Millaisia ovat kanojen ja ihmisten väliset suhteet Töyhtöpään tarina -romaanissa?
Reilut sata vuotta vanhassa romaanissa kuvataan nuoren Taunon ja tämän hoitamien kanojen välistä vuorovaikutusta. Tutkija tarkasteli queer-eläintutkimuksen avulla, miten kirja kuvaa normaaliutta ja poikkeavuutta, eläintuotantoa ja lajienvälisiä suhteita.
Johdanto
Hän oli kuullut, että kylän pojat olivat ruvenneet häntä pilkkaamaan, kun hän alkoi kanoja hoitaa. Olivatpa pojat jo sormin osotelleet ja nimitelleet hänelle itselleenkin. (Töyhtöpään tarina)
Vuonna 1915 kirjailija Hanna Järvi julkaisi nuortenromaanin Töyhtöpään tarina. Se kertoo 15-vuotiaasta Taunosta, joka haluaisi polkupyörän. Sitä varten pitää tienata rahaa, mutta Taunon on vaikea keksiä miten. Sitten hän innostuu munantuotannosta, kun hänen käteensä osuu hänen äitinsä maatalousesitelmäillasta ostama Kananhoitokirja.
Alkuun pääseminen on helppoa, koska Taunon kotitilan navetassa elää jo kanaparvi. Kymmenluvun Suomessa Taunon valinta on silti harvinainen. Ajan kananhoito-oppaissa, esimerkiksi Mikko Ilkan Kananhoitokirjassa (1916), Matti Järven Kanojen hoidossa (1929) ja Olga Autereen Kansan emännän kanakirjassa (1923) kuvataan, miten kananmunantuotantoa pidetään taloudellisesti kannattamattomana ja kananhoitoon aikaansa uhraaville naureskellaan. Myös Taunon kananhoito herättää ihmettelyä, epäuskoa ja ivaakin, kuten alun sitaatissa kuvataan.
Tauno opettelee hoitamaan kanoja siten, että ne munisivat mahdollisimman paljon. Hän tutustuu kanoihin, kiintyy heihin ja alkaa saada munia myymällä rahaa. Tauno ja kanat alkavat ymmärtää toistensa puhetta ja juttelevat paljon keskenään.
Töyhtöpään tarina on romaani, mutta se toimii myös kananhoito-oppaana, sillä siinä on yksityiskohtaista kananhoitokäytäntöjen kuvausta, kuten rehunvalmistusohjeita. Neuvot ovat linjassa ajan kananhoito-oppaiden kanssa. Vaikka romaanin ja oppaan yhdistelmä tuntuu nykyään erikoiselta ajatukselta, 1910-luvun nuortenkirjallisuudessa oli tyypillistä opettavaisuus ja käytännön toimissa valistaminen.1 Tutkimuksessani tarkastelen tehostuvassa munantuotannossa toimivien ihmisten ja kanojen välisiä suhteita ja niiden kuvaamisen keinoja Töyhtöpään tarinassa. Millaiset kanojen ja ihmisten väliset suhteet ovat hyväksyttäviä tai ylipäätään mahdollisia munantuotannon maailmassa? Mitä Töyhtöpään tarina kertoo kananpidon teollistumisesta Suomessa?
Miten tutkimus tehtiin?
Lukiessani Töyhtöpään tarinaa kiinnitin huomiota siihen, miten kirjassa kuvataan Taunon kanoja kohtaan tuntemaa kiintymystä ja sitä, miten hän pyrkii piilottamaan sen ja miten se vaikuttaa hänen asemaansa ihmisyhteisössä. Tämä ohjasi minua analysoimaan teosta queer-eläintutkimuksen näkökulmasta.
Queer-tutkimuksessa tarkastellaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja ja niiden haastamista. Normi on vakiintunut ja vallitseva käsitys siitä, mikä on hyväksyttävää ja tavallista. Normeista poikkeavia usein ihmetellään ja jopa pilkataan. Haukkumasananakin käytetty queer tarkoittaa normeja rikkovaa, outoa, kieroa, kummallista tai poikkeavaa. Sen suomenkielisenä vastineena on usein käytetty pervoa. Sanat queer ja pervo liitetään yleensä nimenomaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Queer-eläintutkimuksessa taas tarkastellaan laajemmin yhteensopimattomuutta sen kanssa, mitä pidetään normaalina, terveenä ja puhtaana. Queer-eläintutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota sellaisiin normeihin, jotka liittyvät lajiin, esimerkiksi ihmisyyteen, koiruuteen tai kanallisuuteen.
