Miten uskontotieteessä nähdään huumorin ja uskonnon suhde?

Uskonto ja huumori ovat molemmat monitahoisia ilmiöitä, ja niiden välinen suhde on ristiriitainen – mutta ikiaikainen. Vertaisarvioituun oppikirjan lukuun perustuvassa kirjoituksessa tutkija avaa uskonnon ja huumorin suhdetta uskontotieteen näkökulmasta.

Johdanto

Luultavasti useimmat meistä osaavat pyydettäessä kertoa tai ainakin palauttaa mieleensä jonkin uskontoa koskevan meemin tai vitsin. Myös isoisovanhempasi todennäköisesti olisivat osanneet, joskin jotkut heistä olisivat varmaankin jättäneet häveliäisyyssyistä ajatuksensa kertomatta ääneen. Huumorin ja uskonnon välinen suhde on todennäköisesti yhtä ikiaikainen kuin se on ristiriitainen. Jos uskonto ja leikinlasku mainitaan samassa lauseessa, ne esitetään usein vastakkain asetettuna: huumori on keveää, vähämerkityksistä viihdettä, uskonto taas vakavaa ja syvällistä. Monille tulee myös sanaparista “uskonto” ja “huumori” ensimmäisenä mieleen uskonnon pilkkaaminen. Toisaalta myös uskonnollisten yhteisöjen piirissä on aina esiintynyt naurua ja leikinlaskua. Eikä huumorikaan aina ole vain hupia ja ajanvietettä, vaan se voi olla monia asioita: syvällistä, synkkää – ja myös kriittistä, jopa ase. Niin uskonto kuin huumorikin ovat monitahoisia ilmiöitä ja toisiaan vasten peilattuna ne voivat myös paljastaa toisistaan mielenkiintoisia puolia. Tässä artikkelissa kerron, miten uskonnon ja huumorin suhdetta on tutkittu uskontotieteessä, sekä valotan niiden liukenevia rajoja muutaman esimerkin avulla.

Miten uskontotieteessä on tutkittu uskonnon ja huumorin suhdetta?

Tämä artikkeli ei perustu vertaisarvioituun artikkeliin, kuten monet muut Mene ja tiedä -lehden artikkelit, vaan vertaisarvioidun oppikirjan yhteen lukuun. Kerron tässä, millaisin menetelmin uskonnon ja huumorin suhdetta on tutkittu ja teoretisoitu uskontotieteessä. Uskontotiede on tieteenala, jonka tutkimuskohteena on uskonto sellaisena kuin se näyttäytyy ihmisten elämässä ja kulttuurissa. Uskontotiede yhdistelee monien eri tieteenalojen teorioita ja menetelmiä; on olemassa esimerkiksi uskontopsykologiaa, uskontososiologiaa, kognitiivista uskontotiedettä, uskontohistoriaa ja uskonnonfilosofiaa. Toisaalta uskontotieteen kautta voidaan tarkastella myös muita ilmiöitä, joilla on jotain yhteisiä piirteitä uskonnon kanssa, vaikka niitä ei sellaisiksi miellettäisikään. Esimerkkinä voivat olla vaikkapa poliittiset ideologiat, self-help tai fanikulttuuri.

Yhdessä uskontotieteen väitöskirjatutkija Essi Mäkelän kanssa olemme koonneet erilaisia uskonnon tutkimuksessa esiintyviä näkökulmia ja jäsennyksiä huumorin ja uskonnon tutkimiseksi. Huumori ja uskonto ovat molemmat monisyisiä ilmiöitä ja niitä on selitetty monella eri tavalla. Täysin tyhjentävää määritelmää kummastakaan on oikeastaan mahdotonta antaa. Huumoria on tarkasteltu muun muassa tutkimalla sen psykologista vaikutusta tai merkitystä yhteisön kannalta. Yhteinen nauru esimerkiksi usein lähentää ihmisiä. Psykologisen huojennusteorian mukaan ihmiset purkavat stressiä, pelkoa tai muita negatiivisia tunteita huumorin avulla. Esimerkiksi raskaissa ja vaikeissa työtehtävissä toimivilla ihmisillä työpaikkahuumori voi auttaa jaksamaan ja se voi lähentää myös työyhteisön jäseniä toisiinsa. Inkongruenssi- eli yhteensopimattomuusteorian mukaan pidämme yleensä huvittavana sitä, kun jokin tuttu asia esitetään aivan oudossa asiayhteydessä, esimerkiksi aasi kuninkaan valtaistuimella kruunu päässään. Ylemmyysteorian mukaan huumorin ydin taas on oman sosiaalisen aseman pönkittämisessä, yleensä jonkun toisen kustannuksella.¹

