta tekemällä raskaita ja huonosti palkattuja töitä.

Parempiosaisten torjuva suhtautuminen muualta tulleita kohtaan saa huippunsa novellin synkässä lopetuksessa, jossa kertoja todistaa, kuinka kaupunkilaiset katselevat sivusta sukellusveneiden tuhoa. Tämäntyyppinen väkijoukon ja yksinäisen havainnoijan välinen jännite toistuu usein myös Lu Xunin kirjoituksissa, joissa hän käytti sitä keinona arvostella oman aikansa kiinalaisia piittaamattomuudesta kanssaihmistensä kärsimyksiä kohtaan. Sukellusveneiden lopetus toimii samalla tavalla ja siis ohjaa lukijaa kiinnittämään huomiota siihen, kuinka tarinan kaupunkilaiset kieltäytyvät kantamasta vastuuta saastuneeseen elinympäristöön ajettujen siirtotyöläisten ahdingosta.

Lopuksi

Havaintojeni perusteella Sukellusveneet kyseenalaistaa monia yleisiä oletuksia lasten ja nuorten suhteesta luontoon sekä tuo vahvasti esille ympäristökysymysten ja yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden välisen yhteyden. Han Songin novellissa ulkona leikkiminen ei tuo hahmoja lähemmäs elävää luontoa vaan Jangtsejoen täyttäneitä saasteita ja sukellusveneitä, jotka kertojan näkökulmasta ovat kuitenkin kaunis ja luonnollinen osa tarinan maailmaa. Samalla novelli tarjoaa synkemmän kuvan yhteiskuntaluokkien välisestä epätasa-arvosta kuin esimerkiksi Lu Xunin Kotikylä: Sukellusveneissä eri taustoista tulevat lapset eivät pysty ylittämään kasvuympäristöistään johtuvia eroja, eivätkä kaupunkilaiset välitä siirtotyöläisten kärsimyksestä edes silloin, kun se tapahtuu heidän silmiensä edessä.

Sukellusveneet ei ole toiveikas tarina, eikä se tarjoa suoria ratkaisuja sen enempää nykyihmisten luontosuhteen kuin yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi. Se voi kuitenkin toimia apuvälineenä, jonka avulla lukija voi itse pohtia luonnollisen ja luonnottoman välistä rajaa sekä luonnon tuhoutumisen yhteyttä epätasa-arvoon. Tutkija Elizabeth Dickinsonia mukaillen lasten ulos patistamisen sijaan tai ainakin sen lisäksi aikuisten tulisi katsoa sisäänpäin ja miettiä, millaiset yhteiskunnalliset ja kulttuurilliset rakenteet ovat johtaneet nykyisten ongelmien syntyyn. Tutkimukseni perusteella kiinalainen scifi-kirjallisuus voi olla yksi keino näiden rakenteiden tarkastelemiseen.

1. Näistä ja muista lasten luontosuhteesta käytävän keskustelun ongelmista ks. Dickinson 2013. ↩︎
2. Novellista on myös Ken Liun englanninkielinen käännös, ks. Han Song 2019. ↩︎
3. Kriittisen realismin vaikutuksesta kiinalaiseen scifiin ks. Healey 2017. ↩︎
4. Vieraannuttamisen eri muodoista ja niiden merkityksestä erityisesti scifille ks. Spiegel 2008. ↩︎
5. Aavemaisuudesta Han Songin teoksissa tarkemmin Li 2018. ↩︎