Käytän queer-eläintutkimusta ja norminja normaalin käsitteitä analysoidakseni kuvauksia Taunon ja kanojen välisestä suhteesta ja Taunon asemasta kyläyhteisössä. Vaikka Töyhtöpään tarina ei ole kirja epänormatiivisesta seksuaalisuudesta, se on kirja normaaliudesta ja pervoudesta.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Töyhtöpään tarinassa kanat ovat aiemmin asuneet navetassa lehmien seassa pitkälti vailla hoitoa. Tauno ryhtyy hoitamaan kanoja tosissaan. Koska kananhoitoa ei kylällä pidetä vakavasti otettavana, normaalina eläintuotannon muotona, on muiden mielestä kummallista ja epänormaalia, että Tauno viettää paljon aikaa kanojen kanssa.
Taunon salainen kiintymys kanoihin tulee esiin esimerkiksi romaanin keskivaiheilla olevassa kohdassa. Siinä Tauno päättää eräänä kesäpäivänä kerätä nokkosia kuivatakseen ne ja antaakseen niitä kanoille talvella. Tauno yrittää kerätä nokkosia salaa, ettei kukaan nauraisi hänelle, mutta tulee yllätetyksi:
– Mitä sinä nyt vedät, kysyi Matti, mutta huomasi samassa säkkien suusta nokkoset ja rähähti nauramaan:
– Kanan kaaliahan siinä kuormassa on!
Toisetkin nauroivat, mutta Tauno ei jäänyt heidän puhettansa kuulemaan.
(Töyhtöpään tarina)
Kun Töyhtöpään tarina julkaistiin, kanat eivät Suomessa yleensä munineet talvella. Nokkosten lisääminen kanojen ruokaan on yksi keino, jolla Tauno saa kanansa munimaan talvellakin. Samalla nokkosten keruu on kuitenkin myös kanoihin kohdistettua hoivaa, joka ei sovi kylän normeihin ja on outoa ja kummaa. Siksi Tauno piilottelee sitä, ja kun se paljastuu, hänelle nauretaan. Kertomus muistuttaakin monia sellaisia kertomuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, joissa käsitellään vaikkapa homoksi paljastumisen pelkoa.
Töyhtöpään tarinassa nokkosia puskevalle pientareelle rakentuu kaappi, joka täyttää queer-tutkimuksessa usein mainitut homoseksuaalisen kaapin tunnusmerkit: Taunolla on salaisuus, jonka paljastuminen tekee hänestä ihmetyksen ja ivan kohteen. Salaisuutta, eli läheistä suhdetta kanoihin, on vaikea selittää muille niin, että he ymmärtäisivät. Taunon suhde kanoihin on yhtä aikaa tiedetty ja ei-tiedetty: Tauno tiedetään oudoksi kanojen kanssa puuhastelijaksi, mutta hänen syynsä kananhoitoon ovat muille käsittämättömät.2
Aluksi Tauno siivoaa kanoille asunnoksi vanhan, valoisan karjakeittiön ja alkaa laittaa niille parempaa ruokaa. Kanat ilahtuvat. Tauno alkaa nousta sängystä innoissaan jo aamuvarhaisella, koska on niin sitoutunut kanojensa hoitamiseen. ”Taunosta oli kuin olisi taloon tullut rakkaita vieraita, joita tahdottaisiin pitää hyvänä ja saada viihtymään mahdollisimman kauan” (Töyhtöpään tarina). Taunon ja kanojen ilo ja innostus sekä Taunon ja kanojen väliset keskustelut rakentavat kuvaa vahvasta yhteydestä Taunon ja kanojen välillä. Tauno muun muassa kotkottaa kanoilleen, ja hän ja kanat ymmärtävät toisiaan.
Kun yhteys Taunon ja kanojen välillä syvenee, kylän ihmisten ymmärrys Taunoa kohtaan vähenee. Kanojen kanssa oleminen tekee Taunosta oudon ja työntää hänet ihmisyhteisön reunalle ihmettelyn ja pilkan kohteeksi. Sellaisissa ihmisyhteisöissä, joissa ihmisten välinen kiintymys nähdään aina tärkeämpänä kuin ihmisten ja muiden eläinten välinen kiintymys, muunlajisen seuran valitseminen näyttäytyy usein käsittämättömänä.3 Lajienvälinen läheisyys Taunon ja kanojen välillä on muille vaikeaa ymmärtää.
