Millaisia ohjeita ja vapauksia lukiolaisen arkeen kuuluu?
Lukiolaisten arkea määrittävät erilaiset säännöt ja ohjeet. Tutkija vietti yhden lukukauden lukiossa selvittääkseen, miten vapaita lukiolaiset ovat päättämään toiminnastaan erilaisten heitä koskevien odotusten keskellä.
Johdanto
Nuorten arkea värittävät ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten lisääntynyt epävarmuus, kilpailu esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoista sekä yleinen yhteiskunnallisen tahdin kiihtyminen. Yleisesti elämänrytmi on nopeutunut, minkä lisäksi ihmiselämää värittävät jatkuvat muutokset ja erilaiset uhkakuvat. Samanaikaisesti lukiolaisten arjessa näkyvät teknologisoituminen ja koulujen digitalisaatio sekä viimeaikaiset koulutuspoliittiset muutokset, kuten laajennettu oppivelvollisuus ja korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus.
Näistä muutoksista huolimatta lukiolaisten arkea on tutkittu varsin vähän. Lukiolaiset jäävät kasvatustieteellisissä tutkimuksissa usein katveeseen, sillä heillä menee verrattain hyvin. Lukiolaisiksi valikoituneella joukolla nuoria on yleensä valmiiksi keskimääräistä parempi sosioekonominen asema. Lukiolaiset myös itse ajattelevat, että pääosin lukiossa on kaikki kunnossa. Lukiot ovat reiluja ja oikeudenmukaisia paikkoja, minkä lisäksi vuorovaikutus opettajien kanssa on usein hyvää.1
Lukio sijoittuu tavallisesti nuoruuden ikävaiheeseen, jolloin yksilön elämässä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Lukiossa täysi-ikäistytään ja suunnataan kohti omaa elämää ja mahdollisia korkeakouluopintoja. Siten lukio luo suuntaa tulevaisuudelle. Suomalaista koulutusjärjestelmää ja myös lukiota voidaankin kutsua yksilökeskeiseksi.2 Lukiossa tehdään ja edellytetään valintoja nimenomaan omaa tulevaisuutta ajatellen. Tämä on osa yhteiskunnan laajempaa yksilöllistymiskehitystä.
Perinteisesti lukiokoulutusta on määrittänyt sivistysihanne. Lukion tavoitteena on kasvattaa nuori hyväksi ja tasapainoiseksi, yhteiskunnallisesti aktiiviseksi kansalaiseksi.3 Lukiota ohjaavat arvot, ihanteet sekä ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt linkittyvät kasvatuksen perimmäisiin tehtäviin ja kysymykseen siitä, mitä kasvatuksella ja koulutuksella halutaan saavuttaa. Lukion arjessa nämä ihanteet ja ilmiöt muuttuvat ihmisten toiminnan seurauksena eletyksi elämäksi. Siksi on tärkeää tutkia, mihin lukio ja sen toimintatavat nuoria ohjaavat, mihin lukio opiskelijoitaan kasvattaa ja millaisia yksilöitä lukiokoulutus tuottaa. Tarkastelen tutkimuksessani lukiolaisten arkea yhteiskuntatieteiden, nuorisotutkimuksen ja filosofian sekä vapauden käsitteen avulla. Näkökulmani on kriittinen. Kriittisessä tutkimuksessa tarkastellaan yhteiskunnan rakenteita ja prosesseja kyseenalaistavasti. Lukion toimintatapojen voikin ajatella tuottavan tietynlaista lukiolaisuutta ja hyvän lukiolaisen ihannetta. Millaiset ohjeet, säännöt ja normit ohjaavat lukiolaisen arkea ja millaista vapautta lukio mahdollistaa?
Miten tutkimus tehtiin?
