Miten lukea uutismedian kuvitteellisia tarinoita sodasta?

Suomalaisessa uutismediassa on viime vuosina näkynyt monenlaisia tarinoita sodanuhasta ja etenkin Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Suomeen. Tutkijat tarkastelivat, millaisia nämä median maalaamat tulevaisuudenkuvitelmat ovat ja miten keksittyjä tarinoita kannattaa lukea.

Johdanto

Oletko kuullut viime aikoina toisteltavan, että elämme synkkiä ja vaarallisia aikoja, ja että tulevaisuus näyttää juuri nyt erittäin epävarmalta? Kenties olet törmännyt uutisissa uhkakuvien maalailuun esimerkiksi mahdollisista tulevista sodista ja muista Suomeen kohdistuvista turvallisuusuhkista. Suomalaisessa uutismediassa on Venäjän hyökättyä Ukrainaan (helmikuussa 2022) näkynyt runsaasti pohdintoja erityisesti siitä, millaisen sotilaallisen uhan Venäjä voisi tulevaisuudessa muodostaa myös Suomelle.

Vaikka asiantuntijat ovat toistuvasti todenneet, että Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu uskottavaa sodan uhkaa, tarinat hypoteettisesta Venäjän hyökkäyksestä ovat näkyneet säännöllisesti uutismediassa viime vuosina. Näissä tarinoissa kuvataan esimerkiksi sitä, miten Itä-Suomen siviilit evakuoitaisiin mahdollisen sodan jaloista, miten Helsinki selviytyisi ilmapommituksista, miten puolustusvoimat yrittäisivät pysäyttää Lappiin hyökänneet venäläisjoukot ja mitä tapahtuisi, jos Itämeri sulkeutuisi sodan seurauksena tavaraliikenteeltä. Tällaiset uhkakuvat herättelevät julkista keskustelua ja tuottavat ymmärrystä mahdollisista riskeistä, joihin poliittisessa päätöksenteossa voidaan pyrkiä varautumaan. Ne saattavat kuitenkin myös lietsoa ylimitoitettua pelkoa ja rajoittaa käsitystämme siitä, millaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia tai todennäköisiä. 

Tulevaisuudentutkimuksessa korostetaan, että tulevaisuus on moninaisten kuviteltujen mahdollisuuksien tila. Koska nämä mahdollisuudet eivät ole vielä toteutuneet eivätkä välttämättä koskaan toteudukaan, tulevaisuudesta voidaan nykyhetkessä saada vain epävarmaa tietoa, jota tuotetaan tyypillisesti skenaarioiden eli kuvitteellisten tilanteiden avulla.¹ Näiden skenaarioiden yleistajuistaminen suurelle yleisölle puolestaan tapahtuu tyypillisesti tarinallistamalla eli kertomalla mahdollisista tulevaisuuksista yksinkertaisia tarinoita, joita lukijoiden on helppo seurata.² Tällaisia tarinoita ja sitä, miten niiden avulla pyritään tuottamaan ja välittämään tulevaisuutta koskevaa tietoa uutismediassa, onkin mielekästä analysoida monitieteisen kertomuksentutkimuksen näkökulmasta.³  

Siinä missä uutismediassa levitetyn journalistisen tiedon perinteisiä ihanteita ovat totuudellisuus ja faktapohjaisuus,⁴ perustuu tulevaisuutta koskeva tiedonvälitys aina keksittyjen asioiden ja tapahtumien kuvittelulle. Tulevaisuustarinoiden kertominen uutismediassa herättää siksi kysymyksiä siitä, millaisilla perusteilla meidän lukijoiden tulisi arvioida journalistisen tulevaisuuspuheen luotettavuutta. Tutkimme, millaisin tavoin suomalaisessa uutismediassa on tarinallistettu Venäjän uhkaa Ukrainan sodan aikana ja millaisia mielikuvia tulevaisuudesta ne tuottavat. Samalla pohdimme, millaista medialukutaitoa uutismedian kauhuskenaarioiden tulkitseminen vaatii yleisöltä.  

Miten tutkimus tehtiin?

