Miksi leikkiminen on hyvä tapa kuunnella lapsia?
Lasten oikeus vaikuttaa omiin asioihinsa ei läheskään aina toteudu riittävän hyvin, ja erityisen huonosti se toteutuu sellaisten pienten lasten kohdalla, joilla on kehityksen variaatioita. Tutkijat tarkastelivat lasten kuulluksi tulemista lastenneurologian osastolla hoitajien ja lasten leikkitilanteissa.
Johdanto
Tiesitkö, että ihan jokaisella lapsella on oikeus vaikuttaa hänen elämäänsä koskeviin päätöksiin?1 Oikeus vaikuttaa ei tarkoita, että lapset saisivat päättää kaikesta, vaan että aikuisten on otettava lapsen näkökulma huomioon tehdessään päätöksiä. Lapsen näkökulmaa ei voi tietää, jos sitä ei kysytä (sanoilla, havainnoimalla, kuvilla tai jollain muulla keinolla). Aikuiset ovat kuitenkin usein huonoja kuuntelemaan lapsia, erityisesti silloin, jos lapsi ikänsä tai kehityksen variaationsa takia kommunikoi ensisijaisesti muilla keinoilla kuin puheella.2
Tutkimuksessamme selvitimme, miten sairaanhoitajat ja lastenhoitajat lastenneurologisella osastolla vastasivat lasten leikkialoitteisiin ja miten vastaamisen tavat vaikuttivat lasten mahdollisuuteen tulla kuulluksi. Tarkastelimme sellaisia lasten leikkialoitteita, joita sairaanhoitajat osoittivat pitävänsä ei-toivottuina, koska aiemmissa tutkimuksissa on todettu aikuisten huomioivan lapsen näkökulmaa erityisen huonosti silloin, kun lapset eivät toimi aikuisten mielen mukaisesti.
Miten tutkimus tehtiin?
Tutkimuksessa videoin viittä hoitajaa ja viittä lasta yhdeksässä leikkitilanteessa, joissa oli yksi hoitaja ja 1–2 lasta kerrallaan. Tein koko videoaineistosta alustavan litteroinnin, jota tarkensin niistä kohdista, joissa tunnistimme ei-toivottuja leikkialoitteita.
Analysoimme aineiston ensin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla eli käymällä aineistoa systemaattisesti läpi luokittelemalla sen sisältämiä aiheita ja teemoja sekä etsimällä toistuvia ilmiöitä ja niiden välisiä yhteyksiä. Tarkempi analyysi tehtiin sovelletulla interventionistisella keskustelunanalyysilla. Keskustelunanalyysilla voidaan analysoida puhuttujen sanojen lisäksi myös ääntelyä, ilmeitä, eleitä ja muuta toiminnan kautta kommunikointia. Keskustelunanalyysissa osallistujien ilmaisuista analysoidaan, mitä merkityksiä he antavat toisen osallistujan ilmaisuille. Esimerkiksi jos hoitaja kehotti lasta ajamaan leikkimopolla automaton teitä pitkin hoitajan leikkiautoon törmäilyn sijaan, sen tulkittiin merkitsevän sitä, että hoitaja piti törmäilyä ei-toivottuna leikkimisen tapana.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Sisällönanalyysissa löysimme sairaanhoitajilta kolme erilaista tapaa vastata ei-toivottuihin leikkialoitteisiin. Nämä olivat tilanteen kontrollointi hallitsemalla lapsen käyttäytymistä, kontrollointi ohjaamalla leikin kulkua ja neuvottelu dialogisen leikin kautta. Valitsimme tarkempaan analyysiin sen leikkitilanteen, jossa näkyi rikkain kuvaus kaikista kolmesta eri tavasta. Leikkitilanteessa olivat mukana sairaanhoitaja ja kolmevuotias lapsi, joka ei kommunikoinut ollenkaan puheella, mutta ilmaisi itseään monella muulla tavalla: ilmeillä, äänillä, toiminnalla, eleillä sekä satunnaisesti myös tukiviittomilla.
