Mitä konfliktiarkeologinen tutkimus voi kertoa toisesta maailmansodasta?
Hangossa sijaitseva Hamsterbon korsu paloi poroksi marraskuussa 1941 toisen maailmansodan tuoksinassa. Paloon liittyvät tapahtumat ovat olleet tähän asti hämärän peitossa. Tutkijat pyrkivät selvittämään arkeologisen kaivauksen avulla, mitä suojassa majailleille kolmelle sotilaalle tuona iltana tapahtui.
Johdanto
Suomi ja Saksa hyökkäsivät yhdessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 osana Operaatio Barbarossaa. Syksyyn mennessä Hangon rintaman taistelut olivat muuttuneet tykistösodaksi, jossa toisella puolen rintamalinjaa olivat saarroksiin jääneet 30 000 neuvostosotilasta ja toisella puolen suomalaiset sotilaat sekä ruotsalaiset vapaaehtoiset.1 Molemmat osapuolet vartioivat herkeämättä, ettei vihollisen vaarallisia tiedustelupartioita pääsisi liikkumaan heidän alueellaan.
Rintamalinjalla Hangon Lappohjassa oli kolme ruotsalaista vapaaehtoista: luutnantti Åke Kretz, vänrikki Sture Stigsson ja tavallinen sotamies nimeltään Dahl. He olivat ahtautuneet pieneen maanalaiseen korsuun, jolle he olivat antaneet nimen Hamsterbo. Marraskuun 13. päivän vastaisena yönä vuonna 1941 heidät hälytettiin valmiuteen, sillä äänet viittasivat neuvostojoukkojen toimintaan heidän lähellään ei-kenenkään-maalla. Oliko hyökkäys käynnissä? Luutnantti Kretzin kertomuksen mukaan tapahtumat etenivät nopeasti, ja vain muutamaa tuntia myöhemmin Hamsterbo oli muuttunut savuavaksi raunioksi.2 Tapahtuman jälkeen sotilaat antoivat ristiriitaisia selityksiä katastrofin syystä. Tämä artikkeli pohjautuu arkeologisiin kaivauksiin palopaikalla. Voimmeko me arkeologeina selvittää palopaikan kaivausten avulla lähes 80 vuotta myöhemmin, mitä tuhoutuneessa korsussa todella tapahtui? Hanko 1941–1944 -hanke tarkastelee sotaa Hangon rintamalla vuonna 1941 konfliktiarkeologisesta näkökulmasta.3 Mitä esineet voivat kertoa meille sotilaiden elämästä pienessä korsussa taistelujen keskellä? Mikä aiheutti tulipalon?
Miten tutkimus tehtiin?
Aloittaessamme kaivaukset palopaikalla vuonna 2019 moni asia oli muuttunut. Metsä oli kasvanut uudelleen ja juoksuhaudat, joissa sotilaat olivat taistelleet ja kaatuneet, olivat peittyneet. Aluksi meillä oli suuria vaikeuksia löytää Hamsterbon jäänteitä.
Aloitimme palopaikan etsimisen metallinpaljastimilla. Yhdessä kohdassa maassa näkyi pieni painauma, ja metallinpaljastin reagoi voimakkaasti siihen. Pian löysimme ensimmäiset arkeologiset löydöt: muutamia kuumuudessa räjähtäneitä kiväärin patruunoita, hiekassa olevaa nokea ja hiiltä sekä henkilökohtaisia esineitä, kuten kolikoita ja univormun nappeja, jotka olivat kuuluneet jollekin sotilaista.
Paikan paikallistamisen jälkeen aloitimme varovaiset kaivaukset selvittääksemme, mitä Hamsterbossa oli tapahtunut sodan aikana. Halusimme löytää Hamsterbon lattian, jolle satojen esineiden uskottiin jääneen koskemattomina palon jälkeen. Käytimme lapioita, muurauskauhoja ja rikkalapioita ja pysähdyimme kymmenen senttimetrin välein dokumentoimaan löytömme. Työskentelimme hyvin varovasti, sillä maassa saattoi yhä olla vaarallisia esineitä, kuten käsikranaatteja. Lopulta löysimme hiiltyneen lattian ja sen myötä vastaukset moniin kysymyksiin.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Kaivausten aikana kävi ilmi, että korsun seinät, jotka oli rakennettu hirsistä, olivat sortuneet ja lahonneet. Syvemmällä hiekassa löytyi korsun hiiltynyt lattia sekä osia hiiltyneestä sisäänkäynnistä. Lattian keskikohta oli pahimmin hiiltynyt ja paljasti murskautuneen öljylampun jäännökset. Se, kuinka pieni Hamsterbo oli alun perin ollut, oli yksi ensimmäisistä lattian mittaamisen jälkeisistä yllätyksistä. Kolmen sotilaan asuintila oli vain 2 x 2 metriä, eikä korkeuskaan ollut paljon enempää. Koska osa lattiasta lähellä seiniä ja nurkkia oli sotilaiden kerrossänkyjen ja kamiinan peitossa, liikkumatilaa jäi vain hieman yli neliömetrin verran.
