Millaisia näkymiä aistikokemukset avaavat kouluhistoriaan?
Muistoihin liittyy usein voimakkaita aistikokemuksia, jotka voivat avata uudenlaisia näkymiä historiaan. Tutkimusryhmä tarkasteli kopiokoneisiin ja keskusradioihin liittyviä muistelukirjoituksia ja tulkitsi aistien osuutta koulumuistoissa.
Johdanto
[O]pettajainhuone oli siihen aikaan käytävän päässä. Sinne ei ollut oppilailla mitään asiaa, joten en tiedä, miltä kopiokone näytti. Mutta niinä päivinä, kun sitä käytettiin, koko käytävä lemusi vahvasti spriiltä. Siitä tiesi, että pistarit olivat tulossa.1
Opettaja […] opetti minut käyttämään koulun kansliassa sijainnutta levysoitinta, joka sitten keskusradion kautta ohjasi musiikin oikeaan paikkaan. Minun piti vain muistaa kytkeä määrätyt nappulat tietyssä järjestyksessä […] Toisinaan kävi kuitenkin niin, että muistin järjestyksen jotenkin väärin ja kansliasta palatessani kuulin, miten komeasti soitto raikui, mutta vallan väärässä luokassa. Säikähtänyt vieras opettaja ryntäsi sieltä sitten käytävään kesken oppituntinsa ja kehotti minua kiireen vilkkaa vaihtamaan laitteeseen oikeat asetukset.2
Osaatko arvata, mitä aistikokemuksia tulet aikanaan muistamaan koulunkäynnistä ja sen materiaalisista puitteista? Jonkun mieleen voivat iskostua ruokalan hälinä ja maut. Toinen saattaa muistaa keskusradion huminan kuulutusten välissä, kolmas puolestaan käytävälle leijumaan jääneet tuulahdukset, kun vapettajat ovat kiirehtineet nurkan taa. Aistimuistot punoutuvat kokonaisuuteen, joka koulusta rakentuu osaksi henkilökohtaista menneisyyttäsi.
Aistien historiaa ja aistimellista kokemusta on tarkasteltu runsaasti äänimaisematutkimuksessa, jossa menneisyyttäkin on tarkasteltu sitä kautta, miten se välittyy äänellisenä kokemuksena. Aistimellisen kokemuksen soveltaminen myös koulumuistoihin on kiinnostava ja tähän mennessä melko tutkimaton alue.
Tämä artikkeli pohjautuu tutkimukseen, jossa ryhdyimme etsimään aistimuistojen välittämää koulukokemusta kahden teknologian – kopiokoneiden ja keskusradioiden – muistelujen kautta. Tarkastelimme sitä, miten koulu muistetaan aistien välittämänä: millaisia aistimaisemia näihin kahteen teknologiaan kytkeytyvät koulumuistot piirtävät esiin – mitä ne voivat kertoa koulusta ruumiillisena ja materiaalisena sommitelmana. Halusimme myös pohtia, mitä aktiivisempi ote aisteihin voisi yleisemmin antaa muistitietotutkimukselle.
Aineistoina käytimme etupäässä kolmeen suomalaiseen muistitietokeruukilpailuun lähetettyjä vastauksia. Näistä monet sisälsivät aistimellisia piirteitä, vaikkei niistä varsinaisesti pyydetty kirjoittamaan. Kaksi keruista oli omiin aikaisempiin tutkimuksiimme liittynyttä aineistonhankintaa, joka keskittyi teknologiahistoriaan: kopiokonekeruu3 sekä kasettiteknologiakeruu4. Kummassakaan näistä ei ollut kyse nimenomaisesti koulumuistoista. Kolmannessa aineistossa eli Minun koulumuistoni -vastauksissa5 puolestaan ei juurikaan pyydetty teknologiaan liittyvää muistelua. Seuloimme siis aistimaisemiin liittyvistä teknologiamuisteluista koulumuistoja ja toisaalta koulumuisteluista aistimaisemaan liittyviä muistoja. Niiden antamia vihjeitä seurasimme sitten aistikokemusten äärelle.
Aistien merkitys mainitaan muistitietotutkimuksessa usein niin sanottujen eloisten tai välähdyksenomaisten muistojen yhteydessä. Käsitettä käytettiin alun perin psykologian alueella, ja suomalaiseen muistitietotutkimukseen sen toi etnologi Pirjo Korkiakangas6. Välähdyksenomaista ominaisluonnetta pidetään tyypillisenä lapsuus- ja nuoruusmuistoille, joihin liittyy yleensä jokin voimakas tunnekokemus7, mikä seikka on nostettu esiin muun muassa sotia ja muita konflikteja koskevassa muistitietotutkimuksessa. Näissä tapauksissa aistimelliset muistot liitetään esimerkiksi voimakasta pelkoa herättäneisiin tilanteisiin, joissa arjen järjestys murtuu poikkeustilan takia8.