Kaikki nämä näkökulmat sopivat joidenkin huumorin puolien selittämiseen, mutteivät riitä sen kuvaamiseen kokonaisuutena. Näitä kaikkia voi käyttää myös silloin, kun pohditaan uskontoa ja huumoria. Uskonnollisilla yhteisöillä on yleensä omaa huumoriaan, jossa uskonnollinen kieli ja kuvasto ovat mukana. Esimerkiksi Jeesus seikkailee lukemattomissa internetmeemeissä, ja niitä tehdään paljon myös kristillisten yhteisöjen sisällä. Huumoria voidaan käyttää opetuksen keinona ja vain ajanvietteenä.² Toisinaan huumori voi olla kyseenalaistavaa tai hyökkäävää. Esimerkiksi pilakuvat ovat perinteinen tapa pyrkiä tekemään vastapuoli naurunalaiseksi ja vähentämään sen uskottavuutta. Huumori voi siis olla vaikutusvaltainen työkalu ja jopa ase, jonka käytöllä voi olla vakavia seurauksia. Esimerkiksi Jylland Postenin julkaisemat Muhammed-pilakuvat tai Charlie Hebdo-lehden toimitukseen tehdyt iskut ovat hyvä esimerkki siitä, miten vakavista asioista huumorissa voi olla kyse.³
Yhteensopimattomuusteorian näkökulmasta uskonnollisella kuvastolla ja huumorilla paljastuu kuitenkin olevan samanlaisia piirteitä. Molemmissa on nimittäin tavanomaista, että niiden ytimessä on jotain yllättävää ja arkijärjellä ajatellen yhteensopimatonta. Uskontotieteessä puhutaan usein intuitionvastaisuudesta. Esimerkiksi siivekkäät ihmiset, puhuvat eläimet tai tuhoutumatta palavat pensaat ovat kaikki tällä tavalla intuitionvastaisia ilmiöitä.⁴ Kuitenkin joissain tapauksissa tämä yhteensopimattomuus naurattaa, toisissa taas on vaikuttavaa. Tästä näkökulmasta uskontoa tutkitaan etenkin kognitiivisen uskontotieteen piirissä.

Uskonnon ja huumorin suhdetta voi tarkastella myös kysymällä, tutkitaanko huumoria uskonnossa vai uskontoa huumorissa, tai uskonnolle nauramista tai nauramista uskonnossa.⁵ Kaikissa uskonnollisissa yhteisöissä esiintyy naurua ja leikinlaskua, kuten missä tahansa ihmisyhteisössä.⁶ Tutkija voisi esimerkiksi perehtyä seurakunnan työntekijöiden työpaikkahuumoriin tai uskonnollisten yhteisöjen tapaan käyttää huvittavia meemejä sosiaalisessa mediassa. Toisaalta uskonnollisista auktoriteeteista, uskomuksista ja tavoista myös vitsaillaan paljon esimerkiksi populaarikulttuurissa.⁷

Miten huumorin ja uskonnon välinen raja on myös liuennut?

Ihmisyhteisöissä esiintyy huumoria, eivätkä uskonnolliset yhteisöt ole tästä poikkeus. Usein huumorin kuitenkin ajatellaan kohdistuvan uskonnon vähemmän keskeisiin puoliin, ehkä ihmisten vajavaisuuteen ja vallanpitäjien ulkokultaisuuteen, eikä opin kovaan ytimeen. Näin huumorin ja uskonnon välinen rajanveto jäisi edelleen voimaan. Myös tätä rajaa uhmaavia ilmiöitä kuitenkin löytyy. Erityisen haastava tutkimuskohde ovat sellaiset uskonnolliset liikkeet, joissa huumorilla on keskeinen merkitys. Tällaisia liikkeitä tutkin itse. Esimerkkejä löytyy paljon ja jotkut niistä ovat hyvin vanhoja. Monien vanhojen kulttuurien tärkeimmissä uskonnollisissa myyteissä esiintyy trikster-hahmoja, jotka ovat hyvin keskeisiä ja tärkeitä, mutta joiden edesottamuksista kuitenkin kerrotaan hyvin humoristisia tarinoita. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen myyteissä esiintyvä kojootti on näistä hyvä esimerkki.⁸ Zen-buddhalaisen rinzai-koulukunnan perinteisiin taas kuuluvat koanit eli arvoitukset, jotka ovat usein huvittavia ja jopa täysin ristiriitaisia. Niiden tehtävä on auttaa munkkikokelasta katkaisemaan älyllinen pohdinta ja löytämään valaistumisen hetken.⁹

