Mikä on Jumalan nimi?
Raamatussa Jumalalla on useita nimiä, jotka kuvaavat tämän eri puolia. Tutkija selvitti ajanlaskun alun käsikirjoituksia tarkastelemalla, mitä eri nimet kertovat sen ajan jumalauskomuksista.
Johdanto
Suomenkielisen Raamatun lukija on perinteisesti kohdannut Vanhan testamentin sivuilla ”Herran” tietämättä, että termin taustalla on tekstin alkukielen eli heprean erisnimi jhwh. Nämä heprean konsonantit viittaavat nimeen ”Jahve”. Vuonna 2028 valmistuvassa Suomen Pipliaseuran mobiililaitteita varten tehdyssä Vanhan testamentin käännöksessä VT2028 Jahve-nimi erottuu muista Jumalan nimistä: se on merkitty mobiililaitteille eri värillä, niin että lukija tietää milloin tätä nimeä on käytetty. Tämä näkyy esimerkiksi syksyllä 2025 julkaistussa Ensimmäisen Mooseksen kirjan käännöksessä, jonka käännösprosessissa olen ollut mukana.
Heprealaisessa Raamatussa Jumalalla on useita nimiä. Raamatun ensimmäinen luomiskertomus lähtee liikkeelle, kun Elohim luo sanallaan valon (1. Moos. 1). Heprean sana elohim voi tarkoittaa Jumalaa erisnimenä tai jumalia monikossa. Luomiskertomuksessa Elohim luo järjestelmällisesti ensin asumisen puitteet kuten valon, maan ja kasvit ja sitten asukkaat, taivaankappaleet, eläimet ja ihmiset. Tämä Jumala näyttäytyy yhtenä, mutta hän puhuu myös monikossa: ”Jumala sanoi: ’Nyt teemme ihmisen. Tehdään hänet omaksi kuvaksemme, meidän kaltaiseksemme’” (1. Moos 1:26). Jahve Elohim astuu näyttämölle toisessa luomiskertomuksessa (1. Moos. 2:4b‒25). Siinä ihminen luodaan ensin ja tälle tarjotaan kumppaniksi eläimiä – mutta vain ihmisestä muotoiltu toinen ihminen kelpaa. Tämä Jahve kuljeskelee puutarhassa ja juttelee ihmisten ja eläinten kanssa (1. Moos. 3).
Myöhemmin, muissa Mooseksen kirjoissa, yleistyy nimitys ”Jahve, sinun Jumalasi/teidän Jumalanne” eli omistusmuoto elohim-sanasta, jolloin elohim on enemmän Jahve-nimen määre kuin itsenäinen nimi. Jahve-nimi esiintyy Heprealaisessa Raamatussa myös tuhansia kertoja yksinään.
Mitä väliä Jumalan nimillä sitten on? Voiko yhdellä Jumalalla olla monta nimeä ja mitä se merkitsee? Viimeaikaisessa tutkimuksessa on etsitty myös muita syitä Jahve-nimen korvaamiselle kuin itse nimen oletettu pyhyys ja se, ettei nimeä sen pyhyyden vuoksi lausuta.1 Kun tutkijoiden huomio alussa kiinnittyi Jahve-nimen välttämiseen joissakin käsikirjoituksissa, nyt arvioin uudelleen, millaisia jumalauskomuksia tekstien kirjoittajat edustavat.
Miten tutkimus tehtiin?
Qumranin tekstit ovat yksi 1900-luvun merkittävin arkeologinen löytö. Nämä ajanlaskun alun tienoilla kirjoitetut tekstit tarjoavat uutta tietoa varhaisesta juutalaisuudesta ja kristinuskon taustasta. Qumran on moderni paikannimi: se sijaitsee Juudean autiomaassa Kuolleenmeren lähellä nykyisen Israelin alueella. Nahalle ja papyrukselle kirjoitetut käsikirjoitukset löydettiin 1940- ja 1950-luvuilla mutta julkaistiin kokonaisuudessaan vasta 2000-luvun alussa. Ne sisältävät ainutlaatuista ensikäden tietoa varhaisesta juutalaisuudesta ja Jeesuksen ajasta. Qumranin tekstit ovat osa Kuolleenmeren kirjakääröjä, jotka tuovat uutta tietoa siitä, miten Jumalasta ja jumalista puhuttiin ajanlaskun alun juutalaisuudessa.
Tutkin Jumalan nimiä Qumranin teksteissä osana projektia, jossa tutkittiin muinaisia jumaluuksia. Qumranin tekstien tutkimus tuottaa uutta tietoa ja ymmärrystä siitä, miten eri nimet ja käsitykset jumalista toimivat ajanlaskun alun tienoilla rinta rinnan.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Qumranin teksteissä käytetään Jumalasta sekä nimeä Jahve että muita nimiä, jotka haastavat perinteisen käsityksen monoteismistä eli yksijumalaisuudesta. Esimerkiksi rukousteksteissä ”jumalat” (elim/elohim) ylistävät ”Jumalaa” (El/Elohim). Tätä kautta avautuu muinainen ajattelu Jumalasta kaikkein korkeimpana Jumalana, jonka alaisuudessa on muita jumalolentoja.