Miten tutkimus tehtiin?
Meillä tutkijoilla oli melko hyvä näppituntuma keruuvastausten sisältöön, koska pääosa aineistosta oli kerätty omissa edeltävissä hankkeissamme. Tämä ei tarkoita, että olisimme muistaneet ulkoa 51 kopiokoneaiheista ja lähes tuhat kasettiaiheista vastausta. Olimme kuitenkin käyneet aineistoja läpi niin sanotun esiymmärryksen rakentamiseksi lukien, teemoitellen ja arvioiden niitä yleisellä tasolla. Siksi osasimme etukäteen arvioida, että tietyille hakusanoille löytyisi vastineita, ja muistoja kouluteknologiasta tarttuisi haaviin tarkempaa analyysia varten.
Keruuaineisto koostui paperille kirjoitetuista ja verkkolomakkeella lähetetyistä vastauksista, mikä tarkoitti tematisoidun lukemisen kannalta kahta erilaista työskentelytapaa. Digitaalisesti tallennetut tekstit mahdollistivat hakusanoilla haravoimisen, paperiset taas oli vähintäänkin silmäiltävä läpi kattavasti.
Kun saimme haravoiduksi esiin sellaiset vastausten kohdat, joissa esiintyi suhde koulun kopio- tai keskusradioteknologiaan ja niitä koskevia aistimuistoja, aloimme asettaa niitä yhteyksiinsä lähilukemalla. Tarkastelimme esimerkiksi sellaisia seikkoja kuin muiston ajallista ja aistimellista rakentumista tekstissä: katsooko vastaaja kouluikäistä itseään nykyisyydestä vai asettaako itsensä tekstissä muistelemansa ajan ”sisälle”? Miten spriikopioiden kiehtova haju kuvataan vastauksessa: omana kokemuksena, vai sivusta koepapereita hartaasti nuuhkivia luokkatovereita seuraten?
Lähestyimme aistimuistojen avulla koulua affektien ja materiaalisuuden ja ruumiillisuuden yhdistelminä. Käytännössä yhdistelmät avautuivat esimerkiksi seuraavien, aineistosta esiin nostamiemme kategorioiden kautta: 1) Rutiinit ja niiden poikkeamat, 2) Koulun tilallinen ja ajallinen järjestys esteettisenä järjestyksenä sekä sen merkitykset ja muutokset sekä 3) Oppilaiden omaehtoinen ruumiillisuus koulun järjestyksessä.
Näistä analyyseista tiivistimme ja tulkitsimme esiin aistien osuutta koulun arjessa toistuvissa merkityksellisissä hetkissä. Ne paljastivat myös koulunkäyntiä järjestäviä ajallisia ja tilallisia käytäntöjä.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Kopiointiin ja keskusradioihin liittyvät aistimuistot johdattavat kouluun liittyvien tunteiden luo, jotka ovat erottamaton osa koulun ruumiillista ja materiaalista ympäristöä.
Vaikuttaa siltä, että kopiointiin ja keskusradioihin liittyvissä kokemuksissa muistettavuus syntyy tavasta, jolla pienet hetket rikkovat koulun järkiperäisen rutiinin ja luovat poikkeamia sen keskelle. Molemmat teknologiat omalla tavallaan pönkittävät – mutta myös hetkittäin rikkovat! – koulun perustavanlaatuista tilallista järjestystä, jossa esimerkiksi opettajainhuone on oppilailta kielletty tila ja siksi erityisen jännittävä.
Kopiokoneet ja keskusradiot ovat sijoittuneet koulun infrastruktuurissa keskenään hiukan eri tavoin. Kopiokoneen käyttö on useimmiten ollut aikuisen henkilökunnan luvan varassa. Silti sen paikka on ollut selkeästi hahmotettavissa ja sen tuotokset moniaistisesti omaksuttavia (nähtävillä, hypisteltävissä, nuuhkittavissa). Kopioiden haju muistui oppilaiden mieleen merkityksellisenä, kiehtovanakin:
En päässyt koskaan näkemään opettajanhuoneen monistuskonetta, mutta luokkaan tuotaessa monisteet olivat vielä lämpimiä ja haisivat kummalle. Leyhyttelimme niitä kasvoillamme ja tuoksutimme niitä, kunnes opettaja hermostui ja komensi joka iikan pitämään monisteensa pulpetin kannen päällä.9
Keskusradion fyysisyys ja aistimellisuus on puolestaan ollut immateriaalisempaa. Ääntä välittävä teknologia kulkee sen myötä läpi koulun rakenteiden ja koulussa läsnä olevan aistimaiseman, ilman näkö- tai kosketusyhteyttä. Periaatteessa esteettisen järjestyksen ylläpito – tai haastaminen – on ollut äänellisesti mahdollista millä hetkellä tahansa, jos keskusyksikkö mikrofoneineen on ollut käytettävissä. Koko koulu saatettiin yllättää esimerkiksi soittamalla aamunavauksessa ”virolaista punkkia keskusradion kautta”10, kuten 1977 syntynyt miespuolinen muistelija kertoi. Joskus äänellisen tilan valtaaminen tapahtui pitemmäksikin aikaa ja luvallisesti:
Koko penkkaripäivän ajan koulun keskusradiosta soi musiikkia, kuunnelmia, mainoksia, kuittailua opettajille ja nuoremmille oppilaille yms. […] kappaleet soivat eri voimakkuuksilla ja äänen laatu oli luonnollisesti hirveä, ainakin nykystandardeilla. Ovat edelleen tallessa, mutta ei ole tullut kuunneltua. Pitäisi ehkä digitoida ja julkaista :).11
Tiedonvälityksen teknologioina kopiointi ja keskusradio mahdollistivat erilaisten sisältöjen laajan levittämisen. Oppilaat ottivat haltuun aktiivisempia käyttäjärooleja uusien viestinnällisten keinojen tai aputeknologioiden myötä, esimerkkeinä vaikkapa koulukohtaiset monistettavat lehdet tai c-kasetit.
