Mitä henkilöhistoriallinen tutkimus voi kertoa 1600-luvun ihmisten elämästä?
Henkilöhistoriallisessa tutkimuksessa keskitytään menneisyyden ihmisten elämänvaiheisiin ja arkeen, ja samalla se avaa monia muita ilmiöitä. Tutkija selvitti, mitä yhden 1600-luvulla eläneen naisen elämä kertoo aikansa yhteiskunnasta ja kulttuurista.
Johdanto
Tiesitkö, että elämäkerrat ovat aina olleet valtavan suosittuja? Aikoja sitten eläneiden tai vielä nykyään elossa olevien ihmisten elämäntarinat kiinnostavat monia. Elossa olevista ihmisistä on helpompi kirjoittaa elämäkerta: heitä voi haastatella ja he ovat säilyttäneet omaelämäkerrallista aineistoa, kuten kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja, valokuvia ja tärkeitä esineitä. Mutta miten tutkia ihmistä, joka eli satoja vuosia sitten ja joka ei ole jättänyt jälkeensä tällaista aineistoa? Ja miksi on tärkeää tutkia myös tällaisten ihmisten elämäntarinoita?
Valitsin artikkelini esimerkkihenkilöksi 1600-luvun Pohjanmaalla eläneen kersantinlesken ja oluenmyyjän Gertrud Hansdotterin. Häntä syytettiin vuonna 1694 Närpiön käräjillä aviorikoksesta eli suhteesta naimisissa olevan miehen kanssa. Kyseinen mies, Lars Larsson, oli ostanut Gertrudilta olutta, mutta kylillä huhuttiin, että heidän välisessä suhteessaan oli kyse muustakin kuin anniskelusta. 1600-luvulla avioliiton ulkopuoliset suhteet oli laissa kielletty, ja niistä rankaistiin ankarasti. Yleisin rangaistus oli raskaat sakot, mutta aviorikoksesta saattoi saada myös kuolemantuomion.1
Valitsin Gertrudin henkilöhistoriallisen tutkimukseni kohteeksi, koska hän ei ole tunnettu henkilö tai vallankäyttäjä vaan varsin tavallinen nainen. Poikkeuksellista hänessä on se, että häntä syytettiin vakavasta rikoksesta. Pyrin selvittämään, mitä Gertrudin elämä kertoo aikansa yhteiskunnasta ja kulttuurista. Samalla tutkin, mitä uusia näkökulmia henkilöhistoriallinen tarkastelu avaa varhaismodernin aikakauden (1500–1800-luvut) tutkimukseen. Varhaismoderni oli monipuolinen ja ainutlaatuinen aikakausi: se oli samalla löytöretkien, uskonnollisten uudistusten, tieteellisen ja yhteiskunnallisen edistyksen sekä jatkuvien sotien, puhdasoppisuuden ja noitavainojen aikaa. Näiden yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten keskellä eli tavallisia ihmisiä, jotka viljelivät maata, tekivät töitä, viettivät aikaa yhdessä ja elivät ihan tavallista arkeaan.2
Miten tutkimus tehtiin?
Suomen osalta varhaismodernin ajan tutkiminen on haasteellista: tutkijan täytyy osata vanhoja käsialoja ja vieraita kieliä sekä tietää, millaisia lähteitä on olemassa. Monet aikakauden lähteet ovat vanhalla ruotsin kielellä käsin kirjoitettuja asiakirjoja. Erityisesti verotus on tuottanut paljon aineistoa maanomistuksesta ja kotitalouksista. Sotilaiden liikkeistä pidettiin tarkasti kirjaa. Käräjien pöytäkirjat eli tuomiokirjat ovat historiantutkijoille erittäin hedelmällisiä lähteitä.
Henkilöhistoriallinen tutkimus muistuttaa salapoliisityötä: tutkimuksen kohdetta joutuu etsimään monista eri lähteistä. Yksittäiset tiedot voivat viedä seuraavien johtolankojen äärelle, mutta joskus tutkijalla nousee seinä vastaan, eikä tietoa ole saatavilla.
Lähtökohtanani oli Gertrudista kertova oikeustapaus, jonka mukaan Gertrud oli alkanut myydä olutta miehensä kersantti Måns Mårtenssonin kuoleman jälkeen Pohjanmaalla Ylimarkun ja Finbyn kylissä. Tärkeimpänä lähdeaineistona toimi tämä oikeuden pöytäkirja, jossa Gertrudin elämää kuvataan. Lähdin etsimään lisätietoja Gertrudista ja häneen liittyvistä ihmisistä myös muista lähteistä: sotilasasiakirjoista, henkikirjoista ja veroluetteloista. Veroluettelot keskittyvät maataomistaviin perheisiin eli talonpoikiin, joten sotilaan puolisona Gertrudia ei ole merkitty niihin. Aineisto muodostui sen perusteella, mitä lähteitä aikakaudelta ja tutkimuspaikkakunnilta on säilynyt, ja sisälsivätkö ne Gertrudia ja hänen läheisiään koskevaa tietoa.