Tarkemmassa analyysissa osoittautui, että molemmissa kontrolloimisen tavoissa hoitaja ohitti lapsen leikkiin kutsut. Kun hoitaja pyrki hallitsemaan lapsen käyttäytymistä, hän lopetti oman leikkimisensä ja esitti kysymyksiä, selityksiä ja ehdotuksia ja lopulta myös fyysisesti puuttui lapsen toimintaan. Yrittäessään ohjata leikin kulkua hoitaja jatkoi leikkiään, mutta siitä ei tullut yhteisleikkiä lapsen kanssa, vaan se jäi rinnakkain leikkimiseksi. Molemmissa kontrolloimisen tavoissa hoitaja asettui leikin ulkopuoliseksi asiantuntijaksi eikä tasa-arvoiseksi leikkijäksi.
Neuvotellessaan dialogisen leikin kautta hoitaja sen sijaan asettui tasa-arvoiseksi leikkijäksi lapsen kanssa ja rakensi leikkiä lapsen aloitteiden varaan silloinkin, kun aloitteet olivat ei-toivottuja, kuten äriseminen ja muumihahmojen töniminen toisilla muumihahmoilla. Hoitaja ei siirtynyt niihin vastatessaan perinteiseen aikuisrooliin, vaan vastasi leikkiroolista käsin: ”Älä ole niin vihainen, Muumimamma, minä haluan tulla retkelle!” Tämä hoitajan valtataistelusta luopuminen mahdollisti yhteisen leikin syntymisen ja myös lapsen ei-toivottujen aloitteiden loppumisen. Leikistä tuli lapselle ja hoitajalle yhteinen kieli, jonka avulla lapsi tuli kuulluksi ilmaistessaan itseään toiminnan kautta.
Nimesimme tämän vastavuoroisuuteen perustuvan leikkimisen tavan dialogiseksi leikiksi. Dialogiseen leikkiin kuuluu leikkiin heittäytyminen, vallan jakaminen ja toisen aloitteisiin vastaaminen kuuntelemisen kautta. Näihin leikin osa-alueisiin kuuluvia aikuisen toimintatapoja on muutamissa aikaisemmissakin tutkimuksissa pidetty tärkeänä aikuisen ja lapsen toimivalle vuorovaikutukselle3, mutta dialogisen leikin käsitettä ei ole aiemmin käytetty eikä siihen kuuluvia osa-alueita nimetty ja kuvattu.
Lopuksi
Videolta nähdyn toiminnan litterointi oli haastavaa, koska yhtä aikaa tapahtui niin paljon ja koska toiminnan muuttaminen sanoiksi vaati jo alustavaa tulkintaa. Voidaan myös kysyä, miten toimintaa tulisi tulkita. Sovellettu keskustelunanalyysi auttoi löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Kun katsoimme videointeja uudelleen vielä artikkelin kirjoitusvaiheessakin, ei litteroinnin mahdollinen puutteellisuus vaikuttanut tutkimukseen haitallisesti. Lisäksi tarkastelimme yksityiskohdista tekemäämme analyysia aina myös kokonaisuuden valossa. Esimerkiksi tulkintamme lapsen mopoilla törmäilemisestä leikkiinkutsuna osoittautui mielekkääksi siinä valossa, että tilanne eteni vastavuoroiseksi leikiksi vasta sitten, kun hoitaja vastasi tähän lapsen ei-toivottuun toimintaan leikin keinoin.
Tarkastelimme tutkimuksessa yksittäisten hoitajien vuorovaikutustapoja, mutta aikaisempien tutkimusten valossa ne liittyvät yleiseen toimintakulttuuriin ja käytäntöihin lastenneurologian kuntoutuksen alalla.4 Nämä vuorovaikutustavat liittyvät laajemminkin yhteiskunnallisiin käytäntöihin, joissa varsinkaan pienten ja muuten kuin puheella kommunikoivien lasten näkökulmia ei pidetä merkityksellisinä tai edes mahdollisina saada selville. Lisäksi aikuisilla on tapana pitää tietynlaisia leikkimisen tapoja ei-toivottuina.5 Tämä tutkimus kuitenkin osoitti, että dialoginen leikki on toimiva tapa asettua kuuntelemaan lasta ja osoittaa arvostusta lapsen näkökulmalle, koska leikissä lapsi ja aikuinen voivat asettua tasa-arvoiseen asemaan tai lapsi voi myös johtaa leikkiä. Leikki mahdollistaa toiminnalla kommunikoinnin. Dialogisen leikin kautta aikuiset voivat opetella kuuntelemaan lapsia ja sitten toivottavasti soveltaa oppimaansa myös muissa tilanteissa.