Tutkimus oli osa Jyväskylän yliopiston hanketta ”Osallistuva opiskelija – parempi demokratia” (2020–2023). Tutkimuksen aikana osallistuin lukion arkeen tavanomaisen ensimmäisen vuoden opiskelijan tavoin yhden syyslukukauden eli 87 koulupäivän ajan. Käytin aineistonkeruuseen etnografiaa, tarkemmin sanottuna osallistuvaa havainnointia. Etnografiassa tutkija on itse läsnä tutkimuspaikalla ja kirjaa havaintojaan ylös. Tyypillisesti tutkimuspaikalla vietetään pitkiä aikoja.4
Etnografinen tutkimus tarkoitti käytännössä vahvaa osallistumista tutkijana lukion arkeen. Olin osa oman luokkani eli tutkittavieni arkea ja osallistuin siihen tavallisen opiskelijan tapaan mutta tutkijan roolissa. Kuvaan omaa osallistumistani eräänlaiseksi haamuopiskelijuudeksi. Osallistuin oppitunneille, söin lounasta ruokalassa, suoritin kurssit ja kokeet sekä sain arvosanat Wilmaan tavanomaisen opiskelijan tapaan.
Lukiolaiset saivat yli 15-vuotiaina itse päättää osallistumisestaan tutkimukseen eli siitä, keräsinkö heistä aineistoa. Kirjoitin tutkimuspäiväkirjaa ja havaintojani vain niistä lukiolaisista, jotka antoivat tutkimusluvan. Lukiosta ja lukiolaisista kirjoitin jo aineistonkeruuvaiheessa keksityillä nimillä eli pseudonyymeillä. Lukion nimeksi valikoitui Alderaanin lukio, josta ei voi päätellä, missä lukiossa tutkimus toteutettiin.
Havainnoinnin lisäksi keräsin aineistoa lukiolaisilta käyttämällä eläytymismenetelmää. Eläytymismenetelmä on narratiivinen eli kerronnallinen tutkimusmenetelmä, jossa tutkittavat pääsevät käyttämään omaa mielikuvitustaan. Lukio-opiskelijat eläytyivät kahden fiktiivisen hahmon tarinoihin ja heidän elämäntilanteisiinsa, jotka pohjautuivat määrälliseen eli tilastopohjaiseen tutkimukseen lukiosta. Lukiolaiset jatkoivat ”Eeliksen” ja ”Merin” kehystarinoita ja kuvasivat tapahtumia omaa mielikuvitustaan käyttäen. Eläytymismenetelmän avulla pyrin saamaan esiin lukiolaisten tapahtumille antamia merkityksiä. Pyysin heitä esimerkiksi jatkamaan muotoilemaani tarinaa, jossa Eelis menestyi koulussa hyvin, muttei tuntenut kuuluvansa joukkoon. Näin pyrin etsimään teksteissä toistuvia merkityksiä ja kiinnittämään huomiota sellaisiin asioihin, joita en muuten arjessa havainnut tai lukiolaisilta itseltään arjen lomassa kuullut.
Tutkimuksen ankkurina toimii haastava mutta perustavanlaatuinen vapauden käsite. Myös lukiolaisen erilaisia vapauksia voi hahmotella yhteiskuntafilosofi Isaiah Berlinin5 negatiivisten ja positiivisten vapauksien avulla: negatiiviset perustuvat vapauden esteiden poistamiseen (vapautta jostakin), kun taas positiivisessa vapaudessa tavoitellaan vapautta tehdä ja olla jotakin (vapautta johonkin). Kriittisessä tutkimuksessa kysytään, millaista vapautumista eli emansipaatiota yhteiskunnan jäsenet tarvitsevat, jotta he voivat elää vapaata elämää.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Lukiolaisten elämää ja lukiolaisen vapautta määrittävät säännöt, ohjeet, normit sekä yhteiskunnallinen todellisuus. Tiivistin nämä tutkimuksessani vertauskuvalliseksi lukiolaisen huoneentauluksi. Huoneentaulu kuvaa, miten lukiolaisen tulee arjessa toimia, mitä häneltä odotetaan ja millainen rooli lukiolaisella on lukiossa. Nämä kuvaavat lukiolaisen vapautta ja sen ristiriitoja. Huoneentauluun tiivistin neljä käyttäytymisohjetta: 1) sulaudu joukkoon, 2) tee työsi, äläkä häiritse muita, 3) pihistä ja panosta sekä 4) voi hyvin.