Keräsimme analysoitavaksi laajahkon aineiston uutistekstejä, joissa tavalla tai toisella on käsitelty Suomen turvallisuustilanteen tulevaisuutta helmikuusta 2022 alkaen. Tutkittuja julkaisuja ovat Suomen neljän laajalevikkisimmän uutismedian, Yleisradion, Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden verkkosivustot. Teimme aluksi näillä sivustoilla asiasanahakuja termeillä ”Venäjän hyökkäys”, ”Ukrainan sota”, ”Nato” ja ”turvallisuus”. Näin löytyneiden tekstien joukosta valikoimme lähempään tarkasteluun 212 edustavaa esimerkkitekstiä, joissa mahdollisten tulevaisuuksien kuvittelu ja tarinallistaminen ovat erityisen keskeisessä roolissa. Aineisto sisältää erilaisia uutismediassa yleisesti käytettyjä tekstilajeja, kuten reportaaseja (raportointia ajankohtaisista aiheista), kolumneja (kirjoittajien henkilökohtaista näkökulmaa avaavia tekstejä), featureja (pidempiä tiettyyn aiheeseen syventyviä tekstejä) ja pääkirjoituksia (toimituksen linjaa avaavia tekstejä) sekä asiantuntijoiden ja poliitikoiden haastatteluja. 

Analysoimme aineistoa tekstianalyyttisin menetelmin. Tämä tarkoittaa tekstien tarkkaa lukemista eli lähilukua, jossa kiinnitimme huomiota erityisesti siihen, miten laajamittaisia ja yksityiskohtaisia tarinoita erilaisista mahdollisista tulevaisuuksista kerrotaan. Sisältävätkö tarinat esimerkiksi tarkkaan kuvattuja tapahtumia, henkilöhahmoja tai kokemuksien kuvausta? Mitä enemmän tarina tulevaisuudesta sisältää tällaisia yksityiskohtia, sitä vahvemmin se kutsuu lukijan eläytymään kuvitteelliseen tilanteeseen. Toisaalta yksityiskohtien runsaus tekee skenaarion toteutumisesta juuri kuvatunlaisena erittäin epätodennäköistä.⁵ Voidaankin ajatella, että mitä värikkäämpää visiota mahdollisesta tulevaisuudesta tarinoissa maalataan, sitä mielekkäämpää niitä on lukea ikään kuin fiktion kaltaisina. Tällöin emme oleta, että tarinan tarkoitus on ensisijaisesti informaation välittäminen, vaan pikemminkin esimerkiksi tunnekokemusten herättäminen.

Mitä tutkimuksessa löydettiin?

Jaottelimme löytämämme tulevaisuustarinat laajoihin ja suppeisiin tarinoihin sekä yleiseen uhkapuheeseen (Taulukko 1). Laajoilla tarinoilla tarkoitamme runsaasti yksityiskohtia sisältäviä tekstejä, joissa rakennellaan tarkkoja skenaarioita mahdollisista tulevaisuuden uhkista. Suppeissa tarinoissa skenaarioita esitetään lyhyemmin ja yleisemmällä tasolla. Yleiseksi uhkapuheeksi laskemme tekstit, joissa tulevaisuuden uhkien käsittely on merkittävässä roolissa, mutta varsinaista skenaariota yhdestä tietystä tulevaisuudesta ei rakenneta. Tällainen uhkapuhe toimii ennen kaikkea eri laajuisten tarinoiden analysoinnin kontekstina. Kiinnitimme huomiota myös siihen, millaisista näkökulmista eri laajuisia tarinoita kerrotaan: onko niiden päähenkilö esimerkiksi Suomi, Venäjä tai sotilasliitto Naton edustama yhtenäinen ”länsi” (Taulukko 2)?

	Suomen näkökulma	Lännen näkökulma	Muu näkökulma	Yhteensä
Laajat tarinat	12	5	0	17
Suppeat tarinat	30	15	13	58
Yleinen uhkapuhe	75	45	17	137
Kaikki tekstit	117	65	30	212

Havaitsimme suomalaisessa uutismediassa kerrottavan laajoja tarinoita erityisesti siitä, mitä tapahtuisi, jos Venäjän ja Suomen välille syttyisi lähitulevaisuudessa sota. Voidaan siis ajatella, että tällaisia tarinoita pidetään syystä tai toisesta erityisen laajamittaisen tarinallistamisen arvoisina. Sen sijaan selvästi suppeampia tarinoita kerrotaan siitä, mitä tapahtuisi, jos Venäjä hyökkäisikin esimerkiksi Viroon. Tarinoissa korostuu siis voimakkaasti Suomen ja suomalaisten näkökulma. Erityisen kuvaavaa on, että tarinoissa, joissa Venäjän hyökkäys kohdistuu Baltiaan, se kehystetään tyypillisesti hyökkäyksenä Natoa vastaan, ja keskiössä ovat Suomen vastuut Nato-jäsenmaana. Sen sijaan tarinoissa, joissa Venäjä hyökkää Suomeen, suomalaisten puolustussota kuvataan kansakunnan itsenäisenä ponnistuksena: Nato jää näissä tarinoissa sivurooliin, jos sitä mainitaan lainkaan. 