1950-luvulla syntynyt diskordianismi ja 2000-luvulla alkunsa saanut Lentävän spagettihirviön kirkko on molemmat usein nimetty uskonnon parodiaksi eli ivamukaelmaksi. Diskordiaanit tapaavat tehdä railakasta, joskus myös tummansävyistä pilaa kaikesta, mukaan lukien diskordianismista. Ristiriitaiset kirjoitukset kuten “diskordiaanin on kiellettyä uskoa mitään lukemaansa” ovat diskordianismissa tavanomaisia.¹⁰ Lentävän spagettihirviön kirkko taas julistaa, että maailmankaikkeuden on luonut spagetista ja lihapullista koostuva kaikkivoipa ja hyväntahtoinen hirviö, jonka valittua kansaa ovat merirosvot ja pyhä päähine pastasiivilä.¹¹ Molemmissa liikkeissä vitsaillaan perinteisten uskontojen kustannuksella, mutta erityisesti diskordianismissa kaikelle nauramisella voi olla myös hyvin syvällinen merkitys, jota on joskus kutsuttu “syväksi leikiksi”. Hieman zen-buddhalaisen perinteen tapaan naurun ajatellaan vapauttavan ajattelua ja auttavan ihmistä pääsemään lähemmäs todellisuuden oikeaa olemusta, joka diskordianistisen ajattelutavan mukaan on leikkisä ja humoristinen. Diskordiaanit tapaavat ajatella, että elämän ottaminen haudanvakavasti on suurin mahdollinen kuviteltavissa oleva virhe. Heillä on tälle virheelliselle suhtautumiselle myös nimi, “harmaanaaman kirous”.¹²

Lopuksi

Jotta asiat eivät kävisi liian yksinkertaisiksi, on myös otettava huomioon, että vitsien merkitys voi muuttua ajan kuluessa. Esimerkiksi Lentävän spagettihirviön kirkon kohdalla oli aluksi kysymys pilasta, jonka kohteena oli uskonnollisen yhteisön vaikutus julkiseen kouluopetukseen ja yleensä politiikkaan. Joillekin liikkeen kannattajille taustalla on kuitenkin hyvin merkityksellinen näkemys maailmasta. Lentävän spagettihirviön kannattajat tekevät pilaa perinteisistä uskonnoista tuodakseen esiin sen, miten monissa maissa joillain uskonnollisilla yhteisöillä on etuoikeutettu asema toisiin verrattuna, vaikka ulkopuolelta niiden oppeja ei voi todistaa oikeiksi tai vääriksi sen enempää kuin lentävän spagettihirviön olemassaoloa. Toisaalta myös Lentävän spagettihirviön kirkon kohdalla on kysymys myös tärkeistä ja vakavista asioista. Vaikkei uskoisi tosissaan lentävän spagettihirviön olemassaoloon, voi kuitenkin uskoa tiettyihin arvoihin, vaikkapa siihen ajatukseen, että kaikkien uskontojen tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa eikä ketään saisi käännyttää väkisin. Kuten liikkeen perustaja Bobby Henderson on sanonut, “jos se on vitsi, se on vitsi jonka ymmärtääkseen täytyy ymmärtää myös sen vakava ydinsanoma”. Lentävän spagettihirviön kirkko ottaa myös usein esiin sen, että eiväthän kaikki kristitytkään usko kirjaimellisesti kaikkeen, mitä Uudessa Testamentissa sanotaan. He saattavat uskoa vertauskuvallisesti, valikoida mihin uskovat ja mihin eivät, tai osallistua erilaisiin kirkollisiin tapahtumiin vain, koska se tuntuu hyvältä.¹³

Huumori ja uskonto voivat paljastaa jotain toisistaan, kun niitä peilataan toisiaan vasten, ja se taas kertoo aina jotain meistä ihmisistä. Mikä meitä naurattaa ja miksi? Mitä taas pidämme liian arvokkaana pilanteon kohteeksi?

1. Huumorin teorioista lisää, ks. esim. Morreall 2009. ↩︎
2. McIntyre 2018. ↩︎
3. Sumiala ym. 2018. ↩︎
4. esim. Pyysiäinen 2008. ↩︎
5. Geybels & van Herck 2011. ↩︎
6. esim. McIntyre 2018, Ziv 1997. ↩︎
7. esim. McKearney 2012. ↩︎
8. Wikström 2004. ↩︎
9. Kubose 1973. ↩︎
10. Cusack 2010, Greer 2017. ↩︎
11. Henderson 2006, Tillman 2011. ↩︎
12. Malaclypse the Younger 1994. ↩︎
13. Lehtinen 2018, Laycock 2013. ↩︎