Miten varhaiskasvatuksessa pyritään tukemaan maahanmuuttotaustaisia perheitä?
Maahanmuuttotaustaisten perheiden voi toisinaan olla vaikeaa kokea kuulumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutkijat selvittivät, miten varhaiskasvatuksen opettajat pyrkivät tukemaan maahanmuuttotaustaisia perheitä ja huomioimaan moninaisuutta.
Johdanto
Maahanmuuttotaustaisten perheiden määrä on Suomessa tasaisesti lisääntynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Maahanmuuttoa koskevan yhteiskunnallisen keskustelun myötä maahanmuuttotaustaisten perheiden kuulumisen tunteeseen on ryhdytty kiinnittämään entistä enemmän huomiota opetuksessa. Suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittyminen voi olla kuitenkin haastavaa. Esimerkiksi maahanmuuttotaustaiset nuoret ovat valtaväestöön verrattuna suuremmassa vaarassa syrjäytyä eli jäädä koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle.1 Maahanmuutto on vaikuttanut varhaiskasvatukseen ja sen piirissä olevien perheiden moninaisuuteen. Varhaiskasvatus voi olla Suomeen muuttaneille perheille ensimmäisiä paikkoja, joissa voi kokea kuulumisen tunnetta.2 Varhaiskasvatuksessa tehdään jo nyt merkittävää työtä perheiden kuulumisen tunteen tukemiseksi. Toimintaa voi kuitenkin aina kehittää edelleen, jotta kaikilla olisi hyvä elää suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kokemus kuulumisesta on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen tunne. Esimerkiksi lapsi voi kokea kuuluvansa vahvasti varhaiskasvatuksessa joukkoon. Jos kuulumista tarkastellaan yhteisöllisenä tunteena, esimerkiksi kokonainen lapsiryhmä voi kokea yhteisesti kuuluvansa varhaiskasvatukseen yhteisen leikin kautta. Kuulumisen tunteen tukeminen on tärkeää monestakin syystä. Se auttaa perheitä kiinnittymään päiväkotiin, mikä vahvistaa perheiden myönteistä asennetta koulutusta ja päiväkodin työntekijöitä kohtaan. Useissa varhaiskasvatuksen tutkimuksissa on osoitettu, että huoltajien onnistunut kiinnittyminen osaksi varhaiskasvatusyhteisöä tukee lapsen oppimista ja hyvinvointia. Yksi keino lisätä kuulumisen tunnetta on tukea perheiden kulttuurista pääomaa, mikä voi lisätä kokemusta oman kulttuurin ja identiteetin arvostuksesta sekä suomalaisten tapojen omaksumista.
Tutkimme, miten maahanmuuttotaustaisten perheiden kulttuurista pääomaa pyritään tukemaan varhaiskasvatuksessa. Tämä on tärkeää, sillä varhaiskasvatuksen avulla on mahdollista tukea maahanmuuttotaustaisten lasten koulumenestystä myöhemmällä iällä.
Miten tutkimus tehtiin?
Halusimme selvittää, mitä keinoja varhaiskasvatuksen opettajat käyttävät työssään tukeakseen maahanmuuttotaustaisten perheiden kulttuurista pääomaa ja suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymistä. Tutkimuksen aineisto kerättiin neljällä ryhmähaastattelulla, joihin osallistui yhteensä 11 varhaiskasvatuksen opettajaa neljästä eri päiväkodista. Kaikilla opettajilla oli usean vuoden työkokemus varhaiskasvatuksesta. Tutkimukseen osallistuneet päiväkodit sijaitsivat alueilla, joissa perheiden taustat ovat hyvin moninaisia.
Haastattelukysymykset käsittelivät perhettä, kasvatusta, arvoja, varhaiskasvatuksen roolia sekä moninaisuutta varhaiskasvatuksessa. Moninaisuus tässä tutkimuksessa tarkoitti etenkin katsomukseen, kieleen ja kulttuuriin liittyviä eroavaisuuksia. Haastatteluaineiston analyysissa käytimme laadullista sisällönanalyysimenetelmää. Menetelmässä tutkija pyrkii ymmärtämään ilmiötä aineiston kautta ja vertailee aineistoa olemassa olevaan tutkimukseen ja teoriaan. Tarkastelimme aineistoa suhteessa Bourdieun kulttuurisen pääoman käsitteeseen.
Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu (1930–2002) jakaa kulttuurisen pääoman kolmeen osaan: ruumiillistettuun, esineellistettyyn ja institutionalisoituun. Ruumiillistettu kulttuuripääoma tarkoittaa yksilön taitoja, tietoja ja ominaisuuksia, joiden kehittyminen vaatii asioiden oppimista ja sisäistämistä. Tämän pääoman tukeminen jo varhaiskasvatuksessa, esimerkiksi kielitaidon kehittämisen kautta, voi edistää myöhempää kouluttautumista. Esineellistetty kulttuuripääoma koostuu konkreettisista esineistä, kuten kirjoista, taiteesta ja muista materiaaleista, joilla on kulttuurista merkitystä. Tätä pääomaa voidaan tukea varhaiskasvatuksessa tarjoamalla lapsille mahdollisuuksia käyttää ja tutustua niihin, mikä edellyttää sekä rahallista panostusta että aikaa. Institutionalisoitu kulttuuripääoma liittyy koulutusjärjestelmään ja virallisiin pätevyyksiin, kuten tutkintoihin. Tätä pääomaa voidaan tukea kertomalla ja tutustuttamalla perheet uuden maan tapoihin varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Esimerkiksi joissain maissa lukemaan oppimista ja matemaattisia taitoja harjoitellaan heti pienestä lapsesta asti, kun taas Suomessa varhaiskasvatuksessa asioita opetellaan vahvasti leikin kautta.
Aineiston analyysi eteni kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa aineisto luettiin, jonka pohjalta tärkeimmät havainnot ja teemat kirjattiin muistiinpanoihin. Seuraavaksi havainnot lajiteltiin samojen teemojen mukaan. Lopuksi teemat jaoteltiin Bourdieun kulttuurisen pääoman kolmeen muotoon.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että varhaiskasvatuksella on merkittävä rooli maahanmuuttotaustaisten lasten ja perheiden kulttuurisen pääoman tukemisessa. Analyysin avulla haastatteluaineistosta paikannettiin kolmen tyyppistä kulttuurista pääomaa. Nämä aineistoluokat nimettiin Bourdieun määritelmän mukaan ruumiillistetuksi, esineellistetyksi ja institutionaaliseksi kulttuuriseksi pääomaksi.3
Ruumiillistettu kulttuurinen pääoma näkyi opettajien kertoman mukaan erityisesti perheiden tavoissa toimia, kielitaidossa ja arjen käytännöissä. Varhaiskasvatuksessa perheille annettiin alussa mahdollisuus kertoa omista toimintatavoistaan ja kulttuuristaan. Tämä auttoi opettajia ymmärtämään perheiden taustoja ja huomioimaan ne kasvatustyössä. Kielen oppiminen nähtiin tärkeänä keinona tukea lasten ja perheiden sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Opettajat kuvasivat, kuinka suomen kielen oppimista tuettiin monin eri tavoin, esimerkiksi leikin, kuvien ja yhdessä keskustelemisen avulla. Vanhempia rohkaistiin käyttämään suomen kieltä arjessa, mutta samalla myös lasten omaa äidinkieltä arvostettiin ja tuettiin.
Esineellistetty kulttuurinen pääoma ilmeni konkreettisissa asioissa, kuten kielissä, leikeissä, peleissä ja oppimateriaaleissa. Varhaiskasvatuksessa hyödynnetään esimerkiksi digitaalisia välineitä lasten oman äidinkielen tukemisessa. Perheitä kannustetaan lainaamaan kirjastoista kirjoja ja musiikkia omalla kielellään, jotta lapset voivat käyttää ja kehittää oman kotikielen taitoaan. Vanhempia pyydetään myös kertomaan omasta kulttuuristaan ja tavoistaan, minkä avulla lapsille voidaan esitellä erilaisia koteja ja elämäntapoja. Opettajien mukaan lasten on tärkeää ymmärtää, että kaikki lapset eivät elä samanlaisissa kodeissa, esimerkiksi kodin sisustuksen tai ruokailutapojen osalta. Tulosten mukaan erilaiset leikit ja kulttuuriset tavat ovat joskus aiheuttaneet ristiriitoja, mutta näitä tilanteita on käytetty oppimismahdollisuuksina. Niiden kautta lapset ja perheet ovat voineet tutustua suomalaisen varhaiskasvatuksen arvoihin, kuten tasa-arvoon ja toisten kunnioittamiseen.