Analysoin aineistoni sisällönanalyysin ja lähdekritiikin avulla. Arvioin, miten ja miksi lähde on syntynyt, ja miksi siinä kerrotaan asioista tietyllä tavalla. Aiemmin historiantutkimuksessa arvioitiin, kuinka luotettava lähde on, mutta nykyään ymmärretään, että menneisyydestä välittyvä tieto on aina tulkintaa. Nykytutkijat ovat kiinnostuneempia siitä, miksi asioista puhutaan tietyllä tavalla. Näin voidaan tutkia menneisyyden ihmisten kokemusmaailmaa sekä heidän arkeensa ja elämäänsä liittyviä ilmiöitä.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Gertrudin puolison, kersantti Måns Mårtensonin sotilasura on kirjattu ylös komppaniasta laadittuihin luetteloihin. Niistä selviää, että Måns palveli vuodet 1682–1687 Riiassa, jossa hän oli ollut myös aiemmin. Vuosina 1675–1679 Pohjanmaan rykmentti osallistui Skoonen sotaan Etelä-Ruotsissa, mutta ei tiedetä, osallistuiko Måns taisteluihin. Viimeinen merkintä Månsista on vuodelta 1687, jolloin hänet lähetetään Riiasta Pohjanmaalle.
Sekä Riian miehitys että Skoonen sota liittyvät Ruotsin suurvalta-aikaan. Ruotsin kuningaskunta halusi vahvistaa asemaansa Itämerellä ja valtasi useita alueita Baltiasta, Saksasta ja Puolasta. Monet näistä menetettiin 1700-luvun sodissa, joissa Ruotsi menetti myös asemansa suurvaltana.3
Sotilasura oli yksi tapa nähdä maailmaa ja hankkia elanto 1600-luvulla. Armeijan arvojärjestyksessä nouseminen merkitsi suurempaa palkkaa ja vastuuta. Måns Mårtensonkin oli noussut kersantiksi alemmasta korpraalin arvosta. Kersantista ylemmät upseerinvirat oli varattu aatelistolle, eikä 1600-luvun lopussa niihin ollut enää mahdollista nousta sotilaallisten saavutusten perusteella.4
On epäselvää, seurasiko Gertrud miestään sotaan. Varhaismodernin Ruotsin armeijassa vaimot saattoivat matkustaa puolisonsa mukana tai jäädä asumaan kotiseudulleen.5 Puolisoita ei merkitty sotilaiden luetteloihin, joten Gertrudia ei löydy niistä. Ensimmäinen merkintä hänestä on Finbyn kylän henkikirjassa vuonna 1688, ja toinen Ylimarkun kylän henkikirjassa vuodelta 1691. Merkinnät tukevat käräjäpöytäkirjan kuvausta Gertrudin muutoista ja miehen kuolemasta noin vuonna 1688. Muita merkintöjä Gertrudista ei ole, mutta nämä kaksi henkikirjamerkintää kiinnittävät tuomiokirjan kuvauksen tiettyihin vuosiin.
Ongelmana on, että varhaismodernin ajan ihmiset käyttivät vähemmän nimiä kuin nykyään, joten täysnimikaimoja on useita. Pohjanmaan rykmentissä on useampi Måns Mårtenson, joten välillä on vaikea tietää, seuraanko oikeaa henkilöä. Samoin Finbyn ja Ylimarkun luetteloissa on useita Gertrudeja, joille ei ole merkitty isännimeä eli patronyymiä (Hansdotter eli Hannuntytär). Tämä vaikeuttaa henkilöhistoriallisen tutkimuksen tekemistä. Yleensä näin kauan sitten eläneistä henkilöistä ei saada selville koko elämänkulkua tai edes syntymä- ja kuolinvuosia, ainoastaan yksittäisiä tapahtumia.6
Tuomiokirjan kuvaus Gertrudin asuinolosuhteista auttaa ymmärtämään aikakauden ihmisten elämää ja arkea. Miehensä kuoleman jälkeen Gertrud joutui luopumaan sotilaalle tarkoitetusta asuintalosta Ylimarkussa, ja hän muutti Finbyn kylään entiseen nimismiestaloon, joka toimi myös kestikievarina. Kestikievari oli kruunun virallinen majatalo. Talon isäntä ja emäntä saattoivat huolehtia kievarinpidosta, mutta usein tehtävään palkattiin ulkopuolinen nainen, vaikkapa leski, kuten Gertrud. Juomien myynti oli etenkin naisille yleinen tapa hankkia elantonsa.7
Gertrudilla oli kestikievaritalossa oma kamari, jossa hän myi olutta ja paloviinaa, joita hän valmisti miehelleen palkaksi annetusta viljasta. Varhaismodernin ajan anniskelupaikoille oli tyypillistä, että ne toimivat omistajansa kotona, ja samaan tapaan kuin Gertrud, monet muutkin naiset myivät juomia asuinhuoneessaan.8 Tuomiokirjassa kerrotaan, kuinka talon isäntä Hans Michelsson vietti iltaa erään pariskunnan sekä Larsin kanssa. Illan aikana isäntä halusi ostaa juomia Gertrudilta, mutta koska tämän kamarin ovi oli kiinni, Hans epäili, että Lars oli siellä hänen kanssaan. Hans telkesi kamarin ulkopuolelta, mutta kun Gertrud aamulla päästettiin ulos, ei hänen luonaan ollutkaan ketään. Tapausta käsiteltiin osana epäilyä Gertrudin ja Larsin välisestä suhteesta.
Tuomiokirjan mukaan Gertrud oli sittemmin muuttanut takaisin Ylimarkkuun, missä hänellä oli sukulaisia. Siellä Gertrud asui samassa mökissä toisen lesken, Margeta Thomasdotterin, kanssa. Yhteisasuminen liittyi todennäköisesti siihen, että oli kätevämpää ja halvempaa jakaa asumiskuluja. Asumisen taustalla voi olla myös ystävyyttä tai sukulaisuutta, mutta tuomiokirja ei kerro siitä mitään. Gertrud jatkoi juomanmyyntiä Ylimarkussa, ja Margeta kertoi oikeudessa, että Lars oli istunut Gertrudin sängyllä ja joskus maannutkin siinä.
Mitä oikeudessa sitten tapahtui? Gertrudin ja Larsin väliselle suhteelle ei saatu riittävästi näyttöä, eikä kumpaakaan tuomittu aviorikoksesta. Nykylukija varmasti pohtii, mikä asiassa on totuus, mutta historiantutkija ei voi ottaa siihen kantaa. Suhdetta epäiltiin, mikä saattaa johtua sen todellisesta olemassaolosta tai liian pitkälle menneestä vitsailusta. Koska naiset myivät juomia kotonaan, syntyi helposti epäilys, onko kyse myynnistä vai laittomasta seurustelusuhteesta.9
Lopuksi
Henkilöhistoriallinen tutkimus kiinnittää yksittäisen henkilön aikakautensa kulttuuriin ja yhteiskuntaan, ja yhdistää ilmiöitä, joita on yleensä tutkittu toisistaan erillisinä. Gertrud Hansdotterin elämässä esimerkiksi yhdistyy sotahistoria sekä työnteon historia. Gertrudin asema kersantin puolisona ja leskenä toi hänelle itsenäisyyttä, mutta myös juurettomuutta: hänellä ei ollut kotitaloa, johon palata, vaan hän asui toisten omistamissa kamareissa ja mökeissä. Miehen palkkaviljasta valmistettujen juomien myynti mahdollisti kuitenkin elannon hankinnan omalla työllä. Lapsettomana hänen ei tarvinnut huolehtia muista kuin itsestään. Monia yksityiskohtia Gertrudin elämästä jää kuitenkin avoimeksi: emme tiedä, mitä Gertrudille tapahtuu oikeuskäsittelyn jälkeen. Muuttaako hän pois? Meneekö hän uudestaan naimisiin? Koska hän kuolee ja missä?
Veroluettelot keskittyvät maataomistavien ihmisten elämään, ja oikeuslähteet kertovat rikosepäilyjen kohteeksi joutuneista ihmisistä, mikä vääristää kuvaamme menneisyydestä. Suurin osa 1600-luvun ihmisistä ei koskaan joutunut käräjille. Tutkimalla niitä, jotka joutuivat, voimme kuitenkin saada tietoa siitä, millaista heidän arkensa oli ja pohtia, voiko näitä kokemuksia yleistää myös laajemmin aikakauden ihmisten elämään. Lähteiden vähäisyydestä huolimatta Gertrud Hansdotter eli kokonaisen ja ainutlaatuisen elämän, vaikka meillä on rajalliset keinot saada tietoa siitä.