Kertomuksen edetessä Taunon ja kanojen välisen yhteyden ja kiintymyksen kuvauksiin alkaa kuitenkin enenevästi yhdistyä Taunon vallankäyttö kanojaan kohtaan. Tauno muun muassa yrittää saada kanoiltaan pois ei-toivottua hautomahalua upottamalla heitä veteen ja luutimalla heitä lämpimällä uuniluudalla. Hän hoitaa osaa poikasista huolimattomasti, joten ne kuolevat. Lopulta Tauno päättää myös karsia parvesta vanhat, tuottamattomat kanat.
Kuten todellisessa eläintuotannossa, myös Töyhtöpään tarinassa tuottavuus ylittää eläinten itseisarvon. Vaikka Tauno on kiintynyt kanoihinsa, hän haluaa heistä ennen kaikkea munia. Teos esittää tuottavuutta nostavan väkivallan välttämättömänä ehtona kanojen kanssa olemiselle. Näin Töyhtöpään tarina toimii sekä kuvana siitä miten eläintuotannon väkivalta normalisoidaan ja luonnollistetaan4 että itse kanoihin kohdistetun väkivallan normalisoijana. Kanojen tuottavuus ja normaali, eläintuotantoon kuuluva väkivalta yhdessä normalisoivat kanojen kanssa olemista, joka romaanin kyläyhteisössä ensin määrittyi kummalliseksi.
Kirjan loppupuolella on keskeinen kohta, joka kuvaa Taunon kananpidon normalisoitumista. Siinä noin kymmenvuotias Töyhtöpää-kana myydään teuraaksi. Töyhtöpää on vanha eikä enää juuri muni. Hän on viisas ja arvostettu parvessaan. Myös hänen suhteensa Taunoon on erityinen, sillä hän ja Tauno ovat kasvaneet yhdessä. Töyhtöpää on nähnyt, miten Tauno on ottanut kanalanpidon työkseen, ja muninut munia, joita Tauno on myynyt. Kuitenkaan kertomuksessa ei kuvata, että Tauno tai eloonjäävät kanat surisivat Töyhtöpäätä. Surun puute kertomuksessa ja se, että juuri Töyhtöpää myydään teuraaksi, ohjaa lukijaa ikään kuin aikuistumaan Taunon rinnalla, kasvamaan ihmisyyteen, jossa kanoihin ei pidä suhtautua ylenmääräisen empaattisesti.
Lopuksi
Töyhtöpään tarinasta muodostuu lopulta kuvaus siitä, miten ihminen löytää paikkansa ihmisyhteisössä kananmunien avulla. Töyhtöpään tarina on myös kirja siitä, millaiset ihmisten ja kanojen väliset suhteet ovat mahdollisia. Munantuotanto asettaa rajat Taunon kiintymykselle kanoja kohtaan. Suhde vanhenevan kanan kanssa ei teollistuvan, tulostavoitteellisen kanatalouden maailmassa voi kestää, koska vanhan kanan muninta vähenee ja loppuu. Onnellinen loppu Töyhtöpään kanssa olisi munantuotannon maailmassa mahdoton. 1910-luvun pientilalle sijoittuva, kananhoidossa opastava romaani ei voisi kuvata Taunoa rakastamassa kanoja, jotka eivät muni.
Yli satavuotias Töyhtöpään tarina on aikamatka eläintuotannon teollistumisen historiaan. Nykyään valtaosa Suomen kanoista elää broilerintuotannossa, jossa äärimmäisen isoiksi ja nopeakasvuisiksi jalostetut linnut teurastetaan jo viiden viikon ikäisinä poikasina. Broilerintuotanto on tehnyt kanasta Suomen yleisimmän linnun. Sekä munantuotanto että broilerintuotanto ovat äärimmilleen teollistuneita eläintuotannon muotoja, ja nykykanojen elämä on monin tavoin erilaista kuin Töyhtöpään tarinan aikaan. Keskustelu ihmisten ja tuotantoeläinten suhteista on kuitenkin vilkasta niin eläinoikeusaktivismissa, kaunokirjallisuudessa kuin tutkimuksessakin. Miten meidän tulisi elää kanojen ja muiden muunlajisten eläinten kanssa?