Päättävätkö miehet Suomen ulkopolitiikasta?
Johdanto
Oletko koskaan miettinyt, miten ulkopolitiikkaa tutkitaan ja millaisista näkökulmista? Suomen ulkopolitiikka on erityisesti historiantutkimuksen aihe. Tutkijoita kiinnostaa useimmiten kylmän sodan aika eli ajanjakso toisen maailmansodan lopusta (1945) Neuvostoliiton romahtamiseen (1990). Kylmän sodan ajan historiantutkimuksessa keskitytään usein Urho Kekkosen presidenttikauteen ja Suomen idänsuhteisiin. Monet muut tutkimusnäkökulmat ovat jääneet tämän aikakauden ja lähestymistavan varjoon. Näihin näkökulmiin lukeutuu ulkopolitiikan sukupuolittuneisuus.
Naisten nousu ulkopoliittisesti merkittäviin poliittisiin tehtäviin alkoi Suomessa toden teolla 1990-luvulla Neuvostoliiton romahdettua. Tällöin Suomen ja samalla maailman ensimmäiseksi naispuolustusministeriksi nousi RKP:n Elisabeth Rehn (1990–1995), jota seurasi Kokoomuksen Anneli Taina. Ensimmäiset naispuoliset ministerit nähtiin 1990-luvulla ulkoministeriössä, kun SDP:n Tarja Halonen nousi ulkoministeriksi vuonna 1995. Halonen nousi ulkoministeristä tasavallan presidentin tehtäviin kahdeksi kaudeksi (2000-2012). Vaaleissa, joissa Halonen äänestettiin tasavallan presidentiksi, enemmistö ehdokkaista oli naisia. Voidaan sanoa, että tällöin naisilla oli yhteinen tavoite saada naisia politiikan huipulle. Se saavutti huippunsa ”naispresidenttiliikkeessä” vuonna 2000, kun Suomeen valittiin ensimmäinen naispresidentti.1 Vaaleissa tiedotusvälineiden katsottiin arvioineen kriittisesti juuri naisehdokkaiden ulkopoliittisen tietämyksen ja arviointikyvyn, mutta paradoksaalisesti tämä naisehdokkaiden ”julkinen mollaaminen” sukupuoleen perustuen saattoi myös kääntyä ehdokkaiden eduksi.2
Suomi on painottanut ulkopolitiikassaan tasa-arvoa, mutta maassamme ei ole varsinaista kotimaisen feministisen ulkopolitiikan tutkimusperinnettä. Teemaan liittyen on tehty muutamia selvityksiä ulkopolitiikan tasa-arvosta. Näissä selvityksissä tarkastellaan erityisesti Suomen ulkopolitiikkaa ohjaavaa dokumenttia, joka on nimeltään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko. Se on Suomen hallituksen valmistelema ja eduskunnan joka neljäs vuosi hyväksymä asiakirja. Kun tätä dokumenttia arvioidaan, tutkijat tarkastelevat, mitä naisten ja tyttöjen oikeuksista ja tasa-arvosta kirjoitetaan. Selonteossa huomio on useimmiten siinä, millaisia toimia ja tavoitteita Suomi asettaa itselleen kansainvälisesti.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten eri sukupuolet on edustettuna eri toimielimissä, joissa ulkopoliittisia päätöksiä tehdään. Tässä artikkelissa tutkin sukupuolten välistä tasa-arvoa Suomen ulkopolitiikassa. Tutkimuksessa keskityn siihen, kuinka paljon naisia on ollut erilaisissa ulkopoliittisissa tehtävissä vuosien 2000 ja 2023 välillä. Tarkasteltavat ulkopoliittiset tehtävät ovat presidentit, ulkoministerit ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnan jäsenet. Vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Tavoitteenani olikin laatia eräänlainen pohjatyö, joka mahdollistaa nykyistä monipuolisemman ulkopolitiikan tutkimuksen vallan ja sukupuolen näkökulmasta.
Miten tutkimus tehtiin?
Tutkimuksessa tarkastelin määrällisesti eli kvantitatiivisesti sitä, kuinka monta naista ja miestä on ollut näissä edellä mainituissa ulkopoliitiikan tehtävissä 1990-luvun jälkeen. Lisäksi tutkin, keitä nämä henkilöt ovat ja mitä puolueita he edustivat. Aineisto oli käytännössä nimilista, joka mahdollisti tarkastelun vain binäärisestä mies vai nainen -näkökulmasta. Tutkimus pohjautuu siis oletuksiin sukupuolesta eikä taustalla ole henkilölle itselleen suunnattua kysymystä, mihin sukupuoleen he identifioituvat.
Ministereiden ja presidenttien tehtävät ja tehtävässä oloajat olivat helposti tarkistettavissa erilaisilta virallisilta verkkosivuilta. Ulkoasiainvaliokunnan osalta jäsenistä ei löytynyt yksiselitteisiä listoja tai luetteloita, jotka olisivat keskenään täsmänneet. Niinpä tein asiasta Eduskunnan tietopalveluihin aineistopyynnön ja sain siihen nopeasti vastauksen excel-muotoisina taulukkoina.
Kun olin hankkinut kaiken tarvittavan tiedon, järjestin sen uudelleen ja analysoin. Tässä vaiheessa tietoihin lukeutuvat henkilöiden nimet, henkilöiden sukupuolijakauma ja puoluetiedot. Tältä pohjalta pystyin tutkimaan, mitkä puolueet ovat olleet ulkopolitiikassa merkittävissä asemissa.
