Johtaako nuorten kostonhalu väkivaltarikoksiin?
Nuorten väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyvässä keskustelussa väkivaltaa on selitetty usein kostolla. Tutkijat selvittivät nuorten kostonhalun ja rikosten välistä suhdetta ja tyttöjen ja poikien välisiä eroja kostonhaluisuudessa.
Johdanto
Viime vuosina nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on ollut paljon esillä mediassa1 ja sitä on myös tutkittu paljon.2 Keskusteluissa on usein noussut esiin myös kosto, jolla on selitetty nuorten väkivaltaista käyttäytymistä. Kosto on mediakeskusteluissa yhdistetty varsinkin jengikulttuuriin ja siihen liittyvään väkivaltaan.
Kosto tarkoittaa, että tekee toiselle jotain pahaa, koska toinen on ensin tehnyt sinulle jotain ikävää. Kosto voi olla suoraa, kuten lyömistä, tai epäsuoraa, kuten toisen kuvan laittamista nettiin ilman lupaa. Koston tarkoitus on aiheuttaa samanlaista haittaa tai kärsimystä, mitä on itse joutunut kokemaan. Usein kuitenkin koemme itsellemme tehdyn teon vakavampana kuin muihin kohdistuvat pahat teot. Tämä on yksi syy siihen, miksi kostosta voi syntyä kierre, jossa teot pahenevat kerta toisensa jälkeen.
Aiempien tutkimusten mukaan nuoren kostomotiivi lisää todennäköisyyttä sille, että nuori tekee väkivaltarikoksia.3 Esimerkiksi, kun nuorilta itseltään on kysytty syitä pahoinpitelyjen ja tappelujen taustalla, he ovat usein kertoneet, että ovat halunneet kostaa. On kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan kostonhalu, kostaminen ja kostomotiivi, sillä ne kaikki tarkoittavat vähän eri asioita. Kostonhalu tarkoittaa henkilön valmiutta tai halua kostaa, kun hän kokee kohdanneensa vääryyttä. Kostonhalu ei tarkoita sitä, että henkilö kostaisi aina kaiken hänelle tehdyn vääryyden, tai etteikö hän voisi kostaa ilman tätä taipumusta. Kostonhalu voidaan nähdä ihmisen ominaisuutena. Kostaminen puolestaan tarkoittaa itse tekoa, esimerkiksi toisen lyömistä kostoksi jostakin teosta. Kostomotiivi taas tarkoittaa, että teon, esimerkiksi lyömisen takana on ollut kosto, eli nuori vaikka itse kertoo julkaisseensa kaveristaan kuvan nettiin kostoksi.
Vaikka kostomotiivin ja väkivaltarikosten välistä yhteyttä on jo jonkin verran tutkittu, tiedämme vähemmän siitä, miten kostonhalu itsessään liittyy väkivaltaan. Kostonhalua tai kostoajatuksia voidaan aiemman tutkimuksen mukaan pitää tavallisena osana ihmisyyttä ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emme siis tiedä vielä tarpeeksi siitä, tekevätkö kostonhaluiset nuoret todennäköisemmin väkivaltarikoksia kuin ne nuoret, jotka eivät ole kostonhaluisia. Tutkimusten mukaan pojat näyttävät olevan hieman kostonhaluisempia kuin tytöt4, mutta emme vielä tiedä, ovatko kostonhaluiset tytöt alttiimpia tekemään väkivaltarikoksia kuin kostonhaluiset pojat.
Me päätimme vastata tähän tiedonpuutteeseen ja tutkia kostonhalua sekä sitä, onko se yhteydessä väkivaltarikoksiin.
Asetimme kolme tutkimuskysymystä:
1. Kummat ovat kostonhaluisempia: tytöt vai pojat?
2. Tekevätkö kostonhaluiset nuoret todennäköisemmin väkivaltarikoksia kuin vähemmän kostonhaluiset nuoret?
3. Kummat tekevät todennäköisemmin väkivaltarikoksia: kostonhaluiset tytöt vai kostonhaluiset pojat?
Miten tutkimus tehtiin?