Ensimmäinen ohje ”sulaudu joukkoon” tarkoittaa, että lukiolaisen tulee tulla osaksi lukion toimintakulttuuria sekä sen erilaisia ryhmiä. Lukion arki on hektistä, ja usein siitä selvisi parhaiten pukeutumalla muiden tavoin ja esimerkiksi selaamalla puhelinta. Omaa mielipidettä ei välttämättä kannattanut ilmaista, sillä se saattaa johtaa ryhmästä eristämiseen. Havainnot ovat mielenkiintoisia, koska tyypillisesti lukio korostaa opiskelua ja eri oppiaineita: lukion tavoitteena ja päätepisteenä siintää ylioppilaslakki, eivät niinkään lukiolaisten omat vertaissuhteet.
Toinen ohje ”tee työsi, äläkä häiritse muita” puolestaan määrittää lukiolaisen käyttäytymistä. Lukiolaisen tehtävä on suorittaa opintonsa ja käyttäytyä hyvin. Omia opintojaan saa häiritä, mutta toisten opiskelua ei. Oppitunneilla on tärkeää keskittyä. Lukiossa opettajat puuttuvat käyttäytymiseen eri tavoin, kuten rakentamalla kännykkäparkkeja.
Kolmas ohje ”pihistä ja panosta” koskee opintoja ja kurssien läpäisemistä. Pihistä ja panosta on blogeista ja kulutusmaailmasta tuttu puhetapa, jossa toisiin asioihin panostetaan ja toisista karsitaan. Lukio näyttäytyi tutkimukseni perusteella tiukkana kokonaisuutena, jota ohjasivat lukiolaisten haaveet jatko-opinnoista. Näin ollen lukiolaisen oli viisasta ikään kuin sijoittaa käytössään olevat resurssit mahdollisimman hyvin. Erityisen hyvin tuli suoriutua niissä aineissa, jotka aikoi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.
Neljäs ohje ”voi hyvin” kuvaa lukiolaisten yleistä hyvinvointia. Hyvinvoinnin merkitys on korostunut ajassamme, jossa myös nuoret voivat yhä useammin pahoin. Hyvinvointia pyrittiin lukiossa tukemaan kannustamalla nukkumiseen, syömiseen, liikkumiseen ja viisaaseen ajankäyttöön. Hyvinvoinnin tilaa ja kehitystä myös seurattiin kysymällä lukiolaisilta palautetta esimerkiksi erilaisilla kyselyillä.
Lukiolaisen huoneentaulun perusteella voidaan kyseenalaistaa, mahdollistavatko lukio ja sen toimintatavat sellaisen sivistyksen, jota lukiokoulutuksen toivotaan tuottavan. Erityisesti pihistä ja panosta -ohjeen voi katsoa haastavan käsitystämme lukiosta. Herää kysymys, menetämmekö hektisessä, suorittamiseen kannustavassa arjessa sellaisia vapauksia, joita itse asiassa yritämme koulutuksen avulla saavuttaa. Esimerkiksi opetussuunnitelman mukaisten negatiivisten vapauksien, kuten sanan-, uskonnon- ja mielipiteenvapauden voi ajatella toteutuvan huoneentaulun mukaisessa elämässä hyvin. Näitä voi kutsua myös lukiolaisen henkilökohtaisiksi vapauksiksi.6 Sen sijaan positiivisten vapauksien, kuten aktiivisen ja vastuullisen kansalaisuuden sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden, voi tulkita toteutuvan heikommin. Kriittisesti tarkasteltuna lukiolaisen vapaus seuraa liian vahvasti yksilöllistymiskehitystä eli rakentuu lähinnä yksilön näkökulmasta.7
Lopuksi
Tämän kaltaisessa kriittisessä tutkimuksessa on tärkeää pohtia erilaisten rituaalien ja käyttäytymissääntöjen yhteiskunnallista merkitystä eli sitä, mitä tapojen ja sääntöjen taakse kätkeytyy. Tutkimukseni tarkoituksena on myös ohjata perustavanlaatuisten, jopa filosofisten kysymysten äärelle: miten niinkin perustavanlaatuista asiaa kuin vapautta tehdään todeksi arjessa? Samalla voimme tukea lukion sivistysihanteen toteutumista sekä antaa tilaa oppimiselle, erehtymiselle ja vertaissuhteille. Näin yhteiskuntatieteellinen teoria ja käsitteet auttavat ajattelua eteenpäin. Tutkimuskohteenani ollut vapaus on kuitenkin tunnetusti vaikea käsite: se on kuin saippuapala, josta ei tahdo saada otetta.