Mitä on avoin tiede?
Yksinkertaistettuna tieteen avoimuus tarkoittaa, että tiede ja sen tuotokset ovat julkisia ja yleisesti saatavilla. Digitalisaation myötä avoimuuden mahdollisuudet ovat parantuneet ja avoimuudesta on tullut myös tiedepolitiikan keskeinen teema.
Eräs ystäväni tiedemaailman ulkopuolelta, joka ei ollut koskaan kuullutkaan avoimesta tieteestä, hahmotti sen kylmiltään ja vapaasti assosioiden jotenkin näin: avoin tiede tarkoittaa sitä että kaikki käy. Toisin sanoen: tieteen avoimuus on vapautta tieteellisten menetelmien ja tulosten kriittisestä tarkastelusta, jolloin mikä tahansa huuhaakin kelpaa tieteen sisällöksi.
Ystävä oli tietysti hakoteillä.
Tosiasiassa avoin tiede (open science) tarkoittaa yksinkertaisesti sellaista tieteellisen toiminnan avoimuutta, joka mahdollistaa yhteistyön ja tekee tieteestä julkista eli avoimesti saatavaa kaikille. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen yhteydessä syntyneet tuotokset – esimerkiksi tutkimuksessa tuotetut aineistot ja julkaisut tai opetusmateriaali – ovat avoimesti muiden tutkijoiden, opettajien tai kenen tahansa tieteestä kiinnostuneen saatavilla, käytettävissä ja edelleen kehitettävissä.
Tämä on avoimen tieteen perusmääritelmä, johon liittyy erilaisia näkökulmia. Käyn seuraavaksi läpi muutamia keskeisiä ja ajankohtaisia näkökulmia.
Avoin tiede on vain tiedettä. Tai kuten edesmennyt englantilainen paleontologi Jon Tennant totesi podcast-haastattelussa: ”Avoin tiede on vain tiedettä, joka on tehty oikein.” Avoimuus ei ole mikään uusi ja käänteentekevä asia tieteenteossa, vaan yksi sen lähtökohdista. Tiedettä ei ole olemassa ilman avoimuutta, koska tiedeyhteisöllä on oltava mahdollisuus tarkistaa, miten tutkimustulokset on johdettu aineistosta. Tutkimuksen arvioiminen siis edellyttää, että tutkimustulokset ja niiden taustalla oleva tutkimusaineisto sekä tutkimusmenetelmä ovat – tavalla tai toisella – tiedeyhteisön saatavilla. Tässä mielessä avoin tiede tukee tieteellisen toiminnan läpinäkyvyyttä.
Avoin tiede on kattokäsite monenlaiselle avoimuudelle. Kun puhutaan avoimesta tieteestä, tarkoitetaan usein tutkimustulosten avointa julkaisemista (open access) ja tutkimusaineistojen avoimuutta (open data). Fokus on tällöin vahvasti tutkimustoiminnassa. Avoin tiede on kuitenkin laaja käsite, ja avoimuuden perusajatuksen voi ulottaa muillekin akateemisen toiminnan ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen alueille. Viime vuosina on tuotu paljon esille esimerkiksi opetuksen avoimuutta (open education), mikä tarkoittaa ennen muuta erilaisten oppimateriaalien, kuten oppikirjojen, avointa saatavuutta. Myös tutkimusprosessi sisältää julkaisujen ja tutkimusaineistojen ohella muitakin avoimuuden muotoja; ne voivat liittyä esimerkiksi tutkimuksen menetelmien avoimuuteen (open methodology), lähdekoodin1 avoimuuteen (open source) tai tutkimuksen arvioinnin avoimuuteen (open peer review). Kun tutkimusprosessiin osallistetaan tiedeyhteisön ulkopuolisia jäseniä, eli tavallisia kansalaisia, puhutaan kansalaistieteestä (citizen science) – senkin katsotaan kuuluvan avoimen tieteen laajaan kokonaisuuteen.
Avoin tiede on tavoite, jota kohti pyritään. Koska avoin tiede on pohjimmiltaan vain tiedettä, mistään avoimesta tieteestä ei periaatteessa olisi tarpeen puhua. Siitä kuitenkin puhutaan ja sitä pyritään eri tavoin edistämään, koska tieteen avoimuus ei toteudu nykyisin siinä määrin kuin olisi mahdollista. Tutkimustulosten julkaiseminen on tästä hyvä esimerkki. Internetin kehittyminen 1990-luvulta lähtien on tehnyt tutkimustulosten avoimesta julkaisemisesta mahdollista, ja tiedeyhteisöllä olisi edellytykset ottaa julkaiseminen omiin käsiinsä. Silti valtaosa maailman tieteellisistä artikkeleista julkaistaan edelleen maksumuurin takana tai niiden avoimuudesta maksetaan suuria summia kansainvälisille kaupallisille tiedekustantajille. Ylipäätään voi sanoa, että digitalisaatio on lisännyt tieteen avoimuuden mahdollisuuksia, ja avoimuudessa nähdään tieteen edistymisen ohella myös yhteiskunnallista potentiaalia: se lisää tieteellistä vuorovaikutusta ja luo pohjaa tiedon käytölle ja uuden tiedon syntymiselle. Tämäkin näkökulma on olennainen, koska tiede on pitkälti verovaroin rahoitettua toimintaa. On perusteltua edellyttää, että se toimii niin tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti kuin mahdollista.
Avoin tiede on tekoja, toimintatapoja ja tiedepolitiikkaa. Digitalisaatio on siis lisännyt tieteen avoimuuden mahdollisuuksia, ja samalla se on tuonut uusia vaatimuksia tutkimuksen tekemiselle. Edellä mainittu tutkimusaineistojen avoimuus tarjoaa hyvän esimerkin: Jotta aineistot olisivat muiden tutkijoiden käytettävissä, niiden on oltava saatavilla sellaisessa muodossa ja sellaisessa paikassa, että niitä voidaan käyttää. Tämä edellyttää tutkimusaineistojen hallinnan taitoja, välineitä ja säilytyspaikkoja – se edellyttää koulutusta ja jakamista tukevaa infrastruktuuria. Avoin tiede on ymmärrettävä myös kulttuurisena prosessina: se koskee laajasti tiedeyhteisön käytäntöjä ja edellyttää toisinaan totuttujen toimintatapojen muuttamista. Muutosprosessi edellyttää johtamista, ja merkittävää 2010- ja 2020-lukujen kehityksessä onkin ollut se, että avoimesta tieteestä on tullut keskeinen tiedepolitiikan teema. Euroopan unioni on ottanut tieteen avoimuuden asialistalleen, ja EU:n myötä teema on noussut esiin myös kansallisessa tiedepolitiikassa. Suomi on tieteen avoimuudessa maailman kärkimaita, ja avointa tiedettä edistetään korkeakoulujen ohella kansallisen Avoin tiede ja tutkimus -yhteistyön (AVOTT) piirissä.
- Lähdekoodi on ohjelmointikielellä toteutettu kuvaus ohjelman toiminnasta. Tutkimuksessa käytetään ohjelmia esimerkiksi laskelmien tekemiseen, datan analysointiin tai erilaisiin simulaatioihin. Avoin lähdekoodi on kenen tahansa luettavissa ja muokattavissa. ↩︎