Tilastoanalyysin rinnalla luin runsaasti muita selvityksiä ja tutkimuksia niin ulkopolitiikasta kuin tasa-arvosta Suomessa. Itse laatimani tilasto ja muiden tekemä tutkimus- ja selvitystyö tukivat toinen toisiaan.
Mitä tutkimuksessa löydettiin?
Tutkimuksessa vahvistui kuva, että naisia ulkopoliittisissa johtotehtävissä eli ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajina tai varapuheenjohtajina, ministereinä ja presidenttinä on ollut vähän vuosina 2000-2023. Sen sijaan valiokuntajäsenyyden osalta sukupuolten tasapaino toteutuu verrattain hyvin. Ulkopolitiikan ylimpiin vallankäyttötehtäviin on ollut naisten perinteisesti vaikea päästä, koska näiden tehtävien hoitoon on katsottu tarvittavan sellaista koko kansakunnan yhteisen edun kannalta olennaista taitoa ja osaamista, eräänlaista valtiomiesmäistä johtamiskykyä, joita naisilla ei ole katsottu olevan.3
Kiinnostavaa oli huomata, että 1990-2000-lukujen taitteessa tilanne oli tasa-arvon suhteen parempi kuin artikkelin kirjoitusvuonna 2023, kun Suomessa oli mies niin presidenttinä, ulkoministerinä kuin valiokunnan puheenjohtajana. Asia kuitenkin muuttui kevään 2023 vaaleissa, joiden myötä Suomeen tuli historian toinen naisulkoministeri ja myös valiokunnan varapuheenjohtajaksi tuli nainen.
Yllättävintä on eri puolueiden väliset erot sukupuolten edustuksessa. Tasa-arvopuolueena tunnettu SDP ei menesty sukupuolten tasa-arvovertailussa kovin hyvin, vaikka puolueesta ovat nousseet keskeiset ulkopolitiikan vallankäyttäjänaiset. Puolueella on ollut paljon ulkopoliittisia tehtäviä, mutta tasa-arvoisuuden varmistamiseksi naisia olisi pitänyt olla vielä enemmän. Eduskunnan Ruotsalaisessa ryhmässä naisia on sen sijaan ollut ulkopolitiikan vastuutehtävissä miehiä enemmän, jopa 80 prosenttia ulkoasianvaliokunnan jäsenistä on ollut tarkastelujaksolla 2003-2023 naisia.
Mikään yksittäinen asia ei vaikuta selittävän täysin naisten vähäistä osuutta ulkopolitiikan kärkitehtävissä. Vallan jakautumiseen vaikuttavat sukupuolen ohella yksittäisen henkilön oma osaaminen, puolue, asema puolueessa, vaalipiiri ja äänimäärä. Selvältä näyttää, että mitä arvovaltaisempi tehtävä, sitä harvemmin naiset ovat siihen päätyneet. Ulkopoliittisen toimeenpanovallankäytön keskeisissä tehtävissä, tasavallan presidentteinä ja ulkoministereinä on nähty Suomen historiassa vain kolme kertaa nainen, ja yhteensä vain kaksi naista, Tarja Halonen (1995-1999 sekä 2000-2012) ja Elina Valtonen (2023- ).
Lopuksi
Analyysin perusteella ulkopoliittinen valta on sukupuolittunutta. Erot tulevat esiin varsinkin siinä, kuinka pitkään naiset ja miehet pysyvät ulkopoliittisissa vastuutehtävissä.
Lukumäärät, tilastot ja naisten osuudet luovat pohjan etsiä erilaisia selityksiä ja tehdä aiheeseen liittyvää uutta tutkimusta. Tämän tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida antaa yksiselitteistä vastausta sille, miksi naisia on miehiä huomattavasti vähemmän ulkopoliittisissa johtotehtävissä. Ulkopolitiikan tutkimukselle tästä näkökulmasta on vielä runsaasti mahdollisuuksia. Mahdollisia selityksiä sille, ettei naisia ole usein korkeimmissa ulkopoliittissa tehtävissä on ensinnäkin se, etteivät naiset omissa puolueissaan nouse usein puheenjohtajiksi. Toisekseen voi myös olla, että Suomessa vielä ajatellaan, että miehet ovat pätevämpiä hoitamaan ulkopolitiikkaa kuin naiset. Kolmanneksi on mahdollista, että naisilta puuttuu esikuvia ja muita naisia, jotka tukisivat toisiaan. Neljänneksi myös ideologialla ja puoluetaustalla voi olla merkitystä, sillä liberaali- ja vasemmistopuolueet ovat usein korostaneet sukupuolten tasa-arvoa, kun taas oikeistopuolueiden näkemykset naisten roolista ovat olleet perinteisempiä.
Tarkastelin tässä tutkimuksessa ulkopolitiikan vastuutehtäviä hyvin virtaviivaistetusti ja tarkastelussa oli ulkoasianvaliokunta, ulkoministeri ja tasavallan presidentti. On kuitenkin hyvä huomata, että Suomen kansainvälisten suhteiden ja ulkopolitiikan hoitoon osallistuu huomattavasti suurempi joukko henkilöitä. Erityisesti Suomen pääministerillä on valtaa tässä suhteessa. Myös virkahenkilöillä esimerkiksi ulkoministeriössä on ulkopolitiikassa valtaa.
Ulkopolitiikan tasa-arvon ja laajemminkin moniäänisyyden edistäminen on erityisesti puolueiden käsissä. Kaikkien yhteiskunnan kykyjen hyödyntäminen ei onnistu, mikäli kansalaisille muodostuu mielikuva, että oma sukupuoli on ongelma tai este.