Yleinen piirre Suomeen kohdistuvaa hyökkäystä kuvaavissa tarinoissa onkin eräänlaisen uuden talvisodan kuvittelu. Niissä myös viitataan usein talvisotaan tavalla tai toisella: yksi tarina kertoo, miten puolustusvoimat tuhoaisivat siltoja Koillismaan maanteillä ”talvisodan oppiin” nojaten, toinen käyttää kuvituksena tekoälyllä väritettyjä valokuvia sodanaikaisista Helsingin pommituksista, kolmas kuvittaa tarinan ”evakkomatkasta vuonna 2022” kuvilla Karjalan evakuoinnista 1940-luvulla. Tulevaisuuden kuvittelua vaikuttaisikin näissä tarinoissa ohjaavan pikemminkin suomalaiseen kulttuuriperintöön painunut sodan muisto kuin nykypäivän maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja liittolaissuhteisiin perustuva riskiarvio. Miten todennäköisesti puolustussota Venäjää vastaan lähitulevaisuudessa edes teoriassa muistuttaisi yli 80 vuoden takaista sodankäyntiä? 

Vaikka aineistomme ei tarjoa täysin kattavaa kokonaiskuvaa Suomen turvallisuustilanteeseen liittyvästä uutisoinnista, sen perusteella voidaan havaita, että uutismediasta hahmottuu hyvin yhdenmukainen tulkinta tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tarinat Venäjän hypoteettisesta hyökkäyksestä toistuvat mediassa hätkähdyttävänkin samanlaisina koko tarkastelemamme ajanjakson ajan. Eräs kiinnostava havainto on, että edes Suomen liittyminen Naton jäseneksi ei aineiston valossa vaikuta vähentäneen uutismedian kiinnostusta tällaisella hyökkäyksellä spekulointiin.   

Voinemme siis olettaa, että kauhukuvien maalailun taustalta löytyy muitakin syitä kuin tarve välittää tietoa Suomeen kohdistuvista todellisista ja realistisista turvallisuusuhkista. Tulevaa sotaa ei tarinallisteta siksi, että se vaikuttaisi asiantuntijoista nykytilanteessa erityisen todennäköiseltä, vaan pikemminkin sen epätodennäköisyydestä huolimatta. Kauhuskenaarioiden takana olevista toimituksellisista päätöksistä ei tekstianalyyttisen tutkimusasetelman valossa voida tehdä kovin vahvoja päätelmiä. Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että uutismedian tulevaisuustarinoiden tulkinta vaatii yleisöltä kriittistä medialukutaitoa: valmiutta arvioida ja tarvittaessa kyseenalaistaa, miten tarinat toimivat tulevaisuuden ennakoinnin välineinä. 

Lopuksi

Uutismedian tarinoita tulevaisuudesta lukiessa on hyvä muistaa, että ne eivät kuvaa olemassa olevaa todellisuutta, vaan kuvittelevat mahdollisuuksia. Kun uutismedia tarinallistaa moninaisia vaihtoehtoja yksittäisiksi juonilinjoiksi, se myös yksinkertaistaa tulevaisuuden kuvittelua. Tarinoiden suhde nykytodellisuuteen ja havainnoitavissa oleviin riskeihin on tulkinnallinen ja moniulotteinen, ja onkin aina mielekästä kysyä, mitä varten tarinoita tulevaisuudesta kerrotaan juuri niin kuin niitä kerrotaan. Millaisia yksityiskohtia kerrotut tarinat sisältävät, ja millaisia mielikuvia ja tunteita niillä pyritään meissä herättämään? Kenen näkökulma korostuu ja kenen jää kuvaamatta? Millaisia tulevaisuuskuvitelmia ylipäätään valikoidaan tarinallistettavaksi, ja millaisia mahdollisia tulevaisuuksia jää tarinoiden ulkopuolelle? Voimme myös kysyä kriittisesti, miten näitä tarinoita julkaisevat tiedotusvälineet kantavat vastuunsa tulevaisuutta koskevan tiedon tuottajina ja välittäjinä.

1. Beckert 2016. ↩︎
2. Liveley 2019. ↩︎
3. Kraatila 2025. ↩︎
4. Broersma 2010. ↩︎
5. Rescher 2016. ↩︎