Artikkelit

Mikä rooli Itämeren merenpohjien ekosysteemeillä on hiilen sitomisessa?

Itämeren rannikkovyöhykkeellä kasvaa monipuolisesti vesikasveja ja leviä, jotka sitovat hiiltä itseensä. Hiilinieluja tarvitaan hillitsemään ilmastonmuutosta. Tutkijat selvittivät, miten paljon hiiltä voi sitoutua rannikkojen merenpohjiin.

Mitä henkilöhistoriallinen tutkimus voi kertoa 1600-luvun ihmisten elämästä?

Henkilöhistoriallisessa tutkimuksessa keskitytään menneisyyden ihmisten elämänvaiheisiin ja arkeen, ja samalla se avaa monia muita ilmiöitä. Tutkija selvitti, mitä yhden 1600-luvulla eläneen naisen elämä kertoo aikansa yhteiskunnasta ja kulttuurista.

Miten varhaiskasvatuksessa pyritään tukemaan maahanmuuttotaustaisia perheitä? 

Maahanmuuttajataustaisten perheiden voi toisinaan olla vaikeaa kokea kuulumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutkijat selvittivät, miten varhaiskasvatuksen opettajat pyrkivät tukemaan maahanmuuttotaustaisia perheitä ja huomioimaan moninaisuutta.

Miten aivot vahvistavat havaitsemiamme ääniä? 

Kun ympärillämme kuuluu useita ääniä yhtä aikaa, aivojen täytyy erottaa niistä se, johon haluamme keskittyä. Tutkijat selvittivät, miten aivojen toiminta muuttuu, kun keskitymme tiettyyn ääneen.

Millaisia muutoksia ennustetaan maastopaloihin Suomessa? 

Maastopalot ovat yksi ilmaston lämpenemisen myötä muuttuva luonnonilmiö. Tutkijat arvioivat, millaisia muutoksia maastopalokauden kestossa, maastopalojen määrässä ja palaneen alueen suuruudessa tullaan näkemään kuluvan vuosisadan loppuun mennessä Suomessa.

Miten nuorten yksinäisyys ilmenee? 

Nuorten kokema yksinäisyys on syiltään ja seurauksiltaan moninaista. Tutkijat käyttivät aineistona keskustelufoorumin viestejä vuosilta 2010–2023 selvittääkseen, millaisia piirteitä nuorten yksinäisyys saa.

Miksi Pohjoismaiden rajat sulkeutuivat ja miten suomalaiset ja ruotsalaiset päättäjät perustelivat sen? 

Koronapandemian myötä Pohjoismaiden rajavalvontaa tiukennettiin väliaikaisesti. Maiden välillä oli siihen asti liikuttu jo pitkään hyvin vapaasti. Tutkija tarkasteli, millä tavoin Suomen ja Ruotsin kansanedustajat puhuivat rajojen sulkemisen perusteluista ja seurauksista.

Voidaanko proteiinien valmistumista mikrobeissa seurata reaaliaikaisesti? 

Vasta-aineet ovat tärkeä osa muun muassa immuunipuolustustamme ja niitä voidaan tuottaa bioteknologian menetelmillä laboratoriossa. Tutkijat selvittivät, voiko vasta-aineiden tuottumista seurata samanaikaisesti kuin niitä mikrobeissa valmistuu ja miten seuranta onnistuisi.

Miten lapsuuden elintavat liittyvät nuoruuden mielenterveyteen?

Elämäntavat, kuten liikunta, ruutuaika, uni ja ruokavalio, vaikuttavat fyysiseen hyvinvointiin ja myös mielenterveyteen. Tutkijat selvittivät elämäntapojen yhteyksiä nuoruusiän stressi- ja masennusoireisiin pitkittäistutkimuksen avulla.