Vastataksemme näihin kysymyksiin, käytimme tutkimuksessa Nuorisorikollisuuskysely 2016 –kyselyaineistoa. Nuorisorikollisuuskysely on valtakunnallinen kysely, jossa kerätään tietoa yhdeksäsluokkalaisten nuorten rikoskäyttäytymisestä neljän vuoden välein. Valtakunnallinen tarkoittaa sitä, että kyselyyn vastasi yhdeksäsluokkalaisia tasaisesti ympäri Suomea, jolloin sen avulla saadaan tietoa koko maan oppilaiden rikoskäyttäytymisestä. Vuoden 2016 kyselyyn vastasi 6061 oppilasta 68 koulusta eri puolilta Suomea. Oppilaat vastasivat kyselyyn nimettömästi netissä yhden oppitunnin aikana. Vastaajista noin puolet oli tyttöjä ja puolet poikia.
Käytimme kyselyvastausten analysoimiseen SPSS-nimistä tietokoneohjelmaa. Se käsittelee ja analysoi tehokkaasti numeroita ja auttaa muuttamaan isot määrät vastauksia ymmärrettäviksi tuloksiksi. Se laskee esimerkiksi, kuinka moni vastaaja on kyselyssä kertonut kokeneensa tai tehneensä jotakin asiaa, tai löytyykö eroja esimerkiksi tyttöjen ja poikien välillä. Näistä tuloksista voidaan ohjelman avulla tehdä taulukoita, kaavioita ja tilastolaskuja, joita me tutkijat tulkitsemme.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Ensin tarkastelimme sitä, kummat ovat kostonhaluisempia: tytöt vai pojat. Kostonhalua mitattiin nuorisorikollisuuskyselyn kyselylomakkeella kuuden eri väittämän avulla. Näissä väittämissä nuoren piti vastata, onko hän niistä täysin samaa vai täysin eri mieltä asteikolla yhdestä viiteen. Väittämät olivat:
1) ”on tärkeää kostaa niille, jotka ovat satuttaneet minua”
2) ”yritän antaa samalla mitalla takaisin kenelle tahansa, joka satuttaa minua”
3) ”on aina parempi olla hakematta kostoa”
4) ”en ainoastaan suutu, vaan tasaan myös tilit”
5) ”kosto on moraalisesti väärin”
6) ”on yleensä parempi osoittaa armoa kuin vaatia kostoa”.
Väittämistä kolme, viisi ja kuusi esittivät koston kielteisessä valossa, joten niiden pisteytys käännettiin. Näin varmistettiin, että suurempi pistemäärä tarkoitti aina suurempaa kostonhalua. Lopuksi kaikkien kuuden väittämän pisteet laskettiin yhteen: mitä enemmän pisteitä, sitä enemmän nuorella oli kostonhalua. Tällä tavalla kostonhalu oli jotakin välillä 6–30. Tämä tarkoittaa, että pienin mahdollinen pistemäärä oli 6 (eli ei juuri lainkaan kostonhalua) ja suurin mahdollinen 30 (eli erittäin paljon kostonhalua).
Kun kaikkien nuorten vastaukset laskettiin yhteen, keskiarvoksi saatiin 20. Koska mahdollinen pistemäärä vaihteli välillä 6–30 ja keskikohta on 18, tämä tulos kertoo, että nuoret suhtautuivat kostoon keskimäärin hieman myönteisesti. He eivät olleet erityisen kostonhaluisia, mutta eivät myöskään täysin välinpitämättömiä. Sekä tyttöjen että poikien keskiarvo oli lähes sama, mikä tarkoittaa, että tytöt ja pojat ovat yhtä kostonhaluisia.
Seuraavaksi tutkimme, tekivätkö kostonhaluiset nuoret todennäköisemmin väkivaltarikoksia kuin nuoret, jotka eivät ole kostonhaluisia. Nuoren katsottiin tehneen väkivaltaa, jos hän oli viimeisen vuoden aikana joko pahoinpidellyt jonkun tai osallistunut tappeluun. Tarkastelimme asiaa ensin jo aiemmin mainittujen keskiarvojen avulla. Alla olevasta kuviosta nähdään, että väkivaltaa tehneet nuoret ovat vain vähän enemmän kostonhaluisia.