Arkisia aistimuistoja tarkasteltaessa koulunkäynnin ajallinen rytmi sekä tilallinen ja esteettinen järjestys nousevat esiin aistimaisemina. Koulun arkea rytmittävät tapahtumat, kuten aamunavaukset, kokeet ja juhlat, on koettu myös moniaistisesti ja ruumiillisesti: ne ovat kuuluneet ja tuoksuneet. Lisäksi esiin nousee oppilaiden ruumiillinen läsnäolo koulussa hallittavana mutta myös välillä ikään kuin irti riistäytyvänä voimana, joka pääsee näkyviin erilaisissa sattumuksissa, poikkeuksissa, kepposissa ja virheissä. Keskusradiot ovat olleet yhtäältä keino hallita oppilaiden ruumiillista läsnäoloa, toisaalta tietyissä tilanteissa heidän pääsyväylänsä koko koulun äänimaiseman hallintaan omilla äänillään tai itse valitsemallaan musiikilla. Myös monistaminen näyttäytyy hallinnan ja järjestyksen tekniikkana, mutta avaa samalla näkymän jatkuvaan neuvotteluun ja tasapainoiluun oppilaiden ja opettajien välillä.
Lopuksi
Keruuaineistoissa on keskenään hyvin erilaisia ja eri-ikäisten kirjoittamia vastauksia, eivätkä arkipäiväiset kouluteknologiat ole olleet yhdenkään keruun pääfokus. Muistelijat kirjoittavat omista erilaisista näkökulmistaan ja painottavat itselleen tähdellisiä seikkoja. ”Totuus” menneistä tapahtumista ei välttämättä kirkastukaan muistelukeruita aineistona käyttäen. Sen sijaan niissä elää ja hengittää koettu menneisyys ja sen merkitykset vastaajille.
Aisteilla on moninainen ja perustavanlaatuinen suhde kaikenlaiseen muistamiseen, ja niiden tarkastelua voisi muistitiedon keruussa ja analysoimisessa hyödyntää nykyistä huomattavasti enemmän. Lukuunottamatta visuaalisia kokemuksia rakentavaa näköaistia niihin ei vain ole keskitetty kovin paljon tutkimuksellista huomiota. Tutkimiemme koulumuistojen perusteella aistit eivät liity pelkästään eloisiin tai muuten poikkeuksellisiin muistoihin tai ole selvästi alisteisia tunteille.
Näemme mahdollisena hahmotella uudenlaista, aistimellisuuden alueelle ulottuvaa kouluhistoriaa. Aistimaisemasta kysymällä voi laajentaa muistojen keräämistä suuntaan, joka käsittää muistamisen uusilla tavoilla. Muistot esineistä ja aistein koetusta ympäristöstä voidaan nähdä ikään kuin muistelutarinassa olevina onkaloina12, joiden kohdalle muistelija voi pysäyttää kielellisen kerronnan ja kurottaa pohtimaan menneisyyden arkisia materiaalisuuksia.
Entäpä ne tämän hetken koulunkäynnissä syntyvät aistikokemukset ja niistä tiivistyvät muistot? Uutta ymmärrystä koulusta kokemuksellisena sommitelmana saattaisi löytyä vaikkapa kännyköiden käytön aistimellisista aspekteista koulupäivän kulussa – koskettamisesta, kuuntelemisesta erillään tai yhdessä, läheisyydestä tai eristyneisyydestä puhelimen äärellä. Aistimaisemien antamat vihjeet voisivat auttaa koulun suunnittelemisessa ja kehittämisessä kokemuksellisesti mielekkääseen suuntaan.