Hiiltyneellä lattialla oli kahden repun jäännökset sisältäen esimerkiksi ruoanlaittovälineitä, ruotsalaisen kypärän, pistimen, käsikranaattien osia sekä kivääri- ja pistoolipatruunoita. Erityisesti viimeksi mainitut aiheuttivat huolta, sillä osa niistä saattoi edelleen olla vaarallisia. Vaarallisin ammuslöydös koostui kiväärin patruunoista, jotka sisälsivät valkoista fosforia, ja joita käytettiin sodan aikana sytyttämään vihollisen varastoja tai muita rakenteita, tai aiheuttamaan palovammoja vihollissotilaille. Valkoinen fosfori syttyy palamaan ympäristön lämpötilan ollessa noin 30–34 astetta ja palaa yli 3 000 asteen lämpötilassa.. Sen matala syttymislämpö tekee patruunoista vaarallisia, vaikka taisteluista olisi kulunut yli 80 vuotta. Turvallisuussyistä asetimme kaikki valkoista fosforia sisältävät patruunat vesisäiliöön estääksemme niiden syttymisen. Patruunat luovutettiin sen jälkeen Puolustusvoimille.
Molemmat reput sisälsivät runsaasti sotilaiden henkilökohtaisia tavaroita. Åke Kretzin repun jäänteistä löytyi muun muassa vaatteita, osia hänen sotilaspassistaan sekä hiiltyneitä jäänteitä konekirjoitetusta tekstistä hänen nimeään kantavaan kirjaan. Repusta löytyi myös toimiva neuvostoliittolainen käsikranaatti, todennäköisesti sota-aikainen muisto, jonka hän poimi mukaansa rintamalta. Sture Stigssonin repun sisältö voitiin tunnistaa hänen laatimansa luettelon perusteella, johon hän oli merkinnyt tulipalossa menettämänsä esineet. Repusta löytyi muun muassa vaatteita, säilykkeitä, parranajovälineitä, kompassi, kaasunaamari ja lompakon jäänteitä kolikoineen. Sture Stigssonin pistin löytyi repun hiiltyneiden jäänteiden päältä. Kaivauksissa emme löytäneet lähetti Dahlin repun jäänteitä. Miksei reppua löytynyt? Oliko hän tulipalon aikana jossain muualla vai oliko hän onnistunut nappaamaan repun mukaansa ennen kuin tuli leimahti?
Åke Kretzin sodan jälkeen kirjoittaman kirjan tietojen, kaivausten havaintojen ja löydösten perusteella sotilaat asuivat hyvin ahtaasti pienessä korsussaan. Kretzin mukaan heidän täytyi jopa nukkua kapeissa sängyissään jalat ristissä toistensa päällä.4 Hamsterbon ilma oli luultavasti hyvin tunkkainen ja täynnä sotilaiden likaisen ja märän vaatetuksen sekä tupakan savun hajua. Suuri kamiina tuotti paljon lämpöä, mutta suurin osa siitä haihtui heti savupiippuun, ja sen läheisyydessä lämpö saattoi ajoittain olla tukahduttavan kuumaa. Ainoa valonlähde korsussa oli luultavasti katosta roikkunut öljylamppu.
Palotutkinta osoitti, että lattia oli pahimmin hiiltynyt keskeltä kamiinan edustalla. Juuri siitä kohdasta löytyi murskautuneen öljylampun jäännökset. Palotutkimuksen mukaan lamppu oli todennäköisesti pudonnut lattialle lähellä tapahtuneen kranaatin räjähdyksen aiheuttamien tärinöiden seurauksena. Toinen mahdollisuus on, että lamppu putosi lattialle huolimattomuuden vuoksi, kun Dahl kiiruhti ulos korsusta hälytyksen aikana. Lampussa ollut öljy syttyi palamaan lattialla tulikuuman kamiinan edessä ja sytytti kaiken lähellä olevan, mukaan lukien valkoista fosforia sisältävät patruunat. Pian tämän jälkeen myös käsikranaatit ja muut korsussa säilytetyt ammukset alkoivat räjähtää, eikä sen jälkeen ollut enää mitään tehtävissä.
Lopuksi
Tiedämme yhä melko vähän ruotsalaisten ja suomalaisten sotilaiden elämästä Hangon rintaman taistelujen aikana. Yksittäisten sotilaiden kohtalot ja pienemmät sodanaikaiset tapahtumat jäävät usein historian suurten kertomusten varjoon, joissa keskitytään suurempien joukkojen hyökkäyksiin ja vetäytymisiin laajoilla alueilla ja joitakuvataan voittoina ja tappioina sekä havainnollistetaan nuolilla kartoissa.
Me arkeologeina voimme tarkastella sotatapahtumia eri näkökulmasta kuin sotahistorioitsijat. Löydöksemme eivät muuta historian kulkua, mutta ne voivat tarjota uusia näkökulmia yksittäisten sotilaiden kohtaloihin sekä yksittäisiin traagisiin ja dramaattisiin tapahtumiin toisen maailmansodan aikana. Joskus työskentelemme hieman samalla tavalla kuin rikostutkijat, tutkien kuolemaan, rikoksiin ja onnettomuuksiin liittyviä paikkoja. Arkeologia on sekä jännittävää että merkityksellistä.