Sukupuolten välillä ei ole suuria eroja kummassakaan ryhmässä. Väkivaltaa tehneet ovat hieman kostonhaluisempia kuin ne, jotka eivät ole tehneet väkivaltaa, mutta ero on melko pieni.
Koska tiedämme, että väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyy paljon muitakin asioita kuin kosto, otimme ne tutkimuksessa huomioon. Tutkimusten mukaan esimerkiksi ne nuoret, jotka ovat kokeneet väkivaltaa, voivat olla väkivaltaisempia kuin ne, jotka eivät ole aiemmin kokeneet väkivaltaa. Tutkimusten mukaan myös impulsiiviset ja riskejä ottavat sekä nuoret, joita vanhemmat eivät valvo, saattavat tehdä herkemmin väkivaltarikoksia. Myös koulumatkan ja asuinalueen turvallisuus vaikuttavat väkivaltarikosten tekemiseen (Haapasalo 2006). Lisäsimme myös nämä kaikki tekijät SPSS-ohjelman analyysiin yhdessä kostonhalun kanssa.
Saimme selville, että kostonhalu ei juurikaan selitä väkivaltarikosten tekemistä. Tämä tarkoittaa sitä, että kostonhaluiset nuoret tekevät vain hieman todennäköisemmin väkivaltarikoksia kuin nuoret, jotka eivät ole kostonhaluisia. Kostonhalun sijaan väkivaltarikoksia näyttivät selittävän aiemmat uhrikokemukset: jos nuorella oli kokemuksia pahoinpitelystä tai hänen vanhempansa olivat kurittaneet häntä fyysisesti, hänellä oli suurempi riski syyllistyä väkivaltarikokseen kuin sellaisilla nuorilla, joilla ei ollut näitä kokemuksia.
Lopuksi
Tutkimuksemme tulos on osin ristiriidassa aiemman tutkimuksen kanssa. Aiemmat tutkimukset viittaisivat siihen suuntaan, että kostonhaluiset nuoret tekevät todennäköisemmin väkivaltarikoksia. Tutkimuksemme vahvistaa sen, että kostonhalu on varsin tavallista nuorille. On kuitenkin huomattavasti harvinaisempaa, että nuori oikeasti päätyy kostamaan. Erityisen harvinaista on, että kosto toteutetaan väkivaltaisesti. Vaikka meidän tutkimuksemme mukaan kostonhaluiset nuoret eivät tee sen todennäköisemmin väkivaltarikoksia kuin vähemmän kostonhaluiset nuoret, voi väkivaltaa kuitenkin ehkäistä tunnistamalla ja auttamalla niitä nuoria, joilla on herkemmin kostoajatuksia.
Tutkimuksilla on aina rajoituksia. Me emme esimerkiksi pystyneet tutkimaan muita sukupuolia kuin tyttöjä ja poikia, koska Nuorisorikollisuuskyselyn kyselylomakkeessa ei ollut sukupuolelle muita vastausvaihtoehtoja. Lisäksi on mahdollista, että kyselyyn vastanneet yhdeksäsluokkalaiset eivät ole halunneet kyselyssä paljastaa kostonhaluaan, koska kosto ei ole yleisesti hyväksyttävää. Joskus kyselyihin myös vastataan epärehellisesti tai kokemuksia voidaan liioitella. Jatkossa tarvittaisiin tutkimusta, jossa samat nuoret vastaavat kyselyyn esimerkiksi ala-asteikäisinä, lukiolaisina ja vielä aikuisina, jotta saataisiin tietoa siitä, miten kostonhalu muuttuu ihmisen elämän aikana ja miten se vaikuttaa väkivaltarikoksien tekemiseen aikuisena. Myös tällainen tutkimus voidaan toteuttaa niin, että vastaajia ei voida tunnistaa, vaan he voivat kertoa kokemuksistaan avoimesti.