Qumranin tekstit näyttävät, miten pyhiin teksteihin paneutuneen uskonnollisen kirjuriliikkeen omissa teksteissä Jumalasta käytetään enimmäkseen muita nimiä kuin Jahve. Etenkin el on sekä yleisnimi ’jumala’ että erisnimi El, joka oli vanhan jumalpantheonin ylin Jumala. El on monikossa elim, ja tälle termille on sukua myös monikollinen elohim. Sen sijaan, että El-nimen käyttö kertoisi Jahve-nimen välttämisestä, sille voi olla muita syitä: nimi sopii ajatukseen kaikkein korkeimmasta Jumalasta, jota muut jumalolennot (elim, elohim) ylistävät. Jumalalla on taivaallinen neuvostonsa, jossa tehdään tärkeät päätökset ja jota Jumala hyödyntää tahtonsa toteuttamisessa. Jumala on koko maailman Jumala, eikä hänen suunnitelmansa rajoitu vain yhteen kansaan. Tällaisesta ajattelusta on merkkejä jo aiemmin psalmeissa, joiden seuraajia Qumranin kirjurit olivat.2
Qumranin käsikirjoituksissa kuvataan esimerkiksi Jumalan ylistystä taivaallisessa temppelissä. Ylistävät ”ikuiset jumalat” ja ”pyhistä pyhimmät” ovat kuin korkeimman Jumalan manifestaatioita: Jumalan kirkkaus laajenee näihin jumal- ja enkeliolentoihin ja jopa temppelin eläviin rakenteisiin. Jumaluus, vaikkakin jollakin tavalla yksi eikä monta, toteutuu pyhyyden eri ilmentymissä. Ainakin tällaisissa mystiikkaan suuntautuvissa teksteissä Jumala on melko sulava. Jumalalla on aina alaisia, erilaisia lähettiläitä, apulaisia ja ilmenemismuotoja.
Toiseksi Qumranin teksteistä käy ilmi, että Jumalan nimellä ajateltiin olevan voimaa, eikä sitä sopinut käyttää miten tahansa. Näyttää kuitenkin siltä, että tällaiset uskomukset koskivat sekä Jahve- että El-nimeä: vannottaessa kumpaakaan nimeä ei saanut käyttää väärin. Jotkut kirjoittajat ajoivat pois pahoja voimia Jahven avulla, toiset käyttivät rukouksissaan nimeä El.
Kiinnostavasti näissä teksteissä ei esitetä oppia Jumalasta, vaan Jumalasta puhutaan silloin, kun häneen ollaan yhteydessä tai kun hahmotellaan hänen suunnitelmaansa. Lukuisissa Qumranin rukousteksteissä Jumala on ”minun Jumalani (Eli)”. Muinainen tai kaukainen taivaallinen El onkin nyt henkilökohtainen Jumala. Jumala tulee myös ihmiseksi välittäessään tietonsa, viisautensa ja henkensä rukousten puhujaan ja toimiessaan tämän kautta. Tämä ei tarkoita, että ihmiset ovat jumalia, vaan että Jumalan toimijuudesta puhutaan niin kuin ihmisenkin toimijuudesta: vertauskuvin, kielikuvin ja kehollisesti. Toimijuus toteutuu myös näkyvien asioiden ja muiden olentojen välityksellä aivan niin kuin ihmisetkin hyödyntävät työkaluja, ympäristöään ja toisiaan.3
Lopuksi
Arkeologiset löydöt muuttavat käsitystämme menneisyydestä. Qumranin tekstit antavat uutta tietoa varhaisesta juutalaisuudesta, mutta niidenkin tulkintaa ohjaavat usein vanhat oletukset ja ennakkokäsitykset. Kun tutkitaan, miten Qumranin kirjurit puhuivat Jumalasta, Jumalan eri nimet ovat yksi pala arvoituksessa. Muinaisten kirjurien ajatteluun pääsen käsiksi vain rajallisesti.
Jumalan nimien perusteella on pyritty tunnistamaan Raamatun eri lähteitä ja kirjoittajia: kehittyi teorioita, joiden mukaan Jahve olisi tyypillinen yhdelle kirjoittajaryhmälle ja Elohim toiselle ja niin edelleen. Kuitenkaan ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, miten nämä eri lähteet ajoitettaisiin. Toisaalta Jumalan nimet antavat viitteitä muinaisen israelilaisen uskonnon muotoutumisesta. Kansan nimitys Israel sisältää El-jumalan nimen, joka tunnetaan myös muiden muinaisten kansojen parista (ja samaa juurta on myöhempi Islamin Allah). El-jumalperheeseen kuuluvien jumaluuksien kuvaukset muistuttavat usein Raamatun kuvauksia Jahvesta. Todennäköisesti El ja Jahve samastettiin jossain vaiheessa.4