Voiko tiede olla objektiivista?

Tieteen tekemisessä pyritään objektiivisuuteen, mutta käsite voidaan ymmärtää tieteilijöidenkin keskuudessa eri tavoin. Kirjoituksessa filosofi avaa eri näkökulmia objektiivisuuden käsitteeseen.

Objektiivisuutta pidetään usein yhtenä tieteen tärkeimmistä päämääristä, ja objektiivisuus liitetään tuotetun tiedon luotettavuuteen: objektiivisiksi todettujen tutkimusten ajatellaan toimivan hyvänä pohjana päätöksenteolle esimerkiksi terveydenhuollossa tai koulutuspolitiikassa. 

Mutta mitä objektiivisuus oikeastaan on? Objektiivisuus on käsite, joka voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Kotimaisten kielten keskuksen kielitoimiston yleiskielen sanakirjan mukaan objektiivinen on “henkilökohtaisesta näkemyksestä tai asenteesta riippumaton, puolueeton, tasapuolinen, yleispätevä, asiallinen”¹ Joskus objektiivisuudella tarkoitetaan arvovapautta: tutkimus on objektiivista, jos poliittiset, kulttuuriset, tai sosiaaliset arvot ja intressit eivät vaikuta siihen, millaisia tieteellisiä tuloksia saadaan. Esimerkiksi lääketieteessä tulisi pyrkiä siihen, etteivät seksistiset tai rasistiset ennakkoluulot vinouta tutkimusta. Valitettavasti historia on osoittanut, ettei objektiivisuutta tässä mielessä ole aina saavutettu. Pitkään miehinen keho on ollut normi lääketieteellisessä tutkimuksessa, ja naisille tyypilliset sairaudet ja oireet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Joskus taas tutkimustulosten objektiivisuudesta puhuttaessa viitataan siihen, että sama tulos saadaan aikaan eri menetelmiä käyttäen eri tutkimusprojekteissa. Jos vaikkapa sekä satunnaistetut sokkokokeet että seurantatutkimukset viittaavat jonkin ruoka-aineen olevan yhteydessä korkeampaan kolesteroliin, voidaan tulosta pitää objektiivisenä tässä mielessä. Toisaalta joissain yhteyksissä objektiivisuus samastetaan riippumattomuuteen yksittäisten tutkijoiden mielipiteistä. Tiedettä koskevissa keskusteluissa ei aina tehdä selväksi, missä merkityksessä objektiivisuudesta kulloinkin puhutaan. Tämä aiheuttaa joskus väärinkäsityksiä keskustelijoiden välille ja hankaloittaa yhteisymmärrykseen pääsemistä: esimerkiksi on mahdollista, että jonkin tutkimuksen objektiivisuudesta kiisteltäessä yksi keskustelija ymmärtää objektiivisuuden arvovapaudeksi ja toinen puolestaan keskittyy siihen, onko tuloksia saatu toistettua useammassa projektissa. Puhuttaessa tieteen tai yksittäisten tutkimustulosten objektiivisuudesta olisikin tärkeää selventää, mitä kukin keskustelija objektiivisuudella tarkoittaa.    

Yhteistä useammalle tavalle ymmärtää objektiivisuus on ajatus siitä, että objektiivisuus edellyttää vinoumien (englanniksi bias) puuttumista. Vinoumia vastaan voidaan taistella usealla eri tavalla. Monissa keskusteluissa tieteen objektiivisuus ja tutkimuksen vinoutumattomuus tavataan liittää yksittäisten tieteilijöiden neutraaliuteen. Tällöin objektiivisuuden tavoittelussa olennaiseksi nähdään se, että tutkijat pystyvät puolueettomasti ja viileästi tarkastelemaan maailmaa ja tekemään aineistoon perustuvia päätelmiä ilman, että antavat omien asiaankuulumattomien mielipiteidensä vaikuttaa lopputuloksiin. Tämä yksilökeskeinen näkemys on kuitenkin ongelmallinen. Tutkimus on nimittäin osoittanut, että ihmiset eivät usein pysty tarkastelemaan omaa ajatteluaan kovin kriittisesti. Emme esimerkiksi tunnista oman päättelymme vinoutuneisuutta, vaikka huomaisimme helposti muiden tekemät virhepäätelmät ja ajattelun puolueellisuuden. 

Miten sitten tutkimuksen objektiivisuus voidaan saavuttaa, jos emme pysty takaamaan omaa puolueettomuuttamme ja päättelymme virheettömyyttä? Filosofit ovat esittäneet, että tilanne näyttää vähemmän toivottomalta, jos tiedettä tarkastellaan sosiaalisena toimintana. Tutkimuksen tekemisessä keskeistä on tutkijoiden ja tutkimusryhmien välinen kriittinen keskustelu, jossa yksilöiden mahdolliset virhepäätelmät ja päättelyn vinoutuneisuus voidaan havaita ja korjata. Olemmehan usein parempia huomaamaan muiden virheet omiamme paremmin. Aiempien näkemysten uudelleenarviointi on oleellinen osa tieteellistä prosessia ja se ominaisuus, joka tekee tieteellisestä metodista parhaan tavan tuottaa luotettavaa tietoa. Kriittisen keskustelun mahdollistaminen on siten objektiivisuuden saavuttamisessa keskeistä. Esimerkiksi tutkimuksen avoimuuden ja läpinäkyvyyden ajatellaan mahdollistavan aiempien tulosten arvioinnin mahdollisten virheiden paljastamiseksi. Tutkimustulosten ja tutkimusaineistojen tulisi olla muiden tutkijoiden ja suuren yleisön saatavilla. Esimerkiksi tutkija ei saisi jättää julkaisematta tutkimusta, jonka tulokset eivät ole hänen odotustensa mukaisia. Tutkijoiden myös tulisi olla avoimia mahdollisista intressiristiriidoistaan. Esimerkiksi tutkimusjulkaisujen tulisi sisältää tieto siitä, jos tutkimusta on rahoittanut taho, joka hyötyy tutkimuksen julkaisemisesta. 

Tiede voi siis olla objektiivista, vaikka yksilöiden olisikin joskus mahdotonta toimia tai päätellä täysin neutraalisti. Tärkeää on, että tutkijat ovat valmiita osallistumaan kriittiseen keskusteluun ja että aiempia tutkimustuloksia voidaan haastaa ja tarvittaessa kumota. 

1. Kielitoimistonsanakirja.fi ↩︎