Institutionaalinen kulttuurinen pääoma liittyi varhaiskasvatusjärjestelmään ja sen toimintatapoihin. Moni perhe koki suomalaisen koulutusjärjestelmän aluksi haastavaksi esimerkiksi erityisen tuen järjestelyjen ja kulttuurierojen vuoksi. Opettajien mukaan moni maahanmuuttotaustainen perhe pelkää, että erityisen tuen järjestelyt voivat johtaa lapsen huostaanottoon. Opettajat pyrkivät selittämään vanhemmille, että erityisen tuen tarkoituksena on tukea lapsen kehitystä. Opettajat kertoivat, että perheiden tutustuessa varhaiskasvatukseen luottamus järjestelmää kohtaan kuitenkin usein kasvaa. Varhaiskasvatukseen kuuluvia juhlia ja tapahtumia, kuten joulu- ja kevätjuhlia, pyritään suunnittelemaan mahdollisimman osallistavasti ja kulttuurisesti sensitiivisesti. Eri kulttuurit, uskonnot ja ruokavaliot huomioidaan, ja perheillä on myös mahdollisuus olla osallistumatta juhliin, jos ne eivät vastaa heidän arvojaan.
Tulokset osoittavat myös, että varhaiskasvatuksen opettajien toiminnalla pyritään aktiivisesti vahvistamaan maahanmuuttotaustaisten lasten ja perheiden kulttuurista pääomaa eri keinoin. Opettajat pyrkivät tietoisesti luomaan turvallisen ympäristön, jossa lapset ja perheet voivat kokea olevansa osa yhteisöä omista taustoistaan riippumatta. Leikki toimi tärkeänä pedagogisena välineenä, sillä sen kautta lapset voivat jakaa kokemuksiaan, oppia toisiltaan ja tuoda esiin omaa kulttuuriaan. Tutkimuksen mukaan kulttuurisen pääoman tukeminen tukee koko varhaiskasvatusyhteisöä ja edistää moninaisuuden ymmärtämistä sekä yhdenvertaisuutta jo varhaisessa vaiheessa. Tutkimuksen mukaan opettajat kohtaavat haasteita erityisesti tilanteissa, joissa osa vanhemmista ei ole tottunut suomalaisen kulttuurin tapoihin toimia varhaiskasvatuksessa, kuten siihen, ettei leikkejä tai värejä jaotella sukupuolen mukaan. Tällaisten kulttuuristen erojen selittäminen vanhemmille ja vanhempien tukeminen muutoksen käsittelemisessä edellyttää varhaiskasvatukselta lisätyötä.
Lopuksi
Tutkimus toi esiin, kuinka tärkeä merkitys varhaiskasvatuksella on maahanmuuttotaustaisten lasten ja perheiden kulttuurisen pääoman sekä kuulumisen tunteen rakentumisessa. Vaikka tämän tutkimuksen aineisto kerättiin alueilta, joissa esimerkiksi kotikieliä ja -kulttuureja oli useita, myös näennäisesti pienemmän kulttuurisen moninaisuuden alueilla perheiden arvot, katsomukset, asenteet ja perinteet ovat keskenään ja usein perheiden sisälläkin hyvinkin moninaisia. Voimme myös pohtia, kuvaavatko haastattelut suomalaisen varhaiskasvatuksen käytäntöjä yleisesti vai vain tietyn alueen käytäntöjä, joissa opettajilla on pitkä kokemus erilaisten kulttuurien ja kielten huomioimisesta. On myös mahdollista, että opettajat esittävät asiat heidän omista näkökulmistaan myönteisemmin kuin miten maahanmuuttotaustaiset perheet asiat kokevat. Tutkimus kannustaakin pohtimaan, miten yhdenvertaiset ja osallistavat käytännöt toteutuvat erilaisissa varhaiskasvatuksen ympäristöissä ja millaisia kokemuksia lapsille ja perheille näiden